Varsinainen mäkikotka.

Aivan.
Oikea V-tyylin osaaja ainakin omasta mielestään ja tietysti takamus edellä.

Jotta kun, tuli tuossa taasen tämän niin ah, ja onnekkaan herran oltua juhlimassa uutta vuotta mökillä.

Mökki oli vuonna -95- rakennettu 2-kerroksinen hirsisellainen ja tietysti tälläinen pienen pitäjän Tampereen kasvatti kun olen, olin varsin vaikuttunut näkemästäni loistokkaasta luxus tason jätistä.
Ja paskat.
Mökki oli 90m2 iso pienellä alakerralla ja vielä pienemmällä yläkerralla.
(Lisämainintana se että omistajakin yritti vielä huijata kaupanpäälle, mutta siitä taas joskus toiste enemmän).
Näitä kahta kerrosta yhdisti jylhät puuportaat jotka olivat arviolta 15 asteen kulmassa (jos yhtään tiedän siitä maantiedosta mitään millä yhteenlaskuja miinustetaan. Vai oliko se sitä keometriaa?).

Jo heti nuo puiset juopontappajatikapuut huomatessani, mieleeni juolahti jotta miltähän se tuntuisi laskea nuo alas.

Noniin.
Uuden vuoden kunniaksi tottakai otin paukun jos toisenkin ja suunnilleen kolmenkymmenen sellaisen lukemassa sainkin sen Einsteininkin hiljentävän viisaan idean että laskenpa pakarat tiukasti yhteen puristettuna nuo portaat persiilläni alas ja totean jälkeenpäin kuinka mukavaa se on ja suosittelen myös ystävilleni.

yläkerrassa näin suoraan sanottuna ryypätessäni istahdinkin siis ylimmälle askelmalle, ojensin jalkani suoraksi kuin suuntaa antamaan minne päin ollaan menossa.

Pieni ylävartalon eteenpäin nytkäytys ja siitä se lähti.
"Hrym", "Hrym", "Hrym", jne kuin jotain itämaalaista mantraa manaten pakarani kolahtelivat askelmalta toiselle ja minä poika se nauroin ja nautin matkalla kun alakerran lattia lähestyi huimaa vauhtia.

Vaan jälleen tässä kohtaa se helevatun minua riivaava onni taas päätti pistää öljyiset näppinsä peliin.

Mitä ilmeisemmin vauhdista ja humalasta johtuen en kyennytkään pitämään jalkojani suorassa koko matkaa, vaan jossain vaiheessa vedin vasemman jalkani vaistonvaraisesti itseäni kohti samalla tavalla kuin risti-istuntaan mentäessä.

Tässä vaiheessa se sitten kävi.

Vasemman jalan varpaani sujahtivat askelmien väliin ja jo tässä vaiheessa hurjassa g-voimien riepottelevassa vauhdissa oleva vartaloni mitään siitä välittämättä jatkoi matkaansa alakertaa kohti.

Kuin katapultti, jumiutuneet varpaani linkosivat jumalaisen ruumiini lattialle jonne mätkähdin kuin jauhosäkki leipurin lattialle, varpaistani kuuluneen melkoisen ikävän rusahduksen saattelemana.

Siellä sitä sitten oltiin pitkin puulattiaa varpaat kipeänä ja vartalo törmäyksen runtelemana.

Hetken aikaa kasasin itseäni ja totesin ääneen että nyt pelottaakin varpaiden kohtalo jotta taitavat olla murskana.

Onneksi oli puudutusta päällä koska en antanut tämän haitata menoani vaan jatkoin juhlaa ottaen mallia merirosvoista puujalkoineen.

Aamulla se tuska vasta iski.
Niin varvas,vartalo, kuin pään särkynäkin. (mainittakoon että jano oli myös kova).

Keräilin romuni ylös sängystä ja jatkoin uuteen päivään murehtimatta asiaa sen enempiä.

Loppukaneetiksi sanottakoon jotta kokeilkaa itse jos ette usko.

Onneni nauroi partaansa vieressä ja minä poika se surkuttelin varpaat kuvan mukaisessa kunnossa.

Paha onni 1 - Christopher 0.