Mutta kun nähtävästi olen sen verran fiksu & filmaattinen ja ehkä myös varovainenkin, että enää ei tule kohellettua mitenkään, niin päätin virkistää muistinystyröitäni ja kirjailla tämän kertomuksen.
Kaikki alkoi varsin viattomasta viihdeillasta ystävieni kera tämän rakkaan kotikaupunkini Tampereen yöelämässä.
Kuljimme kuin pienet elefantit jonossa kapakista toiseen janosta kirkuen kumoten nautintojuomia kiduksiimme.
Sanomattakin on siis selvää että kun sulkemisaika koitti, emme olleet enää niin sanotusti kaikista terävimmillämme.
Ymmärrätte varmaan ja annatte myös anteeksi.
Toki tuollainen urheilusuoritus kuin barhopping, saa ihmisen sen verran kuluttamaan energiaa että alkaa jossain vaiheessa nälkä kouria vatsanpohjaa.
Päätimme siis siirtyä jatkotoimenpiteisiin illan suhteen asunnolleni.
Tätä ennen tietenkin kävimme paikalliselta mattokauppiaalta (muistutti etäisesti lampun henkeä piirretystä Aladdin) hakemassa ruokakiekot jota te jotkut kutsutte myös nimellä Pizza.
Omaani muistan ottaneeni mm. tomaattia, paprikaa, kinkkua ja kebablihaa. (Ne jotka ovat enemmänkin blogiani tutkineet ovat mahdollisesti huomanneet että historia toistaa itseään pizza tilauksessani).
Noh, jatketaan.
Saavuimme asunnolleni varsin janoisina, nälkäisinä ja pirteinä (hah!).
Istuimme alas ja päätimme alkaa särpimään kiekkojamme ja jatkaa hauskanpitoa.
Itse istuin lattialle ja revin kuin naarasleijona pizzaani riekaleiksi samalla tunkien sitä kitusiini kuin ahnas peto saaliin kiinni saadessaan.
Ystäväni päätti olla hieman sivistyneempi ja yritti siististi saada kivoja pikku pumpulikeijuhattarahalimussikka siipaleita ruoastaan, siinä kuitenkaan hyvin onnistumatta.
Hän istui sängylläni pizzalaatikko sylissään.
Hetken taisteltuaan tuon sitkeän pizzapohjan kanssa, hän kyllästyi ja tokaisi minulle:
"Voisitko ystävällisesti tuoda minulle puukon jolla leikata pizzaa".
Tottakai voin!
Sitä vartenhan kaverit ovat!
Kipaisin rivakoin askelin keittiööni, ja ainut leikkuuvälineen tapainen oli pöydällä lojunut pihviveitsi. Terävä sellainen.
Hiipparoin takaisin olohuoneeseen veitsi kädessäni kun sain sen tajuntaa räjäyttävän vision!
"Teenpä pienen kepposen ja peläytän toverini lyömällä veitsen hänen sylissään olevaan pizzalaatikkoon pystyyn!"
Osaatte varmaan jo arvata.
Ninjamaisella salakavaluudella hiivin ystäväni viereen, kohotin veitsen kohti taivaita ja samuraimaisella sivalluksella "KIAI!" huudon saattelemana iskin tuon tappovälineen pizzalaatikosta läpi.
Seurasi hetken hiljaisuus.
Katsoin alas ystäväni ilmettä ja totesin sen olevan hieman erikoinen.
Murtosekunnin ajattelin että ilme on juuri tuollainen koska onnistuin pelästyttämään tempullani hänet.
Hieman olin väärässä.
Iskuni oli ollut suhteellisen voimakas ja nopea, ja kyllä lävistänyt pizzalaatikon.
Vaan sain ilokseni huomata että tällä hetkellä puukko oli myös lävistänyt pizzan ja seisoi kuin sotilas asennossa pystyssä niin pizzassa, pizzalaatikossa, kuin myös ystäväni reidessä.
Pienen hätääntymisen siinä kai koin kun tajusin juuri iskeneeni veitsen kaverin reiteen pystyyn.
Nopeasti siirtyminen vessaan paperia hakemaan ja sitten miettimään jotta siirrytäänkö ensiapuun taksilla, omalla autolla vaiko ambulanssilla.
Palasin olohuoneen puolelle kädessäni tukko paperia ja löysin tällä kertaa komradini istumasta lattialla puukko kädessään.
Hän kohotti minua kohti katseensa ja tokaisi:
"Leikkaa nyt helvetti tuota pizzaa minulle kun kerran puukottaakin päätit".
Eipä siinä muuta voinut kuin nöyrästi pistää paperia haavaan ja alkaa hovimestarin elkein leikkaamaan pizzaa.
Loppuviimein selvisimme ensiapuun ja saimme kuin saimmekin uhrin tikattua ilman sen vakavempia seurauksia.
Hieman kyllä ihmettelivät että miten haava on reiteen tullut.
Tuloksena oli 1 tikki ja jakomerkin näköinen arpi.
Siitä miten ystäväni kosti tämän minulle, kerron teille toisella kertaa. Sen verran voin kuitenkin paljastaa että kostoon liittyi vahvasti käärmeenpureman näköiset jäljet, minun reiteni, ja teollista työkalua.
Mitä tästä opimme?
Jos et hallitse miekantaitoja, en suosittele alkaa sirkustähdeksi.
Christopher 1 - Dimitrin reisi 0.
