torstai 12. kesäkuuta 2014

Halpaa viinaa helposti / Matkailu avartaa.

Kesän virvokkeiden hakureissu Viroon Vol. First and the absolute motherfucking last.

4h nukkuneena ylös, aamu seitsemältä kohti Helsinkiä (kerrottakoon että vihaan autossa istumista).

Satamassa pitää olla klo 9.30, ja ylinopeudesta huolimatta menee tiukille. Klo 9.26 puhelu Siljalle että ollaan jumissa ruuhkassa 1,5km päässä, päästäänkö silti laivaan. "Joo pääsette".
Kiireellä satamaan odottaan yli tunniksi että päästään laivaan.
Laiva lähtee myöhässä.
Yli 2h odottelua että laiva on Virossa. Kiireellä autoon odottamaan 45min että päästään Viroon.
Kohti kauppaa.
Kaupasta pääosa juomista loppu.
Suunnaksi toinen kauppa.
Pankkikortti unohtui kassalle.
Toiseen kauppaan hakeen puuttuvia juomia.
Siellä on kallista.
Takaisin kauppaan nro 1.
Vettä sataa kokoajan kuin saavista kaatamalla. Laatikot märkänä, jätkät märkänä, auto märkänä. Vituttaa vielä enemmän.

Aikaa 1h laivan lähtöön. Heseen syömään.
Elämäänsä kyllästynyt vittuuntuneen oloinen myyjätär ottaa tilauksen nihkeästi. "Mä tuon burgerin pöytään". Arvaapa muistiko tuoda burgerin pöytään. No ei.
Syöty, kiire laivaan.
2 lonkeroa räjähtää autoon.
Check-inniin odottelemaan siis jälleen joku 40min että päästään laivaan.
Laiva lähtee jälleen myöhässä.
Wifi ei toimi.
Kaikki juotavat halvempia laivassa. Vitutus.
Yli 2h odottelua.
Kiireellä ihmismassojen läpi autoon. Odottaan 40min.
Helsingissä helvetillinen ruuhka edelleen.
Ruuhkasta 2h odotteluköröttely niskat jumissa että takaisin Tampereelle.
Bensa alkaa loppua. Päästään Viinikan ABC:lle ja mittarissa kymmeneen kilometriin jäljellä bensaa. Tankkaus ja ravitseva French-dog huiviin.
Juomien tiputtelu pois.
Repsikka Arttu kotiin.
Siideritölkki hajoaa ja roiskuu päälle.
Auton purku. Huomataan että osa juomista jäänyt viroon (2x Somersby kori).
Kiukkuisena, likaisena ja väsyneenä kotiin purkamaan omia ostoksia. Lokki hyökkää ja yrittää paskantaa päälle.
Kotiin istumaan ja toteamaan että tuli tehtyä 16h reissu 4h nukkuneena.

Kaikki tämä vain siksi että jäin persnetolle koko reissusta.
Matkailu avartaa.

Juon kaikki viinat lauantaina kerralla.

Kannattiko? No totta helvetissä.

Halvan viinan hakureissu 1 - Christopher 0.




torstai 31. lokakuuta 2013

Part 3: Alarm in the bone church and a 4-star hotel in Nitra for free.



Olin täysin vakuuttunut että kyseisessä repaleisessa hotellihuoneessa kummittelee, eikä sänkyni päädyssä ollut verhoja edes nimeksikään joten vahva tunne siitä, että joku seisoo ikkunan takana häiritsi koko yön...
Voitte kuvitella kauhistuksen määrää kun heräsin yöllä siihen että rumputaiteilija painelee vessaan ja potkaisee samalla sänkyyni.  sikiöasentoon oli ääntä nopeampaa. Luojalle kiitos nukahdin samantien uudestaan.


Aamulla herätys oli 09.00, ja kun herätyskello soi, tuntui siltä että oltaisi nukuttu vain pari tuntia. Sen verran oli epämukava tuo about 40cm paksu, kostea ja jääkylmä...tyyny.
Väkisin ylös, suihkuun ja ulos odottelemaan seuraavaa siirtoa kohti Ostravaa.

Odoteltiin hotellin ovien edessä että Peter hakee auton, ja samalla huomattiin että yhdeksältä hengeltä yöpyminen olisi kuulunut maksaa 63€. Myös keikkasoppariin kuului meille ilmaiset ruoat ja juomat baarilta. Jännä homma, että baarin promoottori sanoi että hän voi käydä meille varaamassa ja maksamassa hotellin, sekä tilata meille ruoat.
Noh, pizzat tuli ja 2 kaljalippua per naama (limpparia ei saatu ilmaiseksi, eikä kaljalipulla).
Kuitenkin kun keikkaliksa saatiin käteen, niin tämä palvelualtis promoottori oli veloittanut 40€ ilmaisista kaljoista ja ruoista, sekä 110€ tuosta 63€ maksavasta hostellista.
Palvelu pelasi siis jälleen, ja taasen kerran päästiin todistamaan kuinka Suomipoikaa viedään kuin litran mittaa liksoissa, ja jo tutuksi tullut "small problem" lause oli taas kuulunut kun rahasta puhuttiin.

Oh well, who gives a fuck.

Meillä oli sen verran aikaa seuraavaan load-iniin, että päätettiin käydä Kutna Horassa tuossa pienoisessa kirkossa joka on rakennettu sisustukseltaan kokonaan ihmisten luista.

Eihän me sinne ees löydetty navigaattorilla. Jonkinsortin kapitalistien juoni oli siinäkin, kun katottiin netistä osoite, niin navigaattori vei jonnekin ihan ihme Tshekkiläiselle narkkikujalle, jossa seuranamme oli muutama muukin samaan ansaan langennut onneton turistiparka.

Onneksi Peter haisteli jäätävällä suuntavaistollaan missä oikea paikka voisi olla, ja kas kummaa, heti löydettiinkin paikalle.
SS-joukot päättivät ottaa nopeat turistikuvat ennen kirkkoon siirtymistä (mm.paikallisesta koiranjätöksestä), ja sitten sisälle.
Sisäänpääsymaksu oli kutakuinkin muutaman euron, ja heti meille lyötiin Suomenkieliset historiikit käteen.

4x ihmisen reisiluista ja pääkalloista tehtyä about 4x4m leveää ja yhtä korkeaa luupinoa, kattokruunu luista, alttari luista vitriineissä kalloja joista näki vielä kuinka joltain vääryyttä kärsineeltä ihmiseltä oli lyöty kasvot irti, jne. Kylmät väreet meni pitkin selkäpiitä.

Oltiin oltu arviolta 5min kirkossa sisällä, kun kirkossa pamahti hälytykset soimaan.
Hetken pällisteltyämme, jouduimme toteamaan että kukas muukaan on asiasta vastuussa kuin ikioma robottimme Mr. Pelttari.
Juho oli päättänyt kuvailla livevideo materiaalia kaltereiden takana olevista luupinoista, eikä ilmeisesti tajunnut että kalterit ovat laitettu paikalleen syystä. Ei, kaltereiden välistä ei pidä mennä sörkkimään ja tunkemaan kameraa mahd lähelle luukasaa. Niin ei vaan tehdä, mutta ilmeisesti roboon ei oltu tätä ohjelmaa ohjelmoitu kun kuitenkin niin oli pakko tehdä. "Juho, sä oot ihan v*tun huono robotti" piti siis kutinsa.
Tästä onneksi selvittiin säikähdyksellä, koska ketään paikalla ei tuntunut tämä kömmähdys haittaavaan yhtään. Varmaan melko yleinen moka. Eli Juho, saat anteeksi. Sitä en tiedä mitä yläkerran herra on mieltä kun kirkossa toheloit, mutta siitä vastaat sitten itse joskus.

Hetki vielä ihmeteltiin luiden määrää, ja kävin itse ostamassa pienen keraamisen kallon muistoksi.
Matka kohti Ostravaa hep!

Tämä matka kesti mielestämme todella vähän aikaa verrattaen siihen mitä oltiin totuttu istumaan on the road.
Ostravaan kun saavuttiin, oli ensimmäinen mielikuva post-apocalyptisesta maailmasta, koska kaduilla ei ollut ketään ja taivas oli harmaana.
Kaivoskaupunki, jossa ei elämää. Tietääköhän nää ees mitä on rockmusiikki?
Mielikuvat muuttui hieman kun saavuttiin keikkapaikan eteen.

Venuen kyljessä oli iso valotaulu jossa pyöri komeasti Amendfoil + Snovonne nimet. Valokyltin viereen oli korkealle seinälle ripustettu Cadillacin (?) puolikas.
Tää on hienoa!

Mentiin sisälle baariin ja sama meno jatkui. Keskellä baaria oli Pulp Fiction-tyyliin pistetty pinkki auto, joka oli muutettu ravintolan pöydäksi, seinillä rokkihenkinen sisustus iso lava, ja muutenkin koko mesta oli törkeän siisti.

Samainen mesta oli myös panimo, joten tottakai me alettiin maisteleen paikallista olutta, joka oli hyvää ja tislaamatonta, ja sai jokaisen pakin sekaisin melko hienosti.
No ei anneta sen haitata. Tähän mennessä rundin parhaat ruoat, pihviä, pekonia, grillattua kanaa, grillattuja vihanneksia jne ja hintaa joku 3€ per annos. Ei paha!

Keikka saatiin alkuun ajallaan ja hommat toimi. Tai ei toiminut. Lauluvirtuoosimme Lassi kipusi lavalle ja toivotti paikalliset tervetulleeksi Tshekiksi rumimmilla sanoilla mitä osasi. Rokki alkoi soimaan hieman hämmentyneiden katseiden saattelemana.
Paikka oli kuitenkin jengiä hienosti ja porukka tuntu oikeesti tykkäävän menosta.
Kesken keikan Robot-Peltor onnistui katkaisemaan kitarasta jälleen kielen, ja alkoi helvetillinen kielenvaihtamishärdelli. Tovin katseltuani toimintaa, tulin tulokseen että riennän auttamaan tässä kielen paikalle saattamisessa. Sankarin elkein lavalle, kitara Juholta, revin risan E-kielen pois ja alan etsimään kiireessä varakieltä. Ei löydy. Kysyn Juholta apua että mistä nuo varakielet voisi löytää, niin sain vastaukseksi sen, että Juho oli jo ehtinyt laittamaan kielen paikoilleen, mutta ei kiireessä saanut viritysnuppiin sitä kiinni. Ja minähän tomerana poikana olin repinyt sen huisin helevettiin. Noooooooooh, nopeasti kieli paikalleen uusiksi, kiristys ja viritys. Kyllä siitä kalu tuli, mutta totesin että parempi varmaan pitäytyä lestissään ja kitarateknikot on asia erikseen.

Koko keikan joku paikallinen rokkidiggari jorasi mukana, ja osasi jopa laulujen sanat!
Kyseinen herrasmies ei puhunut sanaakaan englantia, mutta siitä huolimatta Juho lähti kaverin kanssa röökille pihalle. Seurasi kiusalliset hetket, kun et osaa kommunikoida mitään, paikallinen on aivan perseet olalla, etkä itse polta tupakkaa sillä hetkellä.
Sen verran ukko osasi englantia, että ranskalaisia lentosuudelmia viittoen tuli suusta ulos sanat "Iron Maiden, Metallica, AMENDFOIL! Muiskis muiskis!"
Ei hirveän huonoon joukkioon herra kategorisoinut Äettän poikia.
Jengiä valui lisää mestaan Amendfoilin jälkeen, Snovonnea olikin katsomassa jo melko hyvin jengiä. Huipun keikan vetivät Slovakit, ja keikan jälkeen ehdittiin vielä muutamat vattansekottajat juomaan kunnes alkoi ripeä purku jotta päästään Snovonnen rumpalin Tukyn ja hänen tyttöystävänsä kämpille pitämään pippalot jotka meille oli järkätty yöpymispaikan lisäksi.

Ostravasta siis kohden Braaaatislaaavaaa, ja bileet jo bussissa!
Bileet meni sellaiseksi, että koko porukka nukahti ennen Bratislavaan pääsyä, ja kun viideltä päästiin Tukylle, niin porukka halusi vain nukkumaan. Vallattiin olohuoneen lattia meidän porukan voimin eikä edes peittoja vaivauduttu ottamaan, saatika patjaa. Koko remmi pöydän alla siistissä rivissä.

Hetken päästä rumputaiteilijamme Samu "mashasha" Honko totesi kaikille, että nyt kun ollaan vieraina, jos Peter haluaa ottaa kaljan tai pari meidän kanssa niin vaikka sisulla se hoidetaan.
"eiiiiiii, kerrankin mahdollisuus nukkua mahd pitkään ja väsyttää niin kovasti", kuului valitus.
Olimme juuri päässeet sammumistilan parhaaseen ja syvimpään uneen kun kuului kohtalokkaasti Samun suusta lausahdus: "Jumalauta jätkät, pahin mahdollinen. Peterillä on kalja kädessä. Joka jätkä ylös".

Ihme ja kumma kukaan ei valittanut mitään, vaan kunnioitus vieraanvaraisuutta ja Peteriä kohtaan oli niin suuri että kaikki nousivat ylös skoolaamaan paikallisella vodkalla vielä muutaman paukun ajan.
Tovi jatkettiin ja tultiin tulokseen että kello on kuusi aamulla, mennään nyt nukkuun ja nukutaan univelat pois ja herätään joskus kolmen-neljän aikaan pirteänä. Meille pelkästään oli olohuone varattu ja muut nukkuivat muissa huoneissa. Jes, unta ja pitkään, ZzZzz!

Ilmeisesti Slovakiassa ei ole nukku-Mattia nähtykään, vaan kyseisen jantterin virkaa toimittaa Aulis Kerlander, Virallinen valvoja.
Taas Murphyn laki otettiin käyttöön, ja miten meille kävikään?
Tukyn tyttöystävä ei saanut nukuttua, joten Tukykaan ei nukkunut. Jostain syystä pariskunta päätti tulla aamulla kymmeneltä nukkumatilaamme jutustelemaan meidän kanssamme, ja meille luvatut pitkät yöunet olivat historiaa. Alta 4h kännistä unta ja perse ylös lattialta.

Hieman tunsin oloni ärtyneeksi täytyy myöntää, mutta kun olimme vieraissa ja reissulla oli ollut sen verran hauskaa että ei annettu sen haitata.

Paikallinen vieraanvaraisuus jatkui, kun Tukyn tyttöstävä tuli kysymään onko kellään likaisia vaatteita. No olihan niitä, joten kaikkien likaiset kuteet kerättiin lattialle pinoon. Pino oli kokonaisuudessa mustia vaatteita täynnä, poislukien Juhon valkoinen t-paita.

Pet´ka (emäntämme) keräsi vaatteemme ja pisti ne pesuun. Hän ei vain viitsinyt pistää Juhon valkoista paitaa samaan koneeseen joten neiti tomerana pesi sen käsin. Jep. Tämä oli jo meidän mielestämme niin hienoa toimintaa että lähestulkoon kyynelehdimme krapuloissamme ja päässämme soi Täällä Pohjantähden alla. Koti-ikävä oli lähestulkoon mitätön. Oi kuinka hienoa!
Samaan aikaan Tuky oli keitellyt meille perinteistä paikallista hernekeittoa ja tarjoili sitä pöytään.
Mimmi pesee meidän vaatteita käsin, isäntä kokkaa meille ruokaa ja valittelee että on pahoillaan kun eivät voi tarjota meille enempää. Jaa että mitä? Meidät juotetaan, ruokitaan, majoitetaan ja meidän vaatteet pestään vieläpä käsin, vielä pitäisi antaa meille enemmän. Isäntäpariskunta huomasi väsymyksemme, ja tarjosi vielä tämän päälle meille omaa sänkyään johon voisimme mennä ruokalevolle. Juuei, ei olis kehdannut. Suunnattoman iso kiitos kaikilta meiltä Tukylle ja Pet´kalle A-luokan toiminnasta!

Pikkuhiljaa alettiin siirtymään bussia kohden ja seuraavalle keikkapaikalle. Keikkapaikka oli 10min ajomatkan päässä ja nopean purkamisen jälkeen istahdettiin tilaamaan hampurilaiset koko jengille.

Muut istuivat pöydässä ja polttelivat tupakkaa limpparia hörppien, ja Peter tuttuun tapaa roudasi, teki soundcheckiä kasasi lavaa, siirteli autoa jne. Hampparit tulivat pöytään sillä välin, ja kolmannen kerran jälkeen Peterille todettuani että ruoat ovat pöydässä, hän malttoi hetkeksi lopettaa työskentelyn ja tuli syömään.
Vaan taas oli Murphy ja murphyn lait mukana. Ainut ihminen joka painoi tuhannesti hommia muiden istuessa, sai hampurilaisen ilman pihviä. Pieni juttu, mutta silti!
Palautettiin tarjoilijalle burgeri ja saatiin uusi pöytään, tällä kertaa tarjoilijana oli paikan kokki, joka henk koht tuli pahoittelemaan pöytään virhettään. Propsit toiminnasta!

Keikkaan oli vielä aikaa joten lähdettin Samulin ja Lassin kanssa pyörähtään paikallisessa isossa rokkibaarissa joka oli päällystetty mm. Bodomin julisteilla. Pirate bar, yarr!

Takaisin keikkapaikalle siis, ja huomasimme että nyt oli lippuja myymässä tomera täti.
Yritit kävellä ovesta sisälle, niin potkutyylillä eteesi ilmestyi jalka ja kääntyessäsi katsomaan mitä tapahtuu, takaisin tuijotti murhaava katse. Kukaan ei mennyt hänen ohitseen. Sen verran jämy akka, että Juho ei esim päässyt sisälle ennenkuin joku illan järjestävästä tahosta tuli ilmoittamaan että kyllä, kyseessä on bändin muusikko.
Lähimuisti tällä lipunmyyjällä oli ehkä maailman paskin, koska itse ravasin pihalla about 20-30x, ja silti joka kerta se muija nappas olkapäästä tai mistä vaan kiinni ja kyseli että milläs asialla sitä ollaan.

Porukkaa saapui todella hyvin paikalle vaikka oli sunnuntai. Tupa oli meinaan liki täynnä.
Ensimmäinen bändi sa WTF-reseptorini heräämään ja joutumaan pakokauhun valtaan.
Lavalle asteli rumpali silinterissä maskit päällä, kitaristi ja basisti olivat jonkin sortin hipstereitä tms. Basistin soittotyyli hämmästytti. Ihmeteltiin onko bassostyrkkari päällä ollenkaan, kunnes selvis että on se, ja melkoisen kovalla, mutta artistin soittotyyli on kyseenalainen. Ukko soitti sormillaan, ja varmaan kuvitteli että kielet on tehty hämähäkinseitistä ja ne menee poikki, koska niin hiljaa se niitä soitti. Oikeesti. Tän bändin piti olla joku "törkeen hyvä paikallinen pumppu joka tekee leffatunnareista covereita ja muuttaa niitä omanlaisikseen". Ok, sounds good.
No ei ollut. Soitto ei kulkenut ja sovitukset oli kökösti tehtyjä sekä suoraan sanottuna paskoja.
Siinä vaiheessa allekirjoittaneella liippasi yli, kun lavalle hyppäs paidaton miimikko heilumaan.
Kyseisellä miimikolla ei ollut mitään tarinaa esityksessään, vaan koko homma näytti pikemminkin siltä että "kunhan heilun täällä maskit naamalla". Joo-o, siitä selvittiin kuitenkin.

Seuraavaksi oli Amendfoilin vuoro lunastaa paikkansa Bratislavalaisten sydämessä.
Ja sehän onnistui!
Jopa Robotin täti ja serkku olivat ajaneet Itävallasta kannustamaan ukkoja!

Jo keikan meininki ja itse musiikki sai porukan innostuun ja oleen vakuuttunut bändin toiminnasta. Tähän päälle pari killeriä vielä niin homma oli taputeltu. Lassi kun oli jo rundille saapuessa, Bratislavassa pikaisesti poikettaessa, säveltänyt laulun joka oli yksi sana. BrrrRRrrraaaaaaattiiiissllaaaaaaavaaaa (oopperatyylillä)! Tämä sai koko yleisön naurahtamaan, ja rumpalimme esittely löi viimeisen naulan arkkuun.
Tukyn ja Pet´kan luona meille selvisi, että Samu Honko on Slovakiaa, ja tarkoittaa käännettynä self-masturbator. Ok, Slovakiaksi se kirjoitetaan samO honko, mutta lausuttaessa se kuulostaa samalta. Lassi kertoi porukalle että "funniest part is that our drummer is called Samu Honko. For real it is his name". Our work here is done.
Jäätiin fiilisteleen Snovonne, joka jyräsi kotiyleisön edessä kuin höyryveturi! Homma toimi ja tässä vaiheessa baariin ei olisi mahtunut enempää väkeä katsomaan keikkaa.

Me istuttiin Lassin kanssa terassilla juttelemassa erittäin asiallisen hepun kanssa, joka myös oli nimeltään Peter. Hän kertoi että about 90% hänen ikäisistään miehistä on nimeltään Peter Slovakiassa. Jännä homma. Peterin kaveri Petronella kysyi multa ja Lassilta otettaisko me heidän kanssaan yhdet shotit. No toki, vieraanvaraisuudesta ei saa kieltäytyä.
Hetken päästä eteen tuli jukolauta mukilliset paikallista katajaviinaa Borovickaa. Oikeesti siis about 1,5dl. Toista on shotit siellä. Ilta jatkui hauskanpidon merkeissä ja tutustuessa uusiin mahtaviin tyyppeihin. Snovonne keikan jälkeen alkoi purku, ja lähdin itse hakemaan illan tuottoja, vain huomatakseni että tämä jämy lipunmyyjägimma on kadonnut ja samoin on rahalipas.

Hetken etsittyäni löysin tän muumimamman baaritiskiltä aivan tuhannen perkeleen jurrissa, rahalipas kainalossaan. En edes tohtinyt kysyä että mitä niin jeesuksen perkelettä tapahtuu, ja saisinko liksamme, kun neitokainen vaappui aku-ankan elkein täysin toiseen suuntaan. Oh well, joku muu hoitakoot, oma henkikultani on kallis.

Anyways, rahat saatiin ja sitten alettiin siirtymään nukkumaan tunnin ajomatkan päähän, Snovonnen ja Peterin kotikaupunkiin Nitraan.
Tukyn vieraanvaraisuus jatkui taas. Kaveri oli soittanut isälleen (joka on slovakian yhden isoimman bändin manageri), ja ilmeisesti kertonut että meillä oli jäänyt yöunet hieman vähäiselle, koska tämä manageri-isä meni ja hoiti meille 4-tähden hotellista huoneet ilmaiseksi.

Voin kertoa että oli melkoisen autuas tunne kaatua hotellin pehmeään sänkyyn ja saada kuivat ja puhtaat lakanat alle.
Me otettiin Juhon kanssa toinen huone ja muut meni viereiseen huoneeseen. Haluttiin nukkua pitkään, joten laitoin oveen "do not disturb" kyltin roikkumaan. Päätettiin katsoa mitää tulee televisiosta ja ainut ohjelma mitä sieltä tuli, oli Slovakialainen VHS-tasoinen todella huono porno ohjelma nimeltään Sexy-Time. Oli tullut aika sulkea televisio ja käydä nukkumaan...

perjantai 27. syyskuuta 2013

Amendfoil European tour 2013 part 2. Mission of the lost documents and shitloads of corn.

…Saimme kuitenkin pikaisesti selville, että kyseessä  oli kuin olikin Puola.

Matkaa piti olla jäljellä enää parisen tuntia, mutta jälleen kerran ajoimme pitkin pieniä maalaiskylien kinttupolkuja.

Nopeusrajoituksen ollessa 50-60km/h, oli etenemisvauhti äärettömän tuskallinen.
Asiaa ei helpottanut ollenkaan se että edessä ajoi kokoajan maanteiden hirmu, ainoastaan peltotöihin soveltuva kone jota traktoriksi kutsutaan.
Mutkaista tietä helevetin pitkään, ja aina kun ohitit yhden traktorin, oli edessä heti uusi.

Traktori, mutka, hidastelu, vasemmalla kirkko, oikealla maissipelto. Ohitus, traktori, lisää mutkia kapeilla teillä, oikealla kirkko ja vasemmalla maissipelto. Nämä maissipellot tuntuivat ihan loputtomilta, eikä hermostuskäyräämme yhtään auttanut se, että joka kerta kun näimme kirkon tai maissipellon (n.3sek välein), oli jonkun pakko mainita asiasta.
Ja ihan kuin tämä ei olisi riittänyt, rupesimme huomaamaan myös hienoja metsiä jossa olisi mahdollisesti hienoa LARPata! Tämäkin oli pakko mainita. Muutaman tunnin kun kuuntelet valvomisesta juopuneita ihmisiä hokemassa ”kattokaa, maissia!”, ”onpa hieno metsä missä voisi larpata!”, tai ”ja kirkko taas, kattokaa!”, alkaa jokaisella itseään kunnioittavalla ihmisellä ns. keittää yli.

 Ja näin kävi. Pelti-Pentti näytti jälleen taas todelliset hampaansa ja antoi herra Mäki-Kalalle hieman rakentavaa palautetta siitä, kuinka jo taas alkaa riittämään. Yleensä ammattikyborgi Pelttar 2.0 on itse herra rauhallisuus, mutta jo toista kertaa kaverilla kiehahti. Oih ja voih. Noh, fuck it.

Poznan! Kyltti tuli vihdoin vastaan, ja huokaisimme kaikki helpotuksesta. Tässä vaiheessa olimme istuneet vaivaiselta tuntuvan 15h autossa polvet suussa. Nukuttu oli viimeksi yli vuorokausi sitten.

Pääsimme vihdoin hostellillemme, joka oli erittäin tasokas ja siisti nuorten suosima mesta ihan vanhan Poznanin keskustassa. Nyt meitä ei kuitenkaan voinut vähempää kiinnostaa millaiseen paikkaan olimme tulleet. Pitkälleen pääsemisen tunne oli jotain niin hienoa, että sitä on vaikea kuvailla.
Samoin myös se kun sai ottaa kengät jalastaan pois. Voitte varmaankin arvata millainen tuoksu lähtee kun 8 ihmistä ottaa kengät pois jalastaan yhdessä huoneessa vuorokauden jälkeen. MMMmmmm, Nam!

Meillä oli tässä vaiheessa aikaa nukkua 4h, kunnes piti lähteä soundcheckiin.
Jostain ihmeen syystä jopa Peter (kuski), päätti oikaista itsensä vaaka-asentoon ja hetken uinua. Tämä oli meille jotain mitä emme uskoneet tapahtuvan.
Itse yritin myös nukkua, mutta yliväsymyksen takia ei siitä tullut mitään.
Sama vaivasi myös Juhoa, Lassia ja Samua joten päätimme yksissä tuumin lähteä syömään.

3kpl porsaan ulkofilepihviä, keitetyt kasvikset ja Samulle grillattua lohta ja pastasta tehty pihvi + juomat yhteensä alta kolmekymppiä. Ei paha. Ruoan valmistumisessa meni käytännössä katsottuna ikuisuus, ja huomasimme että meillä on 1,5h aikaa vielä kerätä voimia ennen ensimmäistä(!) keikkaa ulkomailla.

Emme tietenkään saaneet levätä tätä loppua aikaa, koska muu porukka joka oli syömisemme ajan nukkunut, olivat nyt sitä mieltä että heillä oli nälkä ja keikkapaikalle on lähdettävä heti. V*ttu jes.

Noh, eikai siinä. Kamat niskaan ja roudaan!
Keikkapaikka oli cooli rokkibaari Poznanin keskustassa, jonne oli mukava roudata. 2 kerrosta rappusia, ja kamaahan kahdella bändillä riitti.
Yksi mies joutui seisomaan kokoajan autolla vahdissa ettei tule sakkoja, koska parkkeerauksemme tielle oli kielletty siihen kellonaikaan. Näin ollen roudausvahvuudesta oli poissa yksi henkilö taas.
Naisväki kun ei roudaa. Ei siinä, kamat sisään ja lavan kasaaminen alkoi.

Henkilökunta oli erittäin mukavaa ja olo mestaan oli heti tervetullut. Meille puhuttiin ennen sisälle menoa että omistaja diggaa bailata rokkibändien kanssa, että meidän pitää olla varovainen koska ko. tyyppi heittää ilmaista viinaa reilulla kädellä.
En todellakaan tiedä millainen on juomakulttuuri Puolassa, mutta kun joka jätkän käteen lätkäistiin 3kpl juomalippuja, oli pakko kysyä ääneen että tietääköhän toi v*ttu että me ollaan Suomesta?

Ei meinannut mitään. Tässä vaiheessa kellekään ei tuntunut juotava maistumaan joten henk.koht palkitsin itseni appelsiinimehulla. Paikalle saapui myös ruoaksi meille isoin pizza mitä olen nähnyt. Yli metrin halkasijalta oleva pepperoni pizza kotiinkuljetuksella maksoi huimat 9€.

Äänentoistokamojen taso oli juuri sitä mitä voitte kuvitella. Lassin lauluääni olisi kuulostanut paremmalta jopa Pringles purkkiin huutaessa. Sen verran oli kamat vanhoja ja kuluneita.

Keikka alkoi  jo niinkin aikaisin kun klo 20.20, koska baariporukka halusi himaan.
Vedettiin keikat alta pois ja aloitettiin purkamaan kamoja, sillä välin kun Peter lähti hakemaan keikkaliksaa omistajalta.

Arvatkaas paljonko liksaa kahdelle bändille tuli? 0€. Ei pesoakaan. Nothing, nada.
Peter oli sopinut omistajan kanssa jo helmikuussa, että saamme kaikki lipputulot, ja baari maksaa teknikon palkat yms.
Kyseinen omistajaherra ei vaan ollut vaivautunut ilmoittamaan meille että hän oli muuttanut huhtikuussa sopimusta niin, että meidän tulee maksaa kaikki juoksevat kulut, jonka jälkeen saamme loput tulot itselle. Jäipä taas ihan helvetisti niiden jälkeen meille. Ukko sanoi että jos meillä on näyttää sopimus missä lukee että baari maksaa kulut, niin silloin olisimme liksaa saaneet. Noh, eipä ollut sopparia näyttää joten jäi luu käteen. Nice. Onneksi kuitenkin olimme säästänet sen about 80€ edellisenä päivänä skippaamalla hotellin ja olemalla autossa yön yli.

Päätettiin meidän porukalla että heti kun kamat on autossa, tulee meille lähtö nukkuun.
Roudattiin kamat pihalle ja jolloin meidät vapautettiin auton pakkaamisesta joten lähdettiin talsiin hostellille. Matka oli alta kilometrin verran, mutta siinäkin kesti aikansa, kun SS-ryhmän (Samu & Simo) oli pakko pysähtyä ottamaan valokuva jokaisesta asiasta mitä he huomasivat. Ja oikeasti tarkoitan joka ikisestä paikasta mitä näkyy. Näille jannuille on juurtunut kamera käteen, ja kuvien ottamista on harjoiteltu aikalailla tarpeeksi tähän mennessä (kirjoitan tätä matkalla Berliinistä Prahaan, ja noi on jatkuvasti Canonit kourassa. Toinen huutaa että kato, ja molempien kamerat räpsähtää. Koko ajan.)

Nälkä alkoi hieman vaivata myös, joten pikainen poikkeaminen markettiin ja joka jätkälle paketti makkaraa ja sipsipussi mukaan.
Hostelliin, vaatteiden kahleista vapautuminen ja pitkälleen. J-E-S! Kuinka hienoa! 40 tuntia hereillä, yli 15h autossa ja vihdoin Amendfoilin porukka on vaakatasossa, on peitto, tyyny ja patja.
Snovonnen porukka päätti jäädä samanmoisen valvomisen ja reissaamisen jälkeen vielä keikkapaikalle juomaan menetetyt keikkaliksat takaisin. Ja siinä oli melkoisesti hommaa kun kalja baarissa maksoi sen 50cnt.

Oltiin juuri nukahtamassa kun Simo (niille jotka eivät tiedä, kyseessä on siis bassotaitelija Ville joka paremmin tunnetaan Simona) aloitti oman monologinsa. Kaikki luulivat että kaveri on hereillä ja jotain on hätänä, mutta kaikkien hämmästykseksi ukko oli täydessä unessa. Sama paasaus jatkui läpi koko yön, eli tais olla jotain sydämen päällä.
Aamulla Snovonnen jengi jäi nukkumaan krapuloitaan pois ja me päätettiin lähteä katsoon keskustaa ja shoppaileen, ennen kun piti tehdä siirtymä Berliiniin. Oikeastaan vasta tässä vaiheessa tuli ensimmäistä kertaa kunnolla sellainen ”JES!” fiilis siitä että ollaan ulkomailla. Tai sitten puhun vain omasta puolestani.

Lähdettiin pyöriin kaupungille etsiin Samulle kenkiä mutta päädyttiinkin jostain syystä paikalliseen musaliikkeeseen josta Lassi lunasti itselleen Orangen vahvarin, koska se sattui olemaan 50€ halvempi kuin Suomessa.

Tästä kerättiin jengi kasaan ja alkoi kollektiivimme siirto kohti Berliiniä. 300km matka tuntui erittäin iisiltä, ja kohta jo oltiinkin perillä. Keikkapaikka oli vähintäänkin jännittävä. ”Dunker tanssi & konserttisali”.
Paikka oli vanha punatiilinen hevostalli ja ulkoa tuli sellainen mielikuva että paikallinen marttakerho pitää humppailtamia ja tupperwarekutsuja siellä, mutta noup.

Sisälle mentiin pimeään luolaan, joka oli suoraan kauhuelokuvasta. Goottiluola. Seinät synkkiä ja joka paikassa mitä erikoisempia taideteoksia. Metallinen lepakko, teatterinaamalla varustettu hämähäkki, vääristyneitä kasvoja jne yms. Pistän kuvia myöhemmin tekstin sekaan jahka päästään kotiin, niin näette kaikki omin silmin.

Lava oli järkyttävän pieni. Sen verran pieni että lavalle ei otettu mikkiständejä eikä Simoa. Kaikki nämä saivat jäädä lattialle pyöriin.

Amendfoilin keikka alkoi vähän jälkeen yhdentoista, jolloin yleisössä oli about 10 ihmistä jotka eivät ekan biisin jälkeen edes taputtaneet kunnolla. Pikkuhiljaa kuitenkin jengiä alkoi valua mestoille, ja porukka rupesi ymmärtään että mistä on kysymys. Setin puolessa välissä tupa alkoi olemaan täynnä, ja lavan edessä oli jo moshpittiä ja headbangin kisaa meneillään. Awesome!

Bändiä ei päästetty lavalta ollenkaan, vaan pojat joutuivat soittamaan setin uudestaan ja uudestaan. Olut virtasi kultaisena suihkuna ja naiset olivat kauniimpia kuin koskaan.

Snovonnen aikana meno jatkui samana ja Amendfoilin ensimmäiset levyt ja paidat oli myyty ulkomailla.
Muu meidän porukka siirtyi terassille kaljalle, ja SS-ryhmä pistettiin myymään paitoja. ”Tehkää mitä tahansa, mutta porukka on saatava ostamaan levyä ja paitaa”. Pojat teki työtä käskettyä.

Istuttiin pihalla kun paikallinen nilkki alkoi v*ittuilun kaikesta mitä keksi, ja varmaan 90% porukasta poltti pilveä. Jaa että tämmönen meno,  noh, ok. Eikai siinä.
Porukka oli varsin kiinnostunut jutteleen bändille joten seuraa riitti, niinpä päätin itse mennä katsoon miten SS-ryhmä suoriutuu paitamyynnistä.

Jätkien paitamyyntityyli oli saanut jengin kiinnostuksen saman verran kuin kiinnostus keikkoihin oli.
Takahuoneesta löytynyt taskulamppu toimi strobona kun hikinen duo jorasi meneen diskopallojen välkkeessä, välillä ilman paitaa.
Pääosin tyyli oli sitä, että näytä parhaat tanssimuuvit, ota intensiivinen katse ihmiseen, viito sormella henkilöä tulemaan paikalle ja hoe samalla ”kui kui kui kui”.
Disco on taitolaji mutta pojat eivät siitä välittäneet. 

 Homma toimi hyvin joten takaisin pihalle istumaan.

Discotanssi sai baarin teknikon oleen vakuuttunut siitä että SS-joukko polttaa pilveä, ja kohta Benjamin tulikin kyseleen pojilta että ”You guys smoke weed, right?”, Samulta ja Simolta tuli välitön vastaus tähän että ”no we dont but Mr. Manager”.
Pihalle pääsemisestäni kului ehkä 3sek, kun kyseinen herramies käveli luokseni ja kertoi että mulle kuulemma maistuu pilvi. Öö, kiitos mutta ei kiitos ja puheenaiheen vaihdos Suomen ilmastoon ja sen sortin asioihin.

Nukkumapaikkana toimi bäkkärin yläkertaan rakennettu parvi, jossa oli 3 peittoa, 6 patjaa ja mahtua piti 9 ihmistä. Not going to happen.
Snovonnen porukka teki joviaalinen teon (epäilen että Peter oli visioinut tämän asian koska hän on varsin perkeleen hieno mies!) ja luovutti kaikki patjat ja peitot meille koska heillä oli makuupussit. Lassin kanssa kiivettin parvelle patjoille kun Juho ja SS-joukko jäi alakerran 2m x 1,5m toimiston lattialle omille patjoille.

Baarissa oli siis täysi remakka käynnissä aina aamun tunneille asti, ja alakerran ukkojen nukkuminen jäi melko vähäiseksi kun kokoajan jonkun työntekijän oli rampattava toimistolla.
Yöllä tuli jopa parvelle aivan järkyttävän kylmä, joten alakerran jengi siirtyi keikkalavan eteen patjoinensa lisätilan saamikseksi, ja kylmyyttä estääkseen porukan peitoksi otettiin vielä Amendfoilin taustalakana.
Taustalakanan reuna oli Samun kurkun päällä, ja aina kun Simo käänsi kylkeä, viilsi lakanan terävä reuna Samun henkitorvea. Sekin auttoi jo valmiiksi vähien yöunien vähentymiseen vielä entisestään.

Aamulla ylös about kympin aikaan ja suihkun kautta aamupalalle parin korttelin päähän.
Suihku oli taas melko erikoismeininkiä. Naisten vessan peilien ja lavuaarien viereen oli viritetty puutarhaletku johon oli kytketty sumutinpää. Ja jotta kaikki olisi täydellistä, suihkun vieressä oli ”Weird Fishes juliste”.
Vettä tuli niin hellästi ”suihkusta” että pelkkä hiuksien kastelu vei aikaa arviolta kolme kuukautta.

Aamupala oli todella asiallinen. Sämpylöitä, mehua, levitteitä, mansikoita, suklaata, rypäleitä, keksiä ja arviolta kymmentä eri juustoa. Hieman poikkesi siitä mitä odotettiin.

Berliinissä oli jotain mystisintä mitä ollaan nähty aikoihin. Monen korttelin matkalla, oli jalkakäytävät täysin  öljyssä tai bensassa. Eikä kyseessä siis ollut mikään pieni läntti mitä olisi kaatunut kanisterista, vaan oikeasti kadut näytti siltä että ne hikoilevat bensaa tms. Joku siivousporukka oli paikalla levittämässä kalkkia kaduille, ja kysyin että mitä ihmettä on tapahtunut, niin kukaan ei tiennyt.

Oh well, ei muuta ku Prahaa kohti, ja nyt se järjetön säätömomentti iski taas päälle.
Oltiin ajettu kolmisen varttia, kun Peterille tuli tunne, että auton paperit ei ole autossa (selvennykseksi sen verran, että auton paperit on oltava mukana mahdollisia rajatarkastuksia ja poliisien random pysäytyksiä varten).
Pysähdyttiin huoltoasemalle ettiin papereita, joita ei löytynyt mistään.
Purettiin jopa peräosan soittokamat ja katsottiin niistä mutta ehei. Yli tunti etittiin huoltoasemalla ja yritettiin soittaa Puolan keikkamestaan ja Berliinin keikkamestaan mutta vastausta ei kuulunut. Tässä vaiheessa aikaa päästä Prahaan oli alta 3h, ja ajomatkaa taitettavana kuitenkin 3,5h. Ei muuten mitään ongelmaa, mutta Prahassa 2 muuta bändiä odotti meitä, koska käytössä kaikilla bändeillä oli meidän backline (vahvarit, rummut, etc).

Ei muuta kun nokka takaisin kohti Dunker Clubia hirveetä kyytiä.
Saavuttuamme Dunkerille, huomasimme että ovet paikalla oli lukossa joten eihän me sinne sisälle päästä.
Muistin että näin aamupalakahviossa saman naisen, joka edellisenä iltana oli ollut paikalla kun saavuttiin keikkamestaan, eli lähdettiin juokseen (öljyisillä kaduilla pikemminkin luistellen) Peterin kanssa kahvioon, josta löysimme henkilön joka ystävällisesti käveli kanssamme baarille ja päästi meidät sisään.

Vaan eipä ollut sielläkään missään kyseiset dokumentit. Pakko oli lähteä painaan Prahaa kohti ja ottaa riski siitä että sakot tulee ja ollaan kusessa. Snovonnen rumpali Tuky oli koko matkan puhelimessa joka paikkaan ja koitti selventää Prahan keikkamestaan että nyt ollaan myöhässä, sori,  ei oo tahallinen teko, sitten puhelu poliisille että saadaanko uudet paperit, ja sitten vielä lähetystöön koodit.

Aikaa ei ollut pysähtyä edes vessaan, joten Prahaan päästyämme Lassi meinasi käytämmössä kuolla kusihätään. Asiaa ei helpottanut se että kadut ovat mukulakiveä.
Noh, ei ole aikaa pysähtyä, joten pidätellä piti vain.

Saavuttiin keikkamestalle, jossa kahden muun bändin promoottori venaili meitä ja ilmoitti että ei mitään kiirettä, bändeillä on kaikki omat kamat mukana ja ekan bändin keikka on alkanut ajallaan ja kaikki hyvin.

Kiitti v*tusti. Ette sitten voineet sanoa meille että asiat on ok, kun teidän kanssa oli puhuttu puhelimessa 1000x, ja yhtä monta kertaa olitte jo ehtineet meitä hoputtaan paikalle.
Keikkapaikka oli samainen mesta missä Apulantakin soitti pari viikkoa sitten. Sisustukseltaan hieno harmahtava rokkimesta, jossa pyöri 37” plasmatelkkarilta VHS-videolta taltiointia jostain festareista.

Keikalle lippu maksoi 10€, joka oli mielestämme pöyristyttävä summa tuntemattomista bändeistä maassa jossa hintataso on jo alun alkaen halpa.
Venattiin ruokia ja saatiin 2 juomalippua per naama. Eipä meinannut mitään koska ilmainen ruoka ja juotava kelpaa aina. Harmi vaan että lipuilla sai pelkkää kaljaa, ja limpparit oli maksullisia. Ei onneks ollut hirveen kallista kun kalja 1€ ja limppari 50cnt.

Käytiin kysymässä paikalliselta bändiltä että nyt kun kerran heillä on kamat lavalla, voitaisko niitä lainata että saadaan Snovonne ja Amendfoil ajoissa lavalle.

Ei onnistu.
Ei onnistu koska bändien pitää heti pakata kamat ja lähteä muualle kun show on loppu.
Eikai siinä, kyllä me pärjätään. Onhan meillä Peter messissä.

Bäkkärinä toimi ravintolan ison tilan sivu, joka oli jaettu kolmella liian pienellä verholla muusta tilasta. Jes, jätetään kamat sinne verhojen taakse turvaan ja vaihdetaan vaatteet siinä koko baarin keskellä.
Samua ei tää kiinnostanut vaan vaatteet vaihtui siinä kaikkien nähtävissä.

Amendfoil oli pikkuhiljaa ready meneen  lavalle kun tuli ilmoitus että Amendfoilin ja Snovonne soittoaikoja oli vaihdettava päikseen, koska porukka jo odottaa illan pääesiintyjää Snovonnea lavalle. Jaa että niin mitä laatua taas?!
Mikä helvetin tapa se on, että lämppärin ja pääesiintyjän slotit vaihdetaan koska yleisö jo odottaa pääesiintyjää lavalle.
Täytyy kokeilla tää käytäntö jossain omassa tapahtumassa. Ihan sama pidetäänkö jengi keikkamestassa mahd kauan sisällä ja kasvatetaan esim juomamyyntiä. Tshekeissä asiat on toisin.

Snovonne lauteille ja yleisössä oli ihan kivasti porukkaa. Hämmästykseksemme Snovonnen encoretaputuksien aikaan yleisö huusi ”lisää maitoo”. Tai ainakin siltä se mun ja Samun korvaan kuulosti. Hihitys alkoi.

Snovonnen keikan jälkeen otettiin lipunmyynti pois ja Amendfoil päästettiin lavalle. Ei hirveästi  lipunhinnan pois ottaminen auttanut tässä vaiheessa kun baarista oli jo jengi lähtenyt suurimmaksi osaksi meneen. Lukuunottamatta tietenkin kyseistä paikallista bändiä, joka sanoi että ei voi lainata kamoja koska heidän pitää heti lähteä pois, ja jotka jättivät mm. rumpunsa meidän säilytystilan viereen. Joo-o  Tshekeissä asiat on toisin.
Keikan katsomaan tullut yleisö oli kuitenkin messissä, ja heti ensimmäisen biisin aikana eturivissä oli jo kunnon moshpit ja jälleen headbangin kisat käynnissä.

Suomen ulkopuolella yleisö on todella paljon vapautuneempaa kuin Suomessa. Keikalla ei tarvi olla kuin 2 ihmistä, ja se jo riittää moshpittiin ja kunnon meininkiin. Eikä ihmiset vain istu pöydissä ja taputa jalalla lattiaa, vaan siihen tullaan lavan eteen joraan! Suomessa voisi porukka ottaa mallia siitä myös.

Keikan jälkeen alkoi taas purku mahd pian, koska haluttiin mennä hotelliin nukkuun as soon as possible.

Purkamisen aikana joku paikallinen mimmi jäi hengaileen bussin viereen, ja Snovonnen tyypit päätti pyytää plikan meidän mukaan bileisiin hotelliin. Oli mimmillä pienoinen pettymys kun mitään bileitä ei ollutkaan vaan meidän remmi meni suoraan yhteen huoneeseen ja ovi kiinni.

Kerroin matkalla Prahaan jätkille kauhutarinan meidän viime Euroopankiertueen hotellista Prahassa, jossa meidän 2 pikkubussia hajotettiin, lakanoissa oli ruskeita läikkiä, suihkut homeessa ja vessa + suihkut täynnä hämähäkkejä. No kuinkas sattuikaan! Sama saatanan hotelli. Ja kaiken lisäksi sama huone vielä missä nukuin 5v sitten. Ja suihkussa edelleen hämähäkkejä! Jes!

Suihkun kautta sänkyyn, ja heti Juho huomasi lakanoissa epäilyttäviä läikkiä, ja samaisia läikkiä oli myös Samun pyyhkeessä. Haluttiin päästä uploadaamaan tää teksti nettiin, mutta hotellin 24/7 infoline ei vastannut  useista soittoyrityksistä huolimatta, eikä respassa tietenkään ollut ketään paikalla. Jäi wi-fi salasanat saamatta.
Pää kostean kylmään tyynyyn ja valot pois. Alta 5min ja huoneessa alkoi tasainen kuorsaus by Mr. Mäki-Kala.
Hetken laskeskelin seuraavan päivän aikatauluja, kunnes pikkuhiljaa huomasinkin vajoavani Lassin kuorsauksen tahdissa hellään uneen…

lauantai 21. syyskuuta 2013

Amenfoil European tour 2013 ja ensimmäinen etappi:

Amenfoil European tour 2013 ja ensimmäinen etappi:

08.00. Herätyskello pärähtää huutaan vieressä ja pomppaan pystyyn täysin taisteluvalmiina, kamat pakattuna.

Noh, ketä sellainen kiinnostaa, mennään suoraan asiaan ja itse reissuun.

Kävelimme siistissä parijonossa linja-autoasemalla Juho ”Pelti-Pentti” Pelttarin kanssa tapaamaan rytmiryhmää Samua & Simoa, jotka tunnemme paremmin taisteluparina, SS-joukkona.
Yhtään tietenkään emme olleet turhan ajoissa asemalla, kun bussin lähtöön oli arviolta 4min aikaa, emmekä tienneet edes mikä bussimme on, saatika miten lippusysteemi toimii.

”Lassi ja hammasharja uupuu” kuului SS-ryhmän vasemman puoliskon suusta kun Juho paineli tulevan bussinkuljettajamme Hartke Sportin juttusille kyselemään miten systeemi ja asiat toimii (kuten päätellä saatatte, emme ihan turhia ole reissanneet, joten kaikki oli meille uutta ja hienoa).

Juho huikkasi bussin nurkalta jotta ajoneuvoon nouseminen voi alkaa, joten siirryimme tomerasti kohtia bussia ja varasimme välittömästi koko peräpenkkirivin hyvinvointiamme ajatellen.

Matka kohti Helsinki-Vantaata starttasi erittäin hilpein mielin, kun Juho totesi tarvitsevansa ”SODIUM NATRIAATTIA!”  joka on siis suolaa, ja kuten huomata saattaa, niin Juhon kielitaito ei ole parasta mahdollista luokkaa) , sekä keskustellen mm. siitä mitä kaikkia yhdyssanoja voit sanasta ”väli” keksiä (kommentoikaa kaikki kyseiset yhdyssanat kommenttikenttään koska tarvitsemme niitä vielä).
Kuskimme juonsi perinteiset ”tervetuloa Express bussiin” litaniat niin nopeasti ja tamperelaisesti että puolet meni ohi, ja keskityimme enemmän kuskin oman nimen kertomiseen, josta emme saaneet selvää pätkän vertaa, vaan kuulimme, sekä ristimme kuulemamme mukaan kuskin ”Hartke Sportiksi”.

Tämä arviolta 45v hermeettinen Hartke Sport jyräytti auton Hämeenlinnan bussiasemalle. Nousimme autosta nauttimaan kiireiset maalaissavut koska aikaa oli arviolta 4min.
Tupakat sytytettyämme Hartke Sport heitti oman nortin huuleen, ja alkoi heittelemään seuraavien kyytiläisten kamoja liukuhihnatyylillä auton perään. Yhtäkkiä Hartke nousi bussiin ja käynnisti bussin ja nytkäytti bussin liikkeelle. Hämmästelimme hetken jotta mitähän perkelettä, kuski jätti meidät asemalle?
Ehei, Hartke-poika päätti siirtää autoa kaikki ovet ja bussin luukut auki. Auton liikahtaessa Hartke huusi meille vahvalla tampereen murteella ”tulkaa kolmoslaiturille niin voitte vetää röökit rauhassa!”. Hienosti ajateltu Mr. Sport.

Saavuimme Hki-Vantaa kentälle arviolta 15.30, koska päätimme olla ajoissa sikäli mikäli jotain säätöä tulee. Lentohan lähti vasta 19.50. Noh, vituiksihan sekin ajoissa oleminen meni, kun tyhjien matkalaukkujen haltija Lassi tuli paikalle likimain viime tingassa. ”Minä olin ajoissa, te muut olitte liian aikaisessa”, totesi Lassi samalla kun hän röyhisti rintaansa Ukkometson soidinmenoja mukaillen.

Aloimme järjettömän säädön matkalaukkujen pakkaamisessa, koska halusimme mahdollisimman halvalla kaikki tavarat mukaan, mahdollisimman pieneen tilaan.
Tämän säädön jälkeen huomasimme että check-in tiskeillä ei ollut enää ketään muuta kuin oma ryhmämme ja check-in työntekijät selvästi jo odottivat meitä.

Hirveä säätö alkoi välittömästi kun menimme tiskille. Joka jätkä höpötti samaan aikaan kassaneidille, joka meni itsekin sekaisin kun piti saada soittimet lentokoneeseen sisään. Tietysti ostimme soittimille oman penkin koneesta, koska ruumaan niitä ei laiteta. Kyseinen kassaneiti ei ilmeisesti ennen ollut koskaan käsitellyt kyseistä varaustilannetta, koska loppuviimein check-innimme hoitamiseen tarvittiin 3 työntekijää ja n.20-30min aikaa.

Loppuviimein pääsimme koneeseen ja olimme innosta pinkeänä odottamassa koneen nousua.
Ryhmän eläin, Samu, oli eritoten varsin innoissaan koska hän oli lentänyt viimeksi silloin, kun koneessa näytettiin uutuuselokuvana Riku Rikas.

Kone oli valmiina rullaamaan kiitotielle, kun yhtäkkiä perältä siirrettiin n. kymmenhenkinen jättiläismäisiä painijoita täynnä oleva ryhmä koneen etutilaan perältä. ”WTF” mietimme, kun lentoemo rauhoitteli että konetta pitää vain tasapainottaa ja siksi heidät siirretään eteen. Anteeksi että mitä laatua? Minkälaisella helvetin rotiskolla me lennämme, jos koneessa pitää ihmiset sijoittaa painon mukaan istumaan?
Kyseessä oli kuitenkin jumbojet, ja tämä herrasmieslauma ei kuitenkaan ollut mikään morbidly obese painonvartija porukka.

Anyways. Kone kiisi ja nousi taivaalle ja meille tuli nälkä.
Eikai siinä, joka jannulle kanaleipä, cokistölkki, sekä ”Savagely salted” sipsejä paketti. Eikä maksanut kuin 13€ laaki.

Laskeuduimme Budapestiin, noukimme kamat ja siirryimme ulos odottamaan. Tässä välissä oli meitä ehtinyt jo jonkinsortin roisto kyselemään pimeään taksiinsa. Emme kuitenkaan nousseet koska olemme fiksuja, filmaattisia ja vielä varsin komeitakin nuoria miehiä.

About 20min odottelun jälkeen saimme viestin, että toveribändimme Snovonne oli tulossa hakemaan meitä.
Bändin kitaristi Samuli, sekä bändin rumpali Tuky, ilmeistyivät kuin tyhjästä ja huusivat että nyt on kiire, tulkaa ja äkkiä!

Siirryimme mahdollisimman nopeasti parkkipaikalle jossa kiertuebussimme odotti. Emme oikeastaan edes ehtineet esitellä itseämme kenellekään, kun kokoajan meitä hoputettiin että ”äkkiä äkkiä, nyt on kiire, kamat autoon ja jätkät autoon!”.

Noh, toimimme kuten käskettiin ja siirsimme itsemme autoon. Ehdin välissä jo kysymään että mitä pahaa Snovonnen porukka on tehnyt kun kerran niin pirullinen kiire oli. Syy selvisi kentän parkkipaikan puomilla.
Parkkilipukkeen haettua, sinulla on alta 10min aikaa poistua parkkipaikalta, ennen kuin maksu rupeaa pyörimään. Mehän emme sitä 50cnt:tä tai euroa halunneet maksaa koska olemme ns. ”low budget” rundilla.

Pääsimme vihdoin matkaan, kun takapenkillä alkoi heti sellainen puheenporina ja ilonpito, että luulin autossa olevan 9kpl henkilöitä jotka ovat tunteneet toisensa jo vuosia. Ryhmämme ainoa naishenkilö (Snovonnen laulajatar) Sno tarjoili heti meidän porukalle tervetulomaljaksi paikallista perinteistä  yrttiviinaa, jonka oli omin kätösin tislannut kuskimme Peterin (Snovonne yhtyeen basisti, joka toimii aikalailla rundilla kuskina, kiertueen managerina, säätäjänä, ja kaikkena mahdollisena. Voi reppanaa) äiti.

Suunnitelmana oli ajaa Tshekkein hotelliin, koska majoittuminen siellä oli suhteellisen lähellä ensimmäistä keikkapaikkaa Puolassa, sekä erittäin halpaa. Kyseessä oli paikallinen majatalo jossa yön hinta 9hlö porukalta on about 80€.

Matka alkoi. 

”Kuinka kauan menee päästä känniin Unkarissa?” kuului kysymys. Oikea vastaus oli 100km.
Sen verran olimme ehtineet ajaa kun bussissa oli täysi metakka ja juhlat käynnissä.
N. klo 01.00 paikallista aikaa pysähdyimme huoltoasemalle hakemaan ruokaa, bensaa ja tupakkaa. Ihan ensimmäisenä hämmästelimme kuinka pirun halpaa kaikki oli.  Kui hianoo! Kalja maksaa vain 50cnt 0.5l tölkki! Aijaijai!

Ilonpito loppui kuitenkin kuin v*ttu vattaan, kun Peter tuli ilmoittamaan porukalle, että hän oli soittanut Tshekkeihin hotelliin että myöhästymme n. tunnin alkuperäisestä sovitusta saapumisajasta.
Majatalon pitäjä ilmoitti kuitenkin että hän ei todellakaan ala meitä odottamaan siellä.
Well, fuck you then. Tuli selväksi että meillä ei ole paikkaa missä nukkua ensimmäistä yötä.
Hienoa. Hetikö se jumalaton säätäminen ja asioiden vituiksi meneminen alkoi???

No totta kai alkoi.
Päätimme lähteä Bratislavaan ja kirjautua ensimmäiseen hotelliin mikä vastaan tulee.
Noin 3-4 hotellia kierrettyämme kyselemässä, ja saman verran ovelta käännyttämisiä kokeneena päätimme pysähtyä tupakalle miettimään että mitä me nyt teemme.
Pysähtymispaikkana toimi pimeä umpikuja Bratislavalaisen lastentarhan vieressä.

 What the fuck – tilanteet olivat alkaneet.

Tulimme tulokseen, että lähdemme ajamaan suoraan kohti Puolaa ja mahdollisesti nukumme autossa pari tuntia kun siihen tarve tulee.

700km edessä, ja tässä vaiheessa vielä meno oli erittäin  hauska ja tunnelma varsin hilpeä.
Otimme Samun kanssa yhden drinkit Slovakilaista vodkaa, joka maistui jopa blandiksen jälkeen pontikalle. Tuky varoitteli etupenkiltä että nyt ei kyseessä ole mikään perinteinen Kossu, vaikka voltteja löytyy saman verran. Tämä huomattin liki heti, koska ensimmäinen juoma hyppäsi kypärään kuin Nykänen Jyväskylässä muinoin.  Mun juomiset loppui siihen.

Matkaa jatkettiin ja porukka alkoi selvästi tuntemaan pitkän matkustamisen oireet, kun yksitellen alkoi miestä tippumaan valveilta. Juho nukahti viereeni, joten päätin tokaista että hän Pelti-Pentti on huono robotti. ”MIKÄ V*TUN ROBOTTI!?!” oli Juhon vastaus hyvin ärtyneenä.

 Jep, jaa että liki vuorokausi hereillä ja helvetin pitkä ajomatka ei ota hermon päälle.

Läppä alkoi huonontua, ja vitutuskäyrä kasvaa taivaallisiin lukemiin.
Ajoimme vielä tunnin-pari Puolaa kohti, kun kuski ilmoitti että seuraavaksi pysähdymme ja hänen pitää nukkua ainakin pari tuntia. Nousimme erittäin v*ttuuntuneina autosta huoltoaseman pihassa ja siirryimme viereiseen metsäkköön puiden juurelle tekemään ihmiselle tarpeellisia nesteen tyhjennystoimenpiteitä.
Vaan emmepä huomanneet, että koko alue oli juuri lannoitettu p*skalla.
Menimme bussin viereen tupakalle miettimään seuraavaa siirtoamme kun huomasimme että jokaisen kengätpohjat olivat täynnä juuri sitä itseään. P*skaa.

En sano että tämä oli viimeinen pisara, koska viimeinen pisara oli pudonnut jo aikapäiviä sitten.
Homma oli mennyt niin överiksi että kukaan ei pystynyt muuta kuin nauraa. 

En tiedä mistä Peter repi  lisää voimia ja päätti että hän ajaa ainakin siihen asti vielä, että meillä on levon jälkeen enää  400km matkaa Puolaan.

Kun navigaattorimme näytti että matkaa on enää 400km jäljellä, Peter ajoi bussin huoltoaseman lepopaikalle ja heitti silmät umpeen.

Kävimme muut välissä kahvilla ettemme häiritse Peterin lepoa. Kokeilimme mm. Lassin kanssa nukkua lusikassa bussin vieressä pihalla, mutta maa oli aivan liian kylmä sellaiseen hölmöilyyn.
Aikaa tappaaksemme aloimme järjestelemään bussin perää.

About 10min jälkeen Peter kuitenkin heräsi ja totesi että ei hän pysty nukkumaan ollenkaan, matka jatkuu.
Täytyy myöntää että olimme helpottuneita siitä, että pääsemme nopeammin perille ja nukkumaan, sen sijaan että nukumme polvet suussa pari tuntia Shellin pihalla.

400km matkan oli tarkoitus taittua jossain 4-5h ajassa, mutta miten kävi.
Koko matka oli maantietä jossa nopeusrajoitus oli 40-60km /h.

Jatkoimme useamman tunnin vielä ajamista, ja hereillä oli enää minä ja Peter, joka sai tässä vaiheessa kuljettajan taitojensa takia itselleen myös nimen Hartke Sport.

Osan porukkaa nukkuessa vaivuin itse ajatuksiini, kunnes havahduin auton takapenkillä pimeydessä pää, olkapää, peppu,  polvet ja varpaat hellänä, siihen kun kuskimme ilmoitti vakavalla äänellä että olemme nyt rajalla, mutta hän ei vain tiedä että mikä maa on kyseessä...

torstai 12. syyskuuta 2013

IM BACK! ...at least I will try...

Hellurei te kaikki, jotka hukkaatte aikaanne täällä lukiessanne päättömyksiäni.

Viimeiseen vuoteen en ole kirjoitellut mitään typeryyksiä, johtuen siitä että en ole mielestäni kai ihan hirveitä tolloillut entiseen tapaan.

Onneksi on nyt pari kappaletta typeryyksiä tullut tehtyä, ja palautteita laitettua sinne sun tänne.
Odottelen siis vastauksia ja sitä, että saan aikaa kirjoittaa palautteeni loppuun.
Muistakaa että väärydet on korjattava! Ja samalla ehkä aiheuttaa palautteen saajissa hilpeyttä.

Anyways, me lähdetään nyt tiistaina Amendfoilin kanssa 11 päivää kestävälle Euroopan kiertueelle, ja ajattelin että jos vain teknologia jne antaa periksi, niin kirjoitan itselleni sopivaan tyyliin kiertueesta kiertuepäiväkirjaa / lisään videopäiväkirjaa.
Ryhmämme tuntien, uskon että tän ja ensvuoden toilailut tulee tehtyä kaikki samalla reissulla.

Mikäli teille tulee mieleen jotain tyhmyyksiä / tohelointeja mitä oon tehnyt, niin muistuttakaa mua vaikka fb:ssä tms!

Pitää löytää kadonnut inspiraatio, varsinkin kun oon löytänyt uutta iloa urheilusta ton ainaisen baarissa ramppaamisen (ja samalla itseni loukkaantumisille ja kertomuksille altistamisen).
Juokseminen on helevetin pop ja Combat Hapkido on yyber cool! Hassua että mieleiseni taistelulajin ensimmäiset kirjaimet on samalla nimikirjaimeni... Uuuuu. Mystistä.

Ei tämmöstä liibalaabaa jaksa kukaan lukea. Jatkossa en enää päivittele turhuuksia vaan kirjoitan asiaa!

Ollaan kuulolla ja antakaa palautetta jne!

Rökkänröll,

El Capitan Christopher.

P.S: Aloitan lokakuussa uuden lavaesiintymiseen liittyvän harrastuksen, että ette varmasti pääse pakoon juttujani mihinkään. Tha tha!

Paunu PERKELE!

Pyysitte kirjoittamaan palautteen alle lyhyesti ja ytimekkäästi. Valitettavasti toimintatapanne on niin järjetön että en siihen pysty.

Toivon vastausta kirjallisesti (sähköposti sopii), sekä hyvitystä kohtaamastani vääryydestä.

Noh, sitten aloitetaan!


Arvon Paunulaiset. Elämmekö me jossain riistovaltakunnassa?
Haluaisin selvennyksen seuraavaan täysin päättömään toimintaperiaatteeseenne:

Matkustin ensimmäistä kertaa tänään välin Tampere (Hatanpään puistokuja) - Pirkkalan keskusta. Omistan Tampereen kaupungin liikennelaitoksen ns. "älykortin". Omistin 5€ rahaa. Tarkoitukseni oli mennä treenaamahan ja hiomaan taistelutaitojani Pirkkalan Siwalla olevaan judosaliin (tiedän, aika erikoista että SIWAn luona taisteltaisi tai harjoiteltaisi sitä).

Hyppäsin linjuri-autoonne, ja kysyin kuljettajalta että voinko maksaa Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen matkakortilla matkani Tampere/Pirkkala rajalle asti, ja sen jälkeen maksaa tuon loppusumman käteisellä, mitä en voi Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen matkakortilla teille suorittaa vaikka niin haluaisin.

Vastauksena sain jyrkän EI vastauksen (no ok, ei se ollut ilkeästi vastattu, mutta hämmästykseni kieltävästä vastauksesta, sai vastauksen nousemaan silmieni eteen kuin Berliinin muuri huippuvuosinaan, ja hämmästykseni taso lähenteli Burj Khalifan korkeuden tasoa).

Koska olen sen verran Suomalainen, en osannut ja uskaltanut avata suutani vaatiakseni selitystä tästä käytännöstä (olen hieman ujohkon puoleinen, n. 150cm pitkä ja n.45kg painava sinisilmäinen nuori herrasmies). Edellisen selityksen perusteella ymmärtänette varmasti miksi hion taistelutaitoja ja opettelen puolustamaan itseäni. Koulukiusaaminen on jättänyt arpensa, ja ne arvet menevät syvään sisälle.

Noh, takaisin aiheeseen.

Miksi en voi maksaa Tampereen Kaupungin Matkakortilla matkaani Pirkkalan Rajalle, ja siitä maksaa määränpään ja rajan erotusta?

Miksi se ei sovi, että maksan matkani Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen Matkakortilla rajalle asti, hyppään pois bussista, ja ennen kuin bussi lähtee liikkeelle, astun etuovesta sisään ja maksan lopun matkani käteisellä perille asti? Miksi tämä käytäntö ei sovi?

Mikäli olisin ollut epärehellinen (niinkuin joku sellainen ganksteri), olisin voinut vain matkata Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen Matkakortilla ns."pummilla" perille asti, koska linja-autossa oli paljon väkeä, eikä kuljettaja varmasti olisi huomannut minua ulkomaalaisen naisen burkan ja lastenrattaiden takaa.

Noh, pääsin turvallisesti taisteluharjoituksiini, mutta kun piti koti apäin lähteä, niin eihän minulla enää ollut varaa linja-autoonne tämän järjettömän ideologian takia, enkä voinut Pirkkalasta maksaa matkaani takaisin kotiini Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen matkakortilla. Jouduin 1,5h treenauksen päätteeksi KÄVELEMÄÄN yli 7km, enkä näin ollen nähnyt suosikkisarjani Big Brotherin alkua.

Muistan parin viikon takaa kun ystäväni matkusti linja-autollanne Tampereen ulkopuolelle, maksoi normaalin 2,5€ maksun mikä Tampereen sisällä maksaa ja kävi istumaan.
Hän matkasi ensimmäistä kertaa kyydissänne, eikä tiennyt että kuljettajillenne pitää ilmoittaa tomerasti matkan määränpää jonka jälkeen hinta tulee ilmi. Hän istui perille asti kyydissä, kunnes kuljettaja huomasi hänet ja alkoi huutamaan että ystäväni on vilpillisesti harhauttanut kuljettajaa, joten hän kutsuu poliisit paikalle. Ystäväni pahoitteli tilannetta ja lupasi maksaa erotuksen koska ei tiennyt toimintaperiaatettanne ja yritti selittää, mutta kuski ei kuunnellut vaan jatkoi huutamista ja haukkumista siitä kuinka ystäväni on epärehellinen. Noh, kuljettaja sai uupuvan summan ja ystäväni lopetti palvelujenne käyttämisen siihen. Ystäväni nimi on Aapo.

Olisiko minunkin siis pitänyt menetellä samalla tavalla? Olisiko minun pitänyt maksaa matkani Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen Matkakortilla Pirkkalan rajalle asti, hypätä bussista ulos ja juosta jälleen etuovelle ja maksaa pelkkä Pirkkalan raja- Pirkkalan keskusta maksu? Olisiko minun pitänyt hypätä bussista ulos ja odottaa seuraavaa bussia mikäli olisin maksanut Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen matkakortilla matkani Pirkkalan rajalle? Onko busseissanne jonkin sortin sääntö, että jos maksat kerran, ja poistut bussista, niin samaan autoon et saa enää samalta pysäkiltä samalla hetkellä nousta? Mikäli kyllä, niin tiedän että teidän kyydissänne en koskaan auta esim.naisia lastenrattaissa nostamaan rattaita kyydistänne ulos.

Lukeeko nämä teidän toimintaperiaatteenne kultaiset säännöt jossain esim. internetissä mistä kaikki kansa ne voisi lukea ennakkoon ja näin ollen varautua mahdollisiin vastaaviin tilanteisiin, eikä joutua tällaisen tilanteen eteen epätietoisuudessa?

Annatteko minulle (ja koko kansalle) selvennyksen tähän asiaan luettavaksi, sekä hyvityksen saamastani vääryydestä, vai pitääkö palvelujenne käyttäminen lopettaa kokonaan? Voin tietty myös jatkossa olla epärehellinen ja matkustaa ns."pummilla" tuon loppupätkän.

Oikeasti en ole n.150cm pitkä, en sinisilmäinen, enkä n.45 kiloa painava. Se oli vain hämäys jotta kuljettajanne ei osaa epäillä minua jatkossa jos päädyn pummilla matkustamisen saloihin.

Kysynkin vielä loppuun: Ette kai halua kannustaa minua toimimaan typerästi, vaan jatkamaan perin rehellistä, molempia osapuolia tyydyttävää toimintaa?

Kiitos jo etukäteen selventävästä ja tyhjentävästä vastauksestanne.

Päätän tämän kirjelmäni mielestäni tilanteeseen sopivalla kappaleella:

TYÖN ORJAT SORRON YÖSTÄ NOUSKAA

Kunnioittavin, hämmästelevin ja ihmettelevin terveisin,

Christopher.

P.S: Käytin kyseisessä palautteessa "Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen Matkakortti" termiä 8 (kahdeksan) kertaa. Tarkistakaa mikäli ette usko.

P.P.S: Laskitko oikeesti montako kertaa käytin, ja jos laskit niin huomasitko tuon yllä olevan "Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen Matkakortti" tekstin?

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Nikotiinillitystä Novartis Oy:lle.


Niksapäissäni vedin huiviini nikotiinitabletin. Ei auttanut vaan alkoi v*tuttamaan vieläkin enemmän.
Tässä palaute minkä rustasin kyseisten nappien valmistajalle Novartis Oy:lle.

Hei.

Päätin lopettaa tupakoinnin. Taas.
Tällä kertaa päätin onnistua ja tästä syystä otinkin avukseni teidän nikotiinipillerit. 2mg sellaiset mintun makuiset.

Ensimmäistä kertaa kun alkoi pinnaa viulun kielen lailla kiristämään, päätin heittää huiviin yhden markkinoille tuomistanne "röökausdopingintableteista".

Imeskelin pilleria kuin tarhaikäinen ensimmäistä kertaa Chupa-Chupsia maistaessaan.

Vaan eipä ollut nannaa!

First of all.
"Suuonteloon. Imeskelytablettia ei saa pureskella eikä niellä". No mitenköhän tuota sitten mahdetaan käyttää?
Imeskelen sitä kyllä. Mutta mitäpä kun se liukenee? Syljenkö vai nielenkö (ihihihihih!)?
Kun ei niellä saa.
Sitten jos nielet niin tuntuu kuin olisi lasivillaa syönyt ja vatsassa on teräsvillaperheen Mardi Gras käynnissä.
Murskaanko ja imuroin hooverin lailla kiduksiini?
Lasketaanko murskaus pureskeluksi? Paljonko on 4 +2? Milloin viimeksi leikitte actionfiguureilla?

Lähettäkää minulle ohjeet näiden käyttämiseen tahi kartonki valkoista marlboroa. Myös sininen chesterfield käy.

Kiitos.

Ensimmäiset viikot lopettamisen jälkeen kun saa nuo hermosolut jo tarpeeksi kireälle, niin pitääkö sitä vielä pahentaa näitä oireita keksimällä tuollaisia ohjeistuksia valmisteisiin?
Lukisin ohjeet mutta kun ne on tuhannen silppuna tossa olkkarin lattialla.
Asetan nyt nämä pillerit tähän olohuoneen pöydälle, kas näin, näettekö?
Ensi kerralla tuotekehittelypalaverissa kertokaa Saatanalle terveisiä että hakee karkkiaskinsa helvettiin täältä.

P.S. En ole järsinyt itse pakettia. Koira veteli niksavajareissa paperit ja puolikkaan tabletin.
Mutta annetaan sille anteeksi kun se ei osannut lukea ohjeitanne. Ja joo, koira on ihan kuosissa. Ja sisäsiisti. Mutta ulvoo välillä öisin valitettavan raskaasti.
Olisiko siihen teiltä apua? Onko koirille muuten tehty savukkeita? Tai Valiumia? Haluatteko tuon koiran?

Näihin kuviin ja tunnelmiin jätän teidät miettimään tekosianne.
Savuttomin, raikkaan hengityksen, sekä hermoromahduksen partaalla olevin talviterveisin,
Ystävänne Christopher.