Amenfoil European tour 2013 ja ensimmäinen etappi:

Amenfoil European tour 2013 ja ensimmäinen etappi:

08.00. Herätyskello pärähtää huutaan vieressä ja pomppaan pystyyn täysin taisteluvalmiina, kamat pakattuna.

Noh, ketä sellainen kiinnostaa, mennään suoraan asiaan ja itse reissuun.

Kävelimme siistissä parijonossa linja-autoasemalla Juho ”Pelti-Pentti” Pelttarin kanssa tapaamaan rytmiryhmää Samua & Simoa, jotka tunnemme paremmin taisteluparina, SS-joukkona.

Yhtään tietenkään emme olleet turhan ajoissa asemalla, kun bussin lähtöön oli arviolta 4min aikaa, emmekä tienneet edes mikä bussimme on, saatika miten lippusysteemi toimii.

”Lassi ja hammasharja uupuu” kuului SS-ryhmän vasemman puoliskon suusta kun Juho paineli tulevan bussinkuljettajamme Hartke Sportin juttusille kyselemään miten systeemi ja asiat toimii (kuten päätellä saatatte, emme ihan turhia ole reissanneet, joten kaikki oli meille uutta ja hienoa).

Juho huikkasi bussin nurkalta jotta ajoneuvoon nouseminen voi alkaa, joten siirryimme tomerasti kohtia bussia ja varasimme välittömästi koko peräpenkkirivin hyvinvointiamme ajatellen.

Matka kohti Helsinki-Vantaata starttasi erittäin hilpein mielin, kun Juho totesi tarvitsevansa ”SODIUM NATRIAATTIA!”  joka on siis suolaa, ja kuten huomata saattaa, niin Juhon kielitaito ei ole parasta mahdollista luokkaa) , sekä keskustellen mm. siitä mitä kaikkia yhdyssanoja voit sanasta ”väli” keksiä (kommentoikaa kaikki kyseiset yhdyssanat kommenttikenttään koska tarvitsemme niitä vielä).

Kuskimme juonsi perinteiset ”tervetuloa Express bussiin” litaniat niin nopeasti ja tamperelaisesti että puolet meni ohi, ja keskityimme enemmän kuskin oman nimen kertomiseen, josta emme saaneet selvää pätkän vertaa, vaan kuulimme, sekä ristimme kuulemamme mukaan kuskin ”Hartke Sportiksi”.

Tämä arviolta 45v hermeettinen Hartke Sport jyräytti auton Hämeenlinnan bussiasemalle. Nousimme autosta nauttimaan kiireiset maalaissavut koska aikaa oli arviolta 4min.

Tupakat sytytettyämme Hartke Sport heitti oman nortin huuleen, ja alkoi heittelemään seuraavien kyytiläisten kamoja liukuhihnatyylillä auton perään. Yhtäkkiä Hartke nousi bussiin ja käynnisti bussin ja nytkäytti bussin liikkeelle. Hämmästelimme hetken jotta mitähän perkelettä, kuski jätti meidät asemalle?

Ehei, Hartke-poika päätti siirtää autoa kaikki ovet ja bussin luukut auki. Auton liikahtaessa Hartke huusi meille vahvalla tampereen murteella ”tulkaa kolmoslaiturille niin voitte vetää röökit rauhassa!”. Hienosti ajateltu Mr. Sport.

Saavuimme Hki-Vantaa kentälle arviolta 15.30, koska päätimme olla ajoissa sikäli mikäli jotain säätöä tulee. Lentohan lähti vasta 19.50. Noh, vituiksihan sekin ajoissa oleminen meni, kun tyhjien matkalaukkujen haltija Lassi tuli paikalle likimain viime tingassa. ”Minä olin ajoissa, te muut olitte liian aikaisessa”, totesi Lassi samalla kun hän röyhisti rintaansa Ukkometson soidinmenoja mukaillen.

Aloimme järjettömän säädön matkalaukkujen pakkaamisessa, koska halusimme mahdollisimman halvalla kaikki tavarat mukaan, mahdollisimman pieneen tilaan.

Tämän säädön jälkeen huomasimme että check-in tiskeillä ei ollut enää ketään muuta kuin oma ryhmämme ja check-in työntekijät selvästi jo odottivat meitä.

Hirveä säätö alkoi välittömästi kun menimme tiskille. Joka jätkä höpötti samaan aikaan kassaneidille, joka meni itsekin sekaisin kun piti saada soittimet lentokoneeseen sisään. Tietysti ostimme soittimille oman penkin koneesta, koska ruumaan niitä ei laiteta. Kyseinen kassaneiti ei ilmeisesti ennen ollut koskaan käsitellyt kyseistä varaustilannetta, koska loppuviimein check-innimme hoitamiseen tarvittiin 3 työntekijää ja n.20-30min aikaa.

Loppuviimein pääsimme koneeseen ja olimme innosta pinkeänä odottamassa koneen nousua.

Ryhmän eläin, Samu, oli eritoten varsin innoissaan koska hän oli lentänyt viimeksi silloin, kun koneessa näytettiin uutuuselokuvana Riku Rikas.

Kone oli valmiina rullaamaan kiitotielle, kun yhtäkkiä perältä siirrettiin n. kymmenhenkinen jättiläismäisiä painijoita täynnä oleva ryhmä koneen etutilaan perältä. ”WTF” mietimme, kun lentoemo rauhoitteli että konetta pitää vain tasapainottaa ja siksi heidät siirretään eteen. Anteeksi että mitä laatua? Minkälaisella helvetin rotiskolla me lennämme, jos koneessa pitää ihmiset sijoittaa painon mukaan istumaan?

Kyseessä oli kuitenkin jumbojet, ja tämä herrasmieslauma ei kuitenkaan ollut mikään morbidly obese painonvartija porukka.

Anyways. Kone kiisi ja nousi taivaalle ja meille tuli nälkä.

Eikai siinä, joka jannulle kanaleipä, cokistölkki, sekä ”Savagely salted” sipsejä paketti. Eikä maksanut kuin 13€ laaki.

Laskeuduimme Budapestiin, noukimme kamat ja siirryimme ulos odottamaan. Tässä välissä oli meitä ehtinyt jo jonkinsortin roisto kyselemään pimeään taksiinsa. Emme kuitenkaan nousseet koska olemme fiksuja, filmaattisia ja vielä varsin komeitakin nuoria miehiä.

About 20min odottelun jälkeen saimme viestin, että toveribändimme Snovonne oli tulossa hakemaan meitä.

Bändin kitaristi Samuli, sekä bändin rumpali Tuky, ilmeistyivät kuin tyhjästä ja huusivat että nyt on kiire, tulkaa ja äkkiä!

Siirryimme mahdollisimman nopeasti parkkipaikalle jossa kiertuebussimme odotti. Emme oikeastaan edes ehtineet esitellä itseämme kenellekään, kun kokoajan meitä hoputettiin että ”äkkiä äkkiä, nyt on kiire, kamat autoon ja jätkät autoon!”.

Noh, toimimme kuten käskettiin ja siirsimme itsemme autoon. Ehdin välissä jo kysymään että mitä pahaa Snovonnen porukka on tehnyt kun kerran niin pirullinen kiire oli. Syy selvisi kentän parkkipaikan puomilla.

Parkkilipukkeen haettua, sinulla on alta 10min aikaa poistua parkkipaikalta, ennen kuin maksu rupeaa pyörimään. Mehän emme sitä 50cnt:tä tai euroa halunneet maksaa koska olemme ns. ”low budget” rundilla.

Pääsimme vihdoin matkaan, kun takapenkillä alkoi heti sellainen puheenporina ja ilonpito, että luulin autossa olevan 9kpl henkilöitä jotka ovat tunteneet toisensa jo vuosia. Ryhmämme ainoa naishenkilö (Snovonnen laulajatar) Sno tarjoili heti meidän porukalle tervetulomaljaksi paikallista perinteistä  yrttiviinaa, jonka oli omin kätösin tislannut kuskimme Peterin (Snovonne yhtyeen basisti, joka toimii aikalailla rundilla kuskina, kiertueen managerina, säätäjänä, ja kaikkena mahdollisena. Voi reppanaa) äiti.

Suunnitelmana oli ajaa Tshekkein hotelliin, koska majoittuminen siellä oli suhteellisen lähellä ensimmäistä keikkapaikkaa Puolassa, sekä erittäin halpaa. Kyseessä oli paikallinen majatalo jossa yön hinta 9hlö porukalta on about 80€.

Matka alkoi. 

”Kuinka kauan menee päästä känniin Unkarissa?” kuului kysymys. Oikea vastaus oli 100km.

Sen verran olimme ehtineet ajaa kun bussissa oli täysi metakka ja juhlat käynnissä.

N. klo 01.00 paikallista aikaa pysähdyimme huoltoasemalle hakemaan ruokaa, bensaa ja tupakkaa. Ihan ensimmäisenä hämmästelimme kuinka pirun halpaa kaikki oli.  Kui hianoo! Kalja maksaa vain 50cnt 0.5l tölkki! Aijaijai!

Ilonpito loppui kuitenkin kuin v*ttu vattaan, kun Peter tuli ilmoittamaan porukalle, että hän oli soittanut Tshekkeihin hotelliin että myöhästymme n. tunnin alkuperäisestä sovitusta saapumisajasta.

Majatalon pitäjä ilmoitti kuitenkin että hän ei todellakaan ala meitä odottamaan siellä.

Well, fuck you then. Tuli selväksi että meillä ei ole paikkaa missä nukkua ensimmäistä yötä.

Hienoa. Hetikö se jumalaton säätäminen ja asioiden vituiksi meneminen alkoi???

No totta kai alkoi.

Päätimme lähteä Bratislavaan ja kirjautua ensimmäiseen hotelliin mikä vastaan tulee.

Noin 3-4 hotellia kierrettyämme kyselemässä, ja saman verran ovelta käännyttämisiä kokeneena päätimme pysähtyä tupakalle miettimään että mitä me nyt teemme.

Pysähtymispaikkana toimi pimeä umpikuja Bratislavalaisen lastentarhan vieressä.

 What the fuck – tilanteet olivat alkaneet.

Tulimme tulokseen, että lähdemme ajamaan suoraan kohti Puolaa ja mahdollisesti nukumme autossa pari tuntia kun siihen tarve tulee.

700km edessä, ja tässä vaiheessa vielä meno oli erittäin  hauska ja tunnelma varsin hilpeä.

Otimme Samun kanssa yhden drinkit Slovakilaista vodkaa, joka maistui jopa blandiksen jälkeen pontikalle. Tuky varoitteli etupenkiltä että nyt ei kyseessä ole mikään perinteinen Kossu, vaikka voltteja löytyy saman verran. Tämä huomattin liki heti, koska ensimmäinen juoma hyppäsi kypärään kuin Nykänen Jyväskylässä muinoin.  Mun juomiset loppui siihen.

Matkaa jatkettiin ja porukka alkoi selvästi tuntemaan pitkän matkustamisen oireet, kun yksitellen alkoi miestä tippumaan valveilta. Juho nukahti viereeni, joten päätin tokaista että hän Pelti-Pentti on huono robotti. ”MIKÄ V*TUN ROBOTTI!?!” oli Juhon vastaus hyvin ärtyneenä.

 Jep, jaa että liki vuorokausi hereillä ja helvetin pitkä ajomatka ei ota hermon päälle.

Läppä alkoi huonontua, ja vitutuskäyrä kasvaa taivaallisiin lukemiin.

Ajoimme vielä tunnin-pari Puolaa kohti, kun kuski ilmoitti että seuraavaksi pysähdymme ja hänen pitää nukkua ainakin pari tuntia. Nousimme erittäin v*ttuuntuneina autosta huoltoaseman pihassa ja siirryimme viereiseen metsäkköön puiden juurelle tekemään ihmiselle tarpeellisia nesteen tyhjennystoimenpiteitä.

Vaan emmepä huomanneet, että koko alue oli juuri lannoitettu p*skalla.

Menimme bussin viereen tupakalle miettimään seuraavaa siirtoamme kun huomasimme että jokaisen kengätpohjat olivat täynnä juuri sitä itseään. P*skaa.

En sano että tämä oli viimeinen pisara, koska viimeinen pisara oli pudonnut jo aikapäiviä sitten.

Homma oli mennyt niin överiksi että kukaan ei pystynyt muuta kuin nauraa. 

En tiedä mistä Peter repi  lisää voimia ja päätti että hän ajaa ainakin siihen asti vielä, että meillä on levon jälkeen enää  400km matkaa Puolaan.

Kun navigaattorimme näytti että matkaa on enää 400km jäljellä, Peter ajoi bussin huoltoaseman lepopaikalle ja heitti silmät umpeen.

Kävimme muut välissä kahvilla ettemme häiritse Peterin lepoa. Kokeilimme mm. Lassin kanssa nukkua lusikassa bussin vieressä pihalla, mutta maa oli aivan liian kylmä sellaiseen hölmöilyyn.

Aikaa tappaaksemme aloimme järjestelemään bussin perää.

About 10min jälkeen Peter kuitenkin heräsi ja totesi että ei hän pysty nukkumaan ollenkaan, matka jatkuu.

Täytyy myöntää että olimme helpottuneita siitä, että pääsemme nopeammin perille ja nukkumaan, sen sijaan että nukumme polvet suussa pari tuntia Shellin pihalla.

400km matkan oli tarkoitus taittua jossain 4-5h ajassa, mutta miten kävi.

Koko matka oli maantietä jossa nopeusrajoitus oli 40-60km /h.

Jatkoimme useamman tunnin vielä ajamista, ja hereillä oli enää minä ja Peter, joka sai tässä vaiheessa kuljettajan taitojensa takia itselleen myös nimen Hartke Sport.

Osan porukkaa nukkuessa vaivuin itse ajatuksiini, kunnes havahduin auton takapenkillä pimeydessä pää, olkapää, peppu,  polvet ja varpaat hellänä, siihen kun kuskimme ilmoitti vakavalla äänellä että olemme nyt rajalla, mutta hän ei vain tiedä että mikä maa on kyseessä...

IM BACK! ...at least I will try...

Hellurei te kaikki, jotka hukkaatte aikaanne täällä lukiessanne päättömyksiäni.

Viimeiseen vuoteen en ole kirjoitellut mitään typeryyksiä, johtuen siitä että en ole mielestäni kai ihan hirveitä tolloillut entiseen tapaan.

Onneksi on nyt pari kappaletta typeryyksiä tullut tehtyä, ja palautteita laitettua sinne sun tänne.
Odottelen siis vastauksia ja sitä, että saan aikaa kirjoittaa palautteeni loppuun.
Muistakaa että väärydet on korjattava! Ja samalla ehkä aiheuttaa palautteen saajissa hilpeyttä.

Anyways, me lähdetään nyt tiistaina Amendfoilin kanssa 11 päivää kestävälle Euroopan kiertueelle, ja ajattelin että jos vain teknologia jne antaa periksi, niin kirjoitan itselleni sopivaan tyyliin kiertueesta kiertuepäiväkirjaa / lisään videopäiväkirjaa.
Ryhmämme tuntien, uskon että tän ja ensvuoden toilailut tulee tehtyä kaikki samalla reissulla.

Mikäli teille tulee mieleen jotain tyhmyyksiä / tohelointeja mitä oon tehnyt, niin muistuttakaa mua vaikka fb:ssä tms!

Pitää löytää kadonnut inspiraatio, varsinkin kun oon löytänyt uutta iloa urheilusta ton ainaisen baarissa ramppaamisen (ja samalla itseni loukkaantumisille ja kertomuksille altistamisen).
Juokseminen on helevetin pop ja Combat Hapkido on yyber cool! Hassua että mieleiseni taistelulajin ensimmäiset kirjaimet on samalla nimikirjaimeni... Uuuuu. Mystistä.

Ei tämmöstä liibalaabaa jaksa kukaan lukea. Jatkossa en enää päivittele turhuuksia vaan kirjoitan asiaa!

Ollaan kuulolla ja antakaa palautetta jne!

Rökkänröll,

El Capitan Christopher.

P.S: Aloitan lokakuussa uuden lavaesiintymiseen liittyvän harrastuksen, että ette varmasti pääse pakoon juttujani mihinkään. Tha tha!

Paunu PERKELE!

Pyysitte kirjoittamaan palautteen alle lyhyesti ja ytimekkäästi. Valitettavasti toimintatapanne on niin järjetön että en siihen pysty.

Toivon vastausta kirjallisesti (sähköposti sopii), sekä hyvitystä kohtaamastani vääryydestä.

Noh, sitten aloitetaan!

Arvon Paunulaiset. Elämmekö me jossain riistovaltakunnassa?
Haluaisin selvennyksen seuraavaan täysin päättömään toimintaperiaatteeseenne:

Matkustin ensimmäistä kertaa tänään välin Tampere (Hatanpään puistokuja) - Pirkkalan keskusta. Omistan Tampereen kaupungin liikennelaitoksen ns. "älykortin". Omistin 5€ rahaa. Tarkoitukseni oli mennä treenaamahan ja hiomaan taistelutaitojani Pirkkalan Siwalla olevaan judosaliin (tiedän, aika erikoista että SIWAn luona taisteltaisi tai harjoiteltaisi sitä).

Hyppäsin linjuri-autoonne, ja kysyin kuljettajalta että voinko maksaa Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen matkakortilla matkani Tampere/Pirkkala rajalle asti, ja sen jälkeen maksaa tuon loppusumman käteisellä, mitä en voi Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen matkakortilla teille suorittaa vaikka niin haluaisin.

Vastauksena sain jyrkän EI vastauksen (no ok, ei se ollut ilkeästi vastattu, mutta hämmästykseni kieltävästä vastauksesta, sai vastauksen nousemaan silmieni eteen kuin Berliinin muuri huippuvuosinaan, ja hämmästykseni taso lähenteli Burj Khalifan korkeuden tasoa).

Koska olen sen verran Suomalainen, en osannut ja uskaltanut avata suutani vaatiakseni selitystä tästä käytännöstä (olen hieman ujohkon puoleinen, n. 150cm pitkä ja n.45kg painava sinisilmäinen nuori herrasmies). Edellisen selityksen perusteella ymmärtänette varmasti miksi hion taistelutaitoja ja opettelen puolustamaan itseäni. Koulukiusaaminen on jättänyt arpensa, ja ne arvet menevät syvään sisälle.

Noh, takaisin aiheeseen.

Miksi en voi maksaa Tampereen Kaupungin Matkakortilla matkaani Pirkkalan Rajalle, ja siitä maksaa määränpään ja rajan erotusta?

Miksi se ei sovi, että maksan matkani Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen Matkakortilla rajalle asti, hyppään pois bussista, ja ennen kuin bussi lähtee liikkeelle, astun etuovesta sisään ja maksan lopun matkani käteisellä perille asti? Miksi tämä käytäntö ei sovi?

Mikäli olisin ollut epärehellinen (niinkuin joku sellainen ganksteri), olisin voinut vain matkata Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen Matkakortilla ns."pummilla" perille asti, koska linja-autossa oli paljon väkeä, eikä kuljettaja varmasti olisi huomannut minua ulkomaalaisen naisen burkan ja lastenrattaiden takaa.

Noh, pääsin turvallisesti taisteluharjoituksiini, mutta kun piti koti apäin lähteä, niin eihän minulla enää ollut varaa linja-autoonne tämän järjettömän ideologian takia, enkä voinut Pirkkalasta maksaa matkaani takaisin kotiini Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen matkakortilla. Jouduin 1,5h treenauksen päätteeksi KÄVELEMÄÄN yli 7km, enkä näin ollen nähnyt suosikkisarjani Big Brotherin alkua.

Muistan parin viikon takaa kun ystäväni matkusti linja-autollanne Tampereen ulkopuolelle, maksoi normaalin 2,5€ maksun mikä Tampereen sisällä maksaa ja kävi istumaan.
Hän matkasi ensimmäistä kertaa kyydissänne, eikä tiennyt että kuljettajillenne pitää ilmoittaa tomerasti matkan määränpää jonka jälkeen hinta tulee ilmi. Hän istui perille asti kyydissä, kunnes kuljettaja huomasi hänet ja alkoi huutamaan että ystäväni on vilpillisesti harhauttanut kuljettajaa, joten hän kutsuu poliisit paikalle. Ystäväni pahoitteli tilannetta ja lupasi maksaa erotuksen koska ei tiennyt toimintaperiaatettanne ja yritti selittää, mutta kuski ei kuunnellut vaan jatkoi huutamista ja haukkumista siitä kuinka ystäväni on epärehellinen. Noh, kuljettaja sai uupuvan summan ja ystäväni lopetti palvelujenne käyttämisen siihen. Ystäväni nimi on Aapo.

Olisiko minunkin siis pitänyt menetellä samalla tavalla? Olisiko minun pitänyt maksaa matkani Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen Matkakortilla Pirkkalan rajalle asti, hypätä bussista ulos ja juosta jälleen etuovelle ja maksaa pelkkä Pirkkalan raja- Pirkkalan keskusta maksu? Olisiko minun pitänyt hypätä bussista ulos ja odottaa seuraavaa bussia mikäli olisin maksanut Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen matkakortilla matkani Pirkkalan rajalle? Onko busseissanne jonkin sortin sääntö, että jos maksat kerran, ja poistut bussista, niin samaan autoon et saa enää samalta pysäkiltä samalla hetkellä nousta? Mikäli kyllä, niin tiedän että teidän kyydissänne en koskaan auta esim.naisia lastenrattaissa nostamaan rattaita kyydistänne ulos.

Lukeeko nämä teidän toimintaperiaatteenne kultaiset säännöt jossain esim. internetissä mistä kaikki kansa ne voisi lukea ennakkoon ja näin ollen varautua mahdollisiin vastaaviin tilanteisiin, eikä joutua tällaisen tilanteen eteen epätietoisuudessa?

Annatteko minulle (ja koko kansalle) selvennyksen tähän asiaan luettavaksi, sekä hyvityksen saamastani vääryydestä, vai pitääkö palvelujenne käyttäminen lopettaa kokonaan? Voin tietty myös jatkossa olla epärehellinen ja matkustaa ns."pummilla" tuon loppupätkän.

Oikeasti en ole n.150cm pitkä, en sinisilmäinen, enkä n.45 kiloa painava. Se oli vain hämäys jotta kuljettajanne ei osaa epäillä minua jatkossa jos päädyn pummilla matkustamisen saloihin.

Kysynkin vielä loppuun: Ette kai halua kannustaa minua toimimaan typerästi, vaan jatkamaan perin rehellistä, molempia osapuolia tyydyttävää toimintaa?

Kiitos jo etukäteen selventävästä ja tyhjentävästä vastauksestanne.

Päätän tämän kirjelmäni mielestäni tilanteeseen sopivalla kappaleella:

TYÖN ORJAT SORRON YÖSTÄ NOUSKAA

Kunnioittavin, hämmästelevin ja ihmettelevin terveisin,

Christopher.

P.S: Käytin kyseisessä palautteessa "Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen Matkakortti" termiä 8 (kahdeksan) kertaa. Tarkistakaa mikäli ette usko.

P.P.S: Laskitko oikeesti montako kertaa käytin, ja jos laskit niin huomasitko tuon yllä olevan "Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen Matkakortti" tekstin?

Nikotiinillitystä Novartis Oy:lle.

Niksapäissäni vedin huiviini nikotiinitabletin. Ei auttanut vaan alkoi v*tuttamaan vieläkin enemmän.
Tässä palaute minkä rustasin kyseisten nappien valmistajalle Novartis Oy:lle.

Hei.

Päätin lopettaa tupakoinnin. Taas.
Tällä kertaa päätin onnistua ja tästä syystä otinkin avukseni teidän nikotiinipillerit. 2mg sellaiset mintun makuiset.

Ensimmäistä kertaa kun alkoi pinnaa viulun kielen lailla kiristämään, päätin heittää huiviin yhden markkinoille tuomistanne "röökausdopingintableteista".

Imeskelin pilleria kuin tarhaikäinen ensimmäistä kertaa Chupa-Chupsia maistaessaan.

Vaan eipä ollut nannaa!

First of all.
"Suuonteloon. Imeskelytablettia ei saa pureskella eikä niellä". No mitenköhän tuota sitten mahdetaan käyttää?
Imeskelen sitä kyllä. Mutta mitäpä kun se liukenee? Syljenkö vai nielenkö (ihihihihih!)?
Kun ei niellä saa.
Sitten jos nielet niin tuntuu kuin olisi lasivillaa syönyt ja vatsassa on teräsvillaperheen Mardi Gras käynnissä.
Murskaanko ja imuroin hooverin lailla kiduksiini?
Lasketaanko murskaus pureskeluksi? Paljonko on 4 +2? Milloin viimeksi leikitte actionfiguureilla?

Lähettäkää minulle ohjeet näiden käyttämiseen tahi kartonki valkoista marlboroa. Myös sininen chesterfield käy.

Kiitos.

Ensimmäiset viikot lopettamisen jälkeen kun saa nuo hermosolut jo tarpeeksi kireälle, niin pitääkö sitä vielä pahentaa näitä oireita keksimällä tuollaisia ohjeistuksia valmisteisiin?
Lukisin ohjeet mutta kun ne on tuhannen silppuna tossa olkkarin lattialla.
Asetan nyt nämä pillerit tähän olohuoneen pöydälle, kas näin, näettekö?
Ensi kerralla tuotekehittelypalaverissa kertokaa Saatanalle terveisiä että hakee karkkiaskinsa helvettiin täältä.

P.S. En ole järsinyt itse pakettia. Koira veteli niksavajareissa paperit ja puolikkaan tabletin.
Mutta annetaan sille anteeksi kun se ei osannut lukea ohjeitanne. Ja joo, koira on ihan kuosissa. Ja sisäsiisti. Mutta ulvoo välillä öisin valitettavan raskaasti.
Olisiko siihen teiltä apua? Onko koirille muuten tehty savukkeita? Tai Valiumia? Haluatteko tuon koiran?

Näihin kuviin ja tunnelmiin jätän teidät miettimään tekosianne.
Savuttomin, raikkaan hengityksen, sekä hermoromahduksen partaalla olevin talviterveisin,

Ystävänne Christopher.

Pekonillitystä HK:lle.

Ostin viime sunnuntaina paketin HK:n uutuustuotetta "Amerikan Marmoripekonia".
En pitänyt tuotteesta.
Alla palaute jonka lähetin asiasta HK:lle, tekstissä mukana olevan kuvan kera.
Lisään HK:n vastauksen kun sen sieltä joskus saan.

Olkaa hyvät:


Arvon ystäväni HK:lla.
Alkuun haluan esittäytyä.
Nimeni on Christopher.
Tulen alkujani Amerikan Yhdysvalloista, ja olen varsin suuri pekonin ystävä.
(Haluan tällä esittelyllä antaa teille kuvan itsestäni lihavana pekonin suurkuluttajana jonka sormet tuskin mahtuvat painamaan näppäimistön nappeja yhtä kerrallaan).

Viime sunnuntaina "dagen efter" oloissani läksin lähimarkettiin hakemaan helpotuksekseni tuota niin pitämääni lihatuotetta. Kutsuttakoon sitä koodinimellä "pekoni".

Olin positiivisesti yllättynyt kun huomasin kyseisen marketin lihahyllyssä muiden pekonituotteiden seassa tuon kesällä lanseeraamanne uutuuden "marmoripekoni".

En voi sanoin kuvailla ahaa elämystäni kun kirkkokuoro alkoi korvissani huutaa hallelujaa, ja sädekehä ympäröi kyseistä pakettia.

. Tuo oli pakko saada.

Pikaisesti tein poistumisen kassaa kohti paketti "marmoripekonia" kainalossa.

Kaching, kassakoneesta läpi ja juoksujalkaa kotia.

Luin tuoteselostusta "Valikoidusta kasslerpaistista", aaaaah!! Jeessss! Tätä on pakko paistaa ja maistaa ja äkkiä.

Vaan en tiennyt mitä tuleman piti.

Avasin pakkauksen kun pannu jo huusi diablon reviirin, helvetin seitsemännen tason kuumudella.

Mutta VOI EI!!
Mikä pettymys!
Paketin aukaistuani ja luulemani taivaan arteen kippaaminen pannulle sai mieleni vajoamaan vieläkin krapulaa herkempään tilaan.
Paketista valui pannulle muutama siivu jotain mikä ei muistuttanut pekonia sitten ei laisinkaan.
Muutama hentoinen noin 0,001mm paksuudeltaan oleva sideharsoa muistuttava punertava soikio.

WTF!?!
Tarkastin kahteen otteeseen mitä paketissa luki...
Kyllä. Pekoni. Amerikan. Marmori.
Sana marmori saa kaiken aina kuulostaan elitistisen hienolta ja herkulliselta.

Noh, ei anneta ulkonäon hämätä vaan jatkoin operaatiotani.

Hetken aikaa tirisi ja sihisi. Vaan ei räiskynyt.
WTF jälleen kerran.
Ei räisky ei.
Miksi?
Vastaus iski tajuntaani kuin jäävuori Titanicin kylkeen tuona kohtalon vuonna 1912, mutta siitä tuskin haluatte nyt kuulla.

Tässä marmoripekonissa ei ole rasvaa nimeksikään sen vertaa mitä tuossa "aidossa alkuperäisessä" Amerikan pekonissa.

No mutta.
Annetaan hetkille mahdollisuus (Heijaste tm), ja odotetaan maistamista.

Vihdoin tuo hetki koitti.

Kaikki 120g oli nyt paistettu ja maistovalmiina.
Seuraavaksi tapahtui kutakuinkin seuraavaa:
1) Kauho "pekonit" pannulta lautaselle.
2) Ota haarukka.
3) Suuntaa haarukka kohti "pekonia".
4) Ota haarukallinen "pekonia" (huom. marmori sellaista)
5) Suuntaa "pekoni" ja haarukka kohti suuta.
6) Haukkaa vesi kielellä pekoni suuhusi ja odota enkelikuoron saapumista tanssimaan valssia makuhermoillesi.
7) Not going to happen.

Ei tullut enkelikuoroa, vaan suussani maistui kuin mikroskooppinen motoristijengi olisi polttanut kumia kielelläni käyttäen moottoreissaan mahdollisimman lyijyllistä ja saasteista bensaa.
Myös koostumus oli sama. Kuminen.
Maku ei muistuttanut PEKONIA sitten ei millään. Ei edes nimeksi. Ei, ei, ei ja ei.

Tämä krapulapekonimaistelusessio oli tullut päätökseen.
Marmorikauheutenne sai minusta niskavoiton ilman haavetta uusintaottelusta.

Putosin polvilleni huutamaan mieleni ja makuhermoni riekaleiksi revittynä.
Päästin yhden krokotiilin kyyneleen. Ja lopetin, koska enempää tuo marmorinen lepakonsiipihirvitys ei kyyneleitä ansaitse.

Päätin ryhdistäytyä.

6 päivää lepäsin kunnes sain itseni kerättyä.

Kyselin ystäviltäni myös gallup-aiheisesti mitä mieltä he olivat tästä "pekonista".
Kieltämättä en hämmästynyt kun jaoin saman mielipiteen hyvin usean ihmisen kanssa.

Muutama kysymys ja miete tuotteestanne:

-Miksi mainostatte tuotetta nimellä "pekoni"? Eikös pekoni tehdä porsaan kylkiviipaleista eikä niskasta? Kun eikös kassler ole niskaa?
-Miksi mainostatte tuotetta nimellä "amerikan"? Amerikkalaisessa pekonissa on rasvaa vaikka muille jakaa. Näkeehän se kaikista ylipainoisista herkkunassuista jotka syövät ja juovat sokeria ja rasvaa enemmän kuin ihmiskeho sietää.
-Onko sana "marmori" tuotteessa vain lisätäksenne sen myyntivolyymia antamalla kuva siitä herkullisena kuin kobe-liha?
-Miksi ette ole nimenneet tätä tuotetta jollain muulla nimellä kuin pekoni, jolloin se saisi varmasti kannatusta omassa kategoriassaan (ystäväni kehui tuotetta hyväksi mutta ihmetteli nimeä).
Tämä marmoriroisto kun ei paini lähelläkään oikean pekonin voittamatonta raskasta sarjaa.
-Mikä tekee alkuperäisestä "Amerikan Pekonista" Amerikkalaista kun se on valmistettu täällä kotoisassa Suomessa?
-Miksi minua sapettaa tämä asia niin paljon?
-Onko mielisupersankarinne seuraavista mikä: a) superman b) batman c) McGyver
-Voisitteko tehdä maapähkinövoileipiä valikoimiinne?
-Pahastutteko?

Tällaisin tuntemuksin jätän teidät miettimään tekosianne ja sitä kuinka nuoren kasvavan miehen krapulainen sunnuntai meni pilalle.
Tsk tsk!

Marmori"pekoni" 1 - Christopher 0

P.S En oikeasti ole lihava ja olen puoliksi Suomalainen.

Kolme viisasta miestä ja operaatio "tervetuloa kotiin".

Tapahtuipa nyt niin, että tarinoidemme uljaan sankarmiehen vannottu arkkivihollinen Poppa-Makko oli lueskellut aikansa ratoksi raamattua, ja huomannut siellä muiden säkeiden välissä häntä koskettaneen lauseen: "Pidä ystäväsi lähellä, mutta viholliset lähempänä".
Tästä lauseesta ajatusta rikkaampana, Poppa-Makko päätti ottaa yhteyttä minuun.

Makko virkkoi minulle intoa piukeana, että yhteinen ystävämme Jarkko (Poppa-Jakka), oli lähtenyt Ameriikanmaalle pienimuotoiselle viihdyke / työmatkalle.
Kuuleman mukaan Jarkko oli lentänyt samalla lentokoneella mm. 50-centin kanssa, sekä Las Vegasiin saavuttuaan putsannut pokeripoydän.
Ymmärrettävästi tämä harmitti Makkoa.
Tämä Markoa kohtaan tehty vääryys piti kostaa.

Kukapas muu sopisi auttamaan kostossa yhtähyvin kuin vannoutunut arkkivihollisesi?

Muutaman tovin mietimme, että mitä kivaa me keksisimme järjestääksemme Jarkolle sen mitä hän totisesti ansaitsi.

Saapui perjantai 27.1 herran vuonna 2012.
Meillä ei vieläkään ollut suunnitelmaa!
Tai noh, sen verran olimme saaneet järkeiltyä, että kun kerran Jarkko on toisella puolella maailmaa, menemme ja järjestämme hänen asuntoaan hieman uusiksi.

Menimme illan hämärtyessä paikalliseen ruokaravintolaan (taivaan tosi että ruokaravintola tällä kertaa! RRROAST!!) puimaan salakavalaakin kavalempaa ja kamalempaa juontamme.
Päätimme kuitenkin kutsua mukaan lisävoimia operaatioon, koska emmehän me voi toistemme niskaan syytä sälyttää.
Kyllä.
Tarvitsimme syntipukin! (No ei oikeesti).
Mietimme kuumeisesti kenet pyydämme operaatioon mukaan, ja mieleemme muistuikin henkilö joka hankki silkkaa piruuttaan ja ilkeyttään eräälle tunnetulle laulajalle parin tuhannen euron moposkootterin, kun tämä kyseinen laulaja menetti korttinsa nimismiehelle (nimiä ei mainita, mutta S.Hintsanen tai Sami.H).
Eikä kyseistä skootteria voitu viedä normaalisti ystävän pihaan vaan koko ilkeyden maksimoimiseksi skootterin luovutusta varten järjestettiin kokonainen gaala!
Sellaisesta miehestä on kysymys.
Tämä pirullisuuden ruumillista kulkee nimellä Lülü (henkillölisyyden salaamiseksi käytämme koodinimiä).
Mutta se Lülün luonteesta. Itse asiaan takaisin.

Makko oli jossain vaiheessa iltaa saanut mieleensä, että mikä olisi sen mukavempaa kuin rakentaa Jarkon makuuhuoneesta sarjamurhamaailmasta tutun Dexterin killroom.

"Loistava idea!", huudahdimme ja päätimme yksissä tuumin lähteä toteuttamaan suunnitelmaamme.

Astuimme Lülün puhuvaan Range Roveriin (oikeasti se auto puhuu. Se ei vaan koskaan ymmärrä mitään), ja suuntasimme kohti nekalaa jossa tiesimme sijaitsevan ruokakaupan, sekä erään rauta-alan liikkeen.

Tässä vaiheessa pohjustettakoon, että ystävämme Jarkko (a.k.a The Victim) sekä hänen puolisonsa, syö varsin terveellisesti eikä pidä roskaruoasta laisinkaan...

K-Marketiin saapuessamme meillä oli mielessä että täytämme hänen jääkaapin euron juustoilla joita piti ostaa 20kpl.
Melko lame.

Kauppaa ympäri marssiessamme saavuimme einesruokaosastolle, josta Marko bongasi nuo niiiiiiiin herkulliset hampurilaiset.
Marko katsoi ja hintaa ja tuli tulokseen että kyseiset roskaleivät maksavat vain 49cnt kappale.
"OSTA NE KAIKKI!" parahdimme silmät kiiluen ja aloimme lappamaan hampurilaisia koriin maailman suurimman naurun saattelemana.



Mukaan koriin otimme luontaisesti myös lihapiirakoita ja hodareita.
Kyytipojaksi vielä muutama iso purkki majoneesia, sekä reilusti punaista maitoa millä nuo ihanaiset ruoat voi sitten huuhtoa alas.

Seuraavaksi matkamme päätyi K-Rautaan, mistä oli tarkoituksena hankkia hieman suojamuovia, punaisia lamppuja sekä muutama puukko ja muu ihmisen satuttamiseen soveltuva työväline.
Kierroksemme päätteeksi jouduimme toteamaan että kyseisessä kaupassa ei ollut punaisia hehkulamppuja.
Päätimme siis tehdä ne itse spraymaalilla.



Aivan loppumetreillä havahduimme Lülün onnesta soikeaan kiljumiseen.
"VOIMAPIHDIT! VOIMAPIHDIT! KATTOKAA NY!! NE PAINAA JOKU KOLME KILOA JA MAKSAA VAIN 15€!! MUN ON PAKKO OSTAA NE".



Selvä se. Sopivathan ne tulevaan sisustukseen kuin nyrkki päähän.

Suuntasimme täysin varustautuneena kohti tulevien uhrien kotia (valitettavasti joudumme toteamaan, että alkuperäisen uhrin lisäksi, kärsiä sai myös hänen puolisonsa. Pahoittelut tästä Anni:) ).

Jarkon paremman puolen sisko kun nyt vain sattui sopivasti olemaan siivoamassa kyseistä asuntoan, niin pääsimme melko vaivattomasti sisälle.

Aloitimme seuraavan operaation vaiheen tyhjentämällä jääkaapista kaiken vähänkin terveellisen.
Byebye vihannekset yms herkut ja kaikki missä oli pienikin viittaus sanoihin "rasvaton", "kevyt", tai muu vastaava.
Tottakai vielä veistä haavassa kääntääksemme, kaljat ja skumpat oli juotava.



Aloitimme jääkaappiin ruokien asentamisen, ja huomasimme että siistin ulkoasun saaminen oli yllättävän vaikeaa.
Apuun otettiin siis rulla teippiä. Toteutuksemme jatkui.
Huomasimme myös jossain vaiheessa, että mukaamme oli vahingossa tullu yksi purkillinen vähärasvaista majoneesia. Roskakoriin välittömästi.



"Asiakaspalvelussa on tärkeintä hymy, ja se että asiakas tulee varmasti tyytyväiseksi", Lülü hymyilee ja asentaa jääkaappia esittelykuntoon.



Tässä vaiheessa oli operaation suorittamiseen kulunut jo useampi tunti, joten tulimme päätökseen alkaa tehtävämme pääosion valmistelun.
Jääkaappi oli mielestämme valmis.



Jääkaapissa teksti "Welcome home! P.S: Kaikki terveellinen oli pilaantunutta. Terv, Wild-Willie".


Mukaamme olimme siis ottaneet yli 50m2 tapetointiin tarkoitettua suojamuovia, tuorekelmua yli 500m, tekoverta, teippiä, puukkoja, mattoveitsen, voimapihdit, spraymaalia, ja muuta pientä tarpeellista tilpehööriä, kuten varsin seksikäs kuva henkilöstä jonka katoamisen lavastaminen kuului suunnitelmaamme.
Hän on nimeltään Wild-Willie.

Ensitöiksemme päätimme aloittaa isoimmasta urakasta, ja kääriä koko parisänky usealla kerroksella tuorekelmua.
Tämä vaati oikeasti kolmen ihmisen ponnistelun ja sängyn alla pyörimisen.



"Tärkeintä asiakaspalvelussa on huolellisuus", tokaisee Lülü ja saa idean kääriä kaiken elmukelmuun.



Seuraavana vuorossa ruumiin ääriviivojen rajaus, jotta asunnon omistajille ei jää varmasti epäselväksi, että siellä on nyt jotain traagista sattunut. Voi voi voi voi voi.




Mielemme jo paloi halusta päästä sotkemaan seiniä tekoverellä, joten oli tullut aika muovittaa koko huone.

"Asiakaspalvelussa on tärkeintä siisteys ja hygieenisyys", Lülü tokaisee vakavana ja pistää hihat heilumaan!



IT`S MOTHERF*CKING BLOOD TIME!



Täytyy sen verran paljastaa, että tämä oli koko suorituksen ehdottomasti hauskin vaihe.
Lapset tykkäävät sormiväreistä ja sotkemisesta.

Tarkoituksenamme oli siis ottaa Jarkkoon ja Anniin yhteys ennen kuin he istuutuvat lentokoneeseen, ja ilmoittaa heille että Wild-Willie on kadonnut.
Tämä yhdistettyna jet-lagiin, sekä raskaaseen matkustamiseen, olisi varmasti saanut arvon pariskunnan huolesta soikeaksi.
Toiveenamme oli aiheuttaa niin suuri pelkotila ja huoli, että he oikeasti luulisivat Wild-Willielle sattuneen jotain asunnossaan.

Sen takia kirjoitimme kysymyksen sängylle.







Wild-Williestä teetetty mahtavaakin mahtavempi, seksiä tihkuva taulu.
Tämän olisin ottanut kotiini mikäli olisi annettu. Kaikkihan tuollaisen eteiseensä tarvitsevat.
Tai tässä tapauksessa makuuhuoneeseen.

Operaatiomme oli valmis.



Tässä vaiheessa emme pystyneet enään huutonaurultamme jatkamaan.
Poistuimme viiden minuutin välein kyseisestä makuuhuoneesta vain avataksemme oven uudelleen ja uudelleen koska tämä sai joka ikinen kerta täydellisen naurunremakan ratkeamaan.

Koko vision toteuttamiseen vaadittiin liki 100€ rahaa, kokonainen perjantai-ilta (selvinpäin!), 3 viisasta miestä, apuri sisäpiiristä, rutkasti ideointia ja vaivaa, sopivat uhrit, kamera, ja paljon pilkettä silmäkulmassa. Suosittelen vahvasti piristämään ystävienne elämää samantyylisillä ratkaisuilla.
Yleensä kaverien hermot sen kestävät, ja takataskussa on jälleen runsaasti hyvää mieltä, hymyä, ja aivan loistava tarina.
Pääuhrin reaktio koko asiaan oli se, että hän lupasi kaljat tarjota koko työryhmälle.

Jos ystäväpiirissänne on samantyylisiä henkilöitä, niin suosittelen pistämään ovet takalukkoon.

Christopher, Marko & Lyly 1 - VIHDOINKIN joku muu 0.

Oranssin vivahteinen räjähdys.

Noniin taas arvon ystävät ja tuntemattomat.

Hetkihän siinä meni kunnes taas karma puuttui peliin ja antoi isän kädellä satikutia.
Tai noh, onhan tuossa tullut kebabeilla temmellettyä ja muuta pientä.
Kaipa olen ollut tapani mukaan laiskalla päällä.

Tällainen pienimuotoinen insidenssi sattui tarinoidemme sankarille tässä talvipäivän iloksi.

Sanonta "ahneella on paskainen loppu", kutakuinkin pitää paikkansa tässä kertomuksessa.

Mieleni oli jo hetken aikaa kuumeisesti halajannut noita kirpeänsuloisia hedelmiä joita me jotkut kutsumme myös nimellä mandariini.

Tämän mielihaluni saatelemana ostin kuin ostinkin muutaman kappaleen luojamme meille suoneita kipakoita appelsiinin sukulaisia.

Jos en aivoituksiltani täysin väärin muista, niin ostin 3 kappaletta kyseisiä hedelmiä, ja kuin vauhkoontunut porsas ahmin niistä kaksi.
Revin kuoret irti kuin lapsi jouluna kääreet lahjoista ja tungin siivu siivulta mandariinia ahnaisiin kitusiini.

Kuitenkin jouduin toteamaan, että kaksi kappaletta oli minulle tarpeeksi tyydyttämään sairaalloisen mielihaluni.

Nopeat ja vikkelät teistä tässä vaiheessa ovat jo laskeneet, että "jos Christopherilla on 3 mandariinia, ja hän syö kaksi, mitä hänelle jää?".
Aivan oikein.
Yksi mandariini ja tahmeat, hymyilevät suupielet.

Ajattelin säästää tuon yhden kappaleen ja laitoinkin sen paperipussiin odottamaan seuraavaa kertaa kun maistuisi joku kirpeä ja raikas välipala.

Ajatuksissani kuitenkin pyörii niin paljon kaikenlaista muuta, että unohdin tuon ruskean paperipussin eteisessäni olevan säilytyslaatikon päälle muutamaksi päiväksi.

Päivät kuluivat kuin hiekka tiimalasissa valuen, ja mandaarinipussi lepäsi laatikon päällä puiden pahansisuisia metkujaan...

Sain sitten vihdoin idean ryhdistäytyä, ja siivota asunnossani vallineen hallitun kaaoksen.
Tiskit pesuun, pyykit puhtaaksi, pinnat kiiltäviksi, lakanat vaihtoon, ja muuta mukavaa aktiviteettiä, kyllä te tiedätte. (Jos ette tiedä niin hyi helvetti teitä saastaiset ihmiset.)

Olin saanut kutakuinkin valtakuntani näyttämään siltä, että voisi joskus jotain vieraitakin pyytää luokseni.

En kuitenkaan muistanut vaatekasan alla pitkään ollutta paperipussia.
Nostin pyykit laatikkoni päältä pois ja heitin ne koneeseen.
Tässä vaiheessa huomasin paperipussin ja päätin kaataa kyseisen surmanloukun sisällön eteisen piirongin päälle.

Aivoni eivät osanneet odottaa mitä tapahtuman piti.

Tuo muutaman päivän paikallaan levännyt mandariini oli päättänyt tehdä metamorfoosin, ja muuttaa kuorensa kovaksi, ja sisuksensa täyttää homeitiöillä.
Ja kun sanon "täyttää homeitiöillä", niin nimenomaan tarkoitan täyttää.
Kyseinen mandarpaholainen oli läpikotaisin täynnä hometta.
Kuivaa homepölyä jos tarkkoja ollaan.
Tämän lisäksi, oli paholaisen kuori haljennut kyljestä, antaen näin ollen mahdollisuuden itiöille päästä ulos ilakoimaan.

Tässä vaiheessa jo aavistelettekin mitä seuraavaksi tapahtui?
Mikäli ette, niin minäpä valistan herkkiä mieliänne.

Kaataessani pussin sisällon n.30 cm korkeudelta piirongin päälle, mandariini tuli pussista kuin tykinkuula riemuiten vapaudestaan.
Kyseinen oranssi kiirastulessa taottu helvetinpallo paiskasi itsensä vähintäänkin 9-G:n voimalla piirongin pintaan.
Iskun voimasta nuo pallon sisällä olleet homekätyrit lensivät kyljessä olleesta halkeamasta kuin jauhesammuttimen kahvasta olisi painettu, ympäri koko helvetin eteistä, piironkia, hyllyjä, takkeja, lattioita, seiniä, kattoja ja ennen kaikkea minua kohti.

Eteiseni oli jättimäisen homepilven täyttämä ja minä sen keskellä.

Olin yltäpäältä homeen peitossa, samoin kuin suuni, nenäni ja silmäni.
Itkun ja raivonsekaisen tunteeni keskellä, en saanut suustani ulos muuta kuin "ei ei ei ei ei ei".

Luovutin taistelun ja lähdin leuka rinnassa homepilvestä johtuneen aivastuskohtauksen saattelemana hakemaan rättiä ja imuria.

Olisi pitänyt ostaa kaksi mandariinia eikä olla ahne.

Mandariini 1 - Christopher 0.