Esikoisen nimeksi tuli Jade.
Kävipä myös niin julmasti että allekirjoittaneesta sankarista tuli kyseisen lapsen kummisetä.
Kuten tiedätte, itse olen varsin kylmäverinen tapaus, eikä esim sukupuuttoon kuolevat kuutin poikaset saa mieltäni järkkymään. Kuin myöskään ei minua hetkauta jos naapuriltani on sokeri loppu ja hän tarvitsee sitä lainaan.
Sen verran julmuri olen.
Mutta tämä pienen pieni goblini kun sattui ampumaan sievoisen kimpun nuolia läpi syämmein ja sorruin pehmeäksi kuin vaahtokarkki.
Noh, pohjustuksen jälkeen itse asiaan.
Yllä olevan kuvan nuori neito on mitä suuremmiten ihastunut noihin valkoisiin pulleisiin hahmoihin (en puhu Michelin ukoista), joita muumeiksi kutsutaan.
Hänen 2vuotis syntymäpäivänsä oli 2.2.2011, mutta juhlat pidetään 12.2.
Rakas sisareni päätti Jadelle yllätykseksi hoitaa Muumin käymään synttäreillä kaikkia lapsia piristämässä.
Tuli siis aika vuokrata ko.päivälle muumipuku.
Soittelin ensimmäiseen paikkaan. Soittelin toiseen paikkaan. Jopa kolmanteen, neljänteen ja viidenteenkin.
Kaikista sama vastaus.
Muumi on lisensoitu tavaramerkki, ja tämän takia ei ko. asua saa vuokrata.
Ei edes yksityiseen käyttöön.
Päätin nousta barrikaideille ja kapinanomaisesti murtaa kapitalistien vastarinnan.
"Jos ei pukua vuokrata saa, niin minä perkele teen sen itse."
Suomalainen sisu sisälläni uhkui ja puhkui tulta ja tappuraa.
Tästä sai alkunsa "Operaatio Muumi".
Päivitänkin siis kuva kuvalta valmistusvaiheet tänne omaan salaiseen pikku poukamaani jota blogikseni kutsun.
Lopputuloksen, sekä ilahtuneet, tahi erittäin pelästyneet lapsen kasvot näette kuvassa kun ko. juhlat ovat ohi.
Peukut pystyyn siis jotta onnistun taistelussani, ja kummityttöni saa muuminsa!
Rinnallani taistelee sisareni, joka tukee valmistusvaiheita lankeamatta ja mieron tielle horjumatta!
Tarina alkaa:
Vaihe 1:
Kanaverkko julkeamatta lunastettu rautatavarakaupasta, tyyny laitettu muovipussiin, metallin suostutteleminen muotoonsa on alkanut.
-
Vaihe 2:
Mukaan hyökkää ukkosella ratsastaen tuo valkea valkyyri, tuomion sivuleikkuri kädessään.
Hän on koodinimeltään: "Sisko".
-
Vaihe 3 & 3b:
Kuin poliisin elkein, zoomaan kamerani tämän vielä rangan, mutta tulevan pääkotelon etu, sekä sivuprofiiliin.
Hahmo alkaa muotoutumaan.
-
Vaihe 4:
Soitan isälle (jonka tukikohdassa rakennamme tätä Frankensteinin hirmua), ja kysyn löytyykö hänen holvinsa kätköistä sanomapaperia. "Ei löydy, loppu", kuuluu kylmä, mutta sitäkin varmempi vastaus radiopuhelimen toisesta päädystä.
Hyppäämme siis apurinin "Siskon" tankkiin ja ajamme kolmelle läheiselle lehtiroskikselle, huomataksemme yksitellen että ne ovat joko kaikki lukkojen takana tahi liian syviä lähestyttäväksi.
Palaamme tukikohtaan saadaksemme tiedon että "Isä" on löytänyt sittenkin meille puuttuvaa dokumenttipergamenttia.
Teemme salaisen napalmiliuoksen (kutsuttakoon sitä vaikka nimellä "liisteri"), valelemme salaisiksi luokitellut dokumentit "liisterillä", ja peitämme Frankensteinin ulkokuoren tällä panssarilla.
Jäämme odottamaan kuivumista...
...To be continued...
-
Kapteenin loki:
5.2.2011, Klo 12:52 paikallista aikaa.
Noniin. Tänä luojan siunaamana päivänä päätti Herra Murphy astua peliin, mukanaan kaikki nuo likaiset metkunsa joilla hän yrittää päähenkilöitämme horjuttaa.
Laitoin pari päivää sitten nettiin hakua, että mistä saisi ko. pukua vuokralle, ja löysin kahdesta eri paikasta saman henkilön osoitteen vuosilta 2006, sekä 2009.
Toivoin pikaista vastausta, mutta kun ei noin vuorokauteen vastausta tullut, päätimme luovuttaa metsästyksen ja toteuttaa "Operaation Muumi(o)":n.
Tälläisen ilouutisen sain sitten kun on päivän verran tehty töitä ja rahaa käytetty lähemmäs 100€.
Noh, tästä emme lannistu!
Kapitalistit ovat ehkä voittaneet yhden taistelun, mutta totta vieköön he eivät sotaa ole voittaneet! Eivätkä voita!
Saagamme jatkukoon...
...To be continued...
-
Vaihe 5:
Avaruusloki 7.2 vuonna 4653.
Saavuimme laboratorioomme "Siskon" kanssa, ja saimme kauhuksemme huomata että "Isä" oli puuttunut peliin.
Poissa ollessamme kuulusteluhuoneelta, oli "Isä" päättänyt pohjustaa muumi(o):n kallon valkoisella pohjamaalilla.
Tarkoituksenamme oli lisätä hirmulle nahka naamaan ja jatkaa operaatiota.
Noh, eipä tarvinnut kuin silmänreiät puhkoa (mittavan sanaharkan jälkeen silmien paikasta ja muodosta) ja jatkaa pikaruokalan kautta kotiin aivastelun ihanaan maailmaan.
flunssaisena jätämme operaation pariksi päiväksi rauhaan ja jatkamme tervehdyttyämme.
Epäilen biologista sodankäyntiä sekä sabotaasia...
...jatkoa seuraa...
Vaihe 6:
(Valmistui helmikuun puolessa välissä).
Phew!
Hetki on vierähtänyt kun viimeksi pääsin päivittämään ja kertomaan teille mitä operaatiollemme kuuluu / miten loppuviimein asiassa kävi.
Tilannehan oli sellainen, että viimeksi jäimme siihen tilaan, että hirviöllemme tarvittiin nahka päälle.
Tarkoituksena oli että operaationi vasen käsi, koodinimeltään "sisko", saapuu paikalle kun liimaamme pehmoisen kudoksen tämän kauhistuksemme naamaan.
Vaan miten kävikään.
Aika oli lopussa, motivaatio oli lopussa, ja maailma oli loppumassa.
"Sisko" ei koskaan saapunutkaan paikalle, vaan tarinamme sankari jäi yksin taistelemaan dilemmansa kanssa.
Viuh, viuh ja viuh, kuului vain kun sprayliima suihkusi ja katkusi ympäri 33m2 salaista tukikohtaani.
Noin kahden tunnin taiston jälkeen, alkoi hirmumme saamaan lopullisen ulkomuotonsa.
Ylpeänä liimasin siniset silmät Muumin naamaan ja totesin että olimme saapuneet matkamme puolitiehen.
Enää olisi edessä vain operaatiomme kohteen täydellinen häikäiseminen 2-vuotis syntymäpäivillä.
Siirsin valmiin pään sivuun ja aloin odottamaan H-hetkeä.
Viimeinen vaihe lähestyy....
----
Final stage:
H-hetki ja kyseinen päivä saapui vihdoin 12.2.
Heräsin aamulla herätyskellon ilkikuriseen pärinään, ja tiedostin samalla sekunnilla että päivästä tulee paha.
Syynä ei suinkaan ollut se, että edellisenä päivänä oli ollut ystäviemme syntymäpäiväkinkerit, ja yhtyeellämme esiintyminen paikallisessa ravintolassa.
Ehei.
No ei niin.
Krapula. Aivan jäätävän kuparinen olo velloi sisälläni, ja jokainen askel, liike, ele, sana, tms asia, vaati aivan suunnatonta ponnistelua.
Olisin halunnut vain jäädä punkkaani tekemään lisää ajattelua (silmät kiinni tietysti).
Vaan näin ei käynyt.
Murtosekunti sen jälkeen, kun olin vääntäytynyt ylös sängystä, puhelimeni soi.
Soittaja oli "Isä", joka ilmoitti että olisi noin 15min kuluessa noutamassa minua suorittamaan operaation viimeistä vaihetta.
Ultranopea suihku, vaatetta niskaan ja kallo kainalossa pihalle odottamaan.
Kyyti saapui ja kuljetti minut kohteeseen.
Paikalle saapuessa, ongelmaksi luontautui se, että miten saamme kyseisen Muumin salakuljetettua yläkertaan tämän 2-vuotiaan syntymäpäiväsankarin huomaamatta.
Hetken pohdittuamme, tulimme aikuisten kesken siihen tulokseen, että harhautamme tämän tarkkaavaisen lapsen, ja sillä välillä siirrymme yläkertaan odottamaan seuraavaa vaihetta.
Lahjapaketti kouraan, ja muksulle kutsu olohuoneeseen.
Tämä salakavala juoni antoi meille juuri ja juuri sen verran aikaa, että saimme vietyä koko muumipuvun yläkertaan.
Tässä vaiheessa ilmeni ongelma.
Tarkoituksena oli, että siskoni ystävä laittaa tämän kauhistuspuvun päällensä ja tulee esiintymään naamiaisasussa lapselle.
Vaan miten kävikään.
Siskoni ystävä, oli ilmeisesti viimeisellä sekunnilla jänistänytkin velvollisuudesta, ja olimme tilanteessa ,että meillä ei ollu sopivaa henkilöä puvun sisälle.
Varmaan arvaatte kenelle tämä tehtävä lankesi.
Loppuun asti yritin vastustella tätä ideaa, koska oloni oli karmivampi kuin Jeesuksella pääsiäisenä. Kuuma, oksetti, heikotti, jne yms, tiedätte kyllä.
Lopulta nöyrryin ja tappioni myöntäneenä siirryin kohti yläkertaa vetämään asua ylleni.
Pääsin sisareni vaatehuoneeseen.
Sieltä löysin muumille kokovartalopuvun, tyynyt vatsaksi, hanskat, sekä kengät.
Noh, aloin vetämään asua ylleni, ja kun sain loppuviimein olkapääni sisään pukuun, ja vedin housuosiot ylös, kun yhtäkkiä kuului hirvittävä "RRRRIIIIIIITS!".
Tajusin että ko. asu oli liian pieni minulle, ja selän / vasemman hartian välistä repesi sauma.
Tätä repeämää seurasi se, jotta päälläni ollut vihreä t-paita loisti puvun alta.
Noh, hätä ei ollut tämännäköinen.
Kunhan vain pidin etuprofiilin suunnattuna kohteeseen, ei hän tajuaisi mitään.
Asetin rakentamani pään harteilleni, ja suuntasin kohti alakertaa.
Voitte vain kuvitella lapsen ilmeen, kun television piirretyistä tuttu, yli 2 metrinen muumi onkin yhtäkkiä silmien edessä, sen sijaan että vain tv:n ruudussa pomppii.
Vaan saiko tämä ilmestys lapsen pomppimaan riemusta?
Ei.
Hämmästyksen taso oli suurempi kuin kosmos konsanaan, ja tätä hämmästelyä seurasi pelko tuota valkoista jättiä kohtaan.
Isin syliin mars!
Sylistä olikin turvallista katsella kun muumi tanssii ja vilkuttaa tervehdystä huudellen.
Yritimme myös saada aikaiseksi valokuvan, jossa mukula istuu muumin sylissä.
Tätä ei koskaan saatu aikaiseksi.
Hetken aikaa järkyttävän olotilani saattelemana pyörin tuo pätsiäkin kuumempi asukokonaisuus päällä, yrittäen olla pyörtymättä tai antaen ylen.
Oli tullut muumin aika lähteä kotiin.
Vaan kääntyessäni selin, huomasi sisarentyttäreni pukuni alta paistavan vihreän paidan.
"TITTI! TITTI!", parahti lapsi, ja tajusin että olin paljastunut.
Salamaakin nopeammin käännyin toistepäin, ja aloin tanssia kuin päätön kana.
Hätäinen temppuni toimi, sillä ei aikaakaan kulunut, kun lapsen suusta kuului taas tuo hellyyttävä "Muumimuumimuumimuumi" toteamus.
Suuren muumin vierailu oli nyt tullut päätökseen, ja suuntasin kohti yläkertaa taasen.
Mutta en lähtenyt ihan yhtäkkiä noin vain, vaan tein poistumiseni 2-vuotiaan lapsen hellän kädenpuristuksen, ja suukon muumin poskelle saattelemana.
Nousin portaita ylöspäin onnistumisen tunteen, ja ilon valtaamana.
Puvun valmistus oli ollut kympin arvoinen suoritus.
Rappusten yläpäähän saapuessani näin vain Jaden alakerrassa osoittelemassa sormellaan kohti yläkertaa, sievästi toistellen:
"...Muumi, muumi, muumi, muumi..."
Tehtävä oli tullut päätökseen.
Kiitos operaatioon osallistuneille sotilailleni.
Koodinimet:
"Sisko" (pään valmistuksen apukäsi)
"Isä" (pään valmistuksen pohjamaali / rakennustila vastaava)
"Äiti". (muumin kokovartalopuvun valmistus)
