tiistai 24. toukokuuta 2011

Vanhasta holvista löytyi 100 asiaa.

100 asiaa mistä pidän. Kirjoitin tämän unettomana yönä kolmisen vuotta sitten.
Monen mielestä tämä oli hyvänmielen kirjoitus, joten se ilmeisesti ansaitsee paikan täällä.
Rohkaisen kaikkia tekemään saman.

This is how it looks:

"Yön pimeinä hetkinä alkaa ajatukset sinertää. Siispä."
(Tiistai 26.08.2008 02:10)


Ajattelin kirjoittaa ylös sata asiaa joista minä pidän.
Ei missään erityisessä järjestyksessä.
Älkää kysykö syytä miksi kirjoitin, ihan vain huvikseni rustailin.
Oon jo pitkään meinannut kirjoittaa ja nyt iski tämä inspiraatio.

1. Viileästä ruuasta (kuuma ruoka rupeaa heti vituttamaan)
2. Suklaasta (Cadburys eritoten)
3. Syksystä
4. Esiintymisestä (teatteri / keikat yms)
5. Soittamisesta
6. Satyriconista
7. Vedenelävistä
8. Nippelitiedosta / turhasta tiedosta (tyyliltään "kaikki jääkarhut ovat vasenkätisiä" jne
9. Seurasta
10. Ystävistäni & Rakkaistani
11. Hämyisissä baareissa hengaamisesta
12. Tim Burtonin elokuvien värimaailmasta
13. Näyttelemisestä
14. Asioiden järjestämisestä (keikat, tapahtumat, juhlat yms)
15. Hevosen kavioiden äänestä (Erityisesti kun hevonen kävelee esim asfaltilla)
16. Uimisesta
17. Television katselemisesta
18. Nukkumisesta
19. Sukeltamisesta
20. Festareista
21. Puhelimestani (riippuvuus)
22. Fantasiasta
23. Dokumenteista (hyönteiset & vedenalaiset eritoten)
24. "Where the hell is Matt" videosta ( http://wherethehellismatt.com/?fbid=RArJ9 )
25. Nuotiosta
26. Okkultismista / Yliluonnollisesta
27. Asioiden kyseenalaistamisesta
28. Myrskykissoista
29. Oogie Boogiesta (The nightmare before x-mas)
30. Myrkky lehdestä
31. Sudokuista
32. Makeista juomista
33. Transformerseista
34. Ravustamisesta
35. Hotelleista
36. Final Fantasy Pelisarjasta (VII & IX ehdottomat huiput)
37. Arcturuksesta
38. Koirista
39. Norjasta
40. Pekonista (aamuisin voisi melkein syödä tätä aina. ehkä)
41. Uusien ihmisten tapaamisesta
42. Valvomisesta
43. Jackass / Dirty Sanchez huumorista
44. Telttailusta
45. Hiihtämisestä / Luistelemisesta (jota harrastan _erittäin_ harvoin)
46. Asioiden keräämisestä (100% Satyricon kokoelma löytyy, seuraavaa kerättävää mietin)
47. Riemurasian videoiden ja linkkien selaamisesta (hyvää ajankulua)
48. Ystävieni bändeistä
49. Sekoilemisesta (sorry vain tasapuolisesta tästä)
50. Lapsuuden kodista
51. Capoeirasta
52. Uuden oppimisesta
53. Stand-up komiikasta
54. Internetin typeristä testeistä
55. Pehmeästä kankaasta olevista yöhousuista (jotka aina hukassa)
56. Tatuoinneista
57. Rock henkisistä vaatteista / ihmisistä
58. Lävistyksistä
59. Lahjojen ostamisesta / antamisesta
60. Keikan jälkeisestä meiningistä esim. bussissa
61. Yllätyksistä
62. Pulmien ratkomisesta
63. Elokuvateatterin tunnelmasta
64. Mökillä olemisesta
65. Siististä kodista
66. Pelikoneista
67. Megazonesta
68. Tarinoiden kirjoittamisesta
69. Kun saan jonkun hyvälle tuulelle / nauramaan
70. Salvador Dalin maalauksista
71. Tarot korteista / ennustamisesta muutenkin
72. Bambergin tunnelmasta (helvetin hieno mesta)
73. Amadeuksesta (ihme ja kumma)
74. Kauppojen leluosastoista
75. Pimeällä ajamisesta
76. Pitkistä suihkuista (kuuma tänks)
77. Vanhoista Ford mustang autoista (64 henk koht lemppari)
78. Haaveilusta
79. Työstäni (en niinkään paikasta, mut työnkuva on mukava)
80. Englannin & Ruotsin kielestä (ruotsia kun vielä osaisin kunnolla)
81. Calvin Kleinin One tuoksusta sekä Bossin Emotionista
82. Tampereesta (Tammelasta aivan helvetisti)
83. Rannalla istumisesta
83. Mustasta / Valkoisesta väristä
85. Vanhoista opettajistani (muutama ansaitsee erityishuomion, Viiri,Kangas,Hjorth)
86. Omasta sängystä (sactuary!)
87. Suomesta
88. Tilli sipseistä (kartanon tack.)
89. Pisamista naisilla (toimii.)
90. Koff oluesta
91. New chinese food ravintolasta (naudanlihaa & sekavihanneksia)
92. Ihmisten auttamisesta
93. Hyvästä meiningistä
94. Ihmisitä jotka eivät turhia stressaa (ehkä osaksi sen takia että itse stressaan aina kaikesta)
95. Historiasta (antiikin kreikka yms, sekä mytologia)
96. Polttaa tupakan ruuan jälkeen (paha tapa josta tekis mieli päästä eroon)
97. Kunnon liikkumisen jälkeen tulevasta olosta
98. Jääkiekon MM-kisoista (ainut urheilu mitä tulee seurattua televisiosta)
99. Polkupyörästäni
100. Veden putoamisen äänestä

Siinä olis 100 asiaa mitkä on erittäin jees.
Hauskaa huomata kuinka paljon asioita on olemassa mistä pitää, listaa olisi voinut helposti jatkaa vaikka toisella saturaisella.
Eli välillä kun vaipuu syksyn masennukseen tai muuten vain masentaa ja painovoima käy suupielille liian raskaaksi, niin pitäisi varmaan osata katsoa asioita positiiviselta kantilta ja vaikka lukea tämä läpi kerran.
Tiedä sitten josko tällaisen maailmanparannuslistan kirjoittaminen siihen auttaa, mutta minulle melko sama. Jos tämä edes yhtä ihmistä piristää, niin sitten tämä lista oli kirjoittamisen arvoinen.
Eihän tästä kenellekään haittaakaan ole.
Seuraavaksi voisin kirjoittaa 100 asiaa mistä en todellakaan pidä sekä 100 asiaa mitä haluan tehdä elämässäni.
Njoops.
Seuraava päiväkirjamerkintäni olkoot samanlaisia kuin nuo aikaisemmatkin sekoilut.
Jätän asian hautumaan. Öitä.




Siinä teille mietittävää. Syyttävä katse on suunnattu juuri sinuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti