Amendfoil European tour 2013 part 2. Mission of the lost documents and shitloads of corn.

…Saimme kuitenkin pikaisesti selville, että kyseessä  oli kuin olikin Puola.

Matkaa piti olla jäljellä enää parisen tuntia, mutta jälleen kerran ajoimme pitkin pieniä maalaiskylien kinttupolkuja.

Nopeusrajoituksen ollessa 50-60km/h, oli etenemisvauhti äärettömän tuskallinen.
Asiaa ei helpottanut ollenkaan se että edessä ajoi kokoajan maanteiden hirmu, ainoastaan peltotöihin soveltuva kone jota traktoriksi kutsutaan.
Mutkaista tietä helevetin pitkään, ja aina kun ohitit yhden traktorin, oli edessä heti uusi.

Traktori, mutka, hidastelu, vasemmalla kirkko, oikealla maissipelto. Ohitus, traktori, lisää mutkia kapeilla teillä, oikealla kirkko ja vasemmalla maissipelto. Nämä maissipellot tuntuivat ihan loputtomilta, eikä hermostuskäyräämme yhtään auttanut se, että joka kerta kun näimme kirkon tai maissipellon (n.3sek välein), oli jonkun pakko mainita asiasta.
Ja ihan kuin tämä ei olisi riittänyt, rupesimme huomaamaan myös hienoja metsiä jossa olisi mahdollisesti hienoa LARPata! Tämäkin oli pakko mainita. Muutaman tunnin kun kuuntelet valvomisesta juopuneita ihmisiä hokemassa ”kattokaa, maissia!”, ”onpa hieno metsä missä voisi larpata!”, tai ”ja kirkko taas, kattokaa!”, alkaa jokaisella itseään kunnioittavalla ihmisellä ns. keittää yli.

 Ja näin kävi. Pelti-Pentti näytti jälleen taas todelliset hampaansa ja antoi herra Mäki-Kalalle hieman rakentavaa palautetta siitä, kuinka jo taas alkaa riittämään. Yleensä ammattikyborgi Pelttar 2.0 on itse herra rauhallisuus, mutta jo toista kertaa kaverilla kiehahti. Oih ja voih. Noh, fuck it.

Poznan! Kyltti tuli vihdoin vastaan, ja huokaisimme kaikki helpotuksesta. Tässä vaiheessa olimme istuneet vaivaiselta tuntuvan 15h autossa polvet suussa. Nukuttu oli viimeksi yli vuorokausi sitten.

Pääsimme vihdoin hostellillemme, joka oli erittäin tasokas ja siisti nuorten suosima mesta ihan vanhan Poznanin keskustassa. Nyt meitä ei kuitenkaan voinut vähempää kiinnostaa millaiseen paikkaan olimme tulleet. Pitkälleen pääsemisen tunne oli jotain niin hienoa, että sitä on vaikea kuvailla.
Samoin myös se kun sai ottaa kengät jalastaan pois. Voitte varmaankin arvata millainen tuoksu lähtee kun 8 ihmistä ottaa kengät pois jalastaan yhdessä huoneessa vuorokauden jälkeen. MMMmmmm, Nam!

Meillä oli tässä vaiheessa aikaa nukkua 4h, kunnes piti lähteä soundcheckiin.
Jostain ihmeen syystä jopa Peter (kuski), päätti oikaista itsensä vaaka-asentoon ja hetken uinua. Tämä oli meille jotain mitä emme uskoneet tapahtuvan.
Itse yritin myös nukkua, mutta yliväsymyksen takia ei siitä tullut mitään.
Sama vaivasi myös Juhoa, Lassia ja Samua joten päätimme yksissä tuumin lähteä syömään.

3kpl porsaan ulkofilepihviä, keitetyt kasvikset ja Samulle grillattua lohta ja pastasta tehty pihvi + juomat yhteensä alta kolmekymppiä. Ei paha. Ruoan valmistumisessa meni käytännössä katsottuna ikuisuus, ja huomasimme että meillä on 1,5h aikaa vielä kerätä voimia ennen ensimmäistä(!) keikkaa ulkomailla.

Emme tietenkään saaneet levätä tätä loppua aikaa, koska muu porukka joka oli syömisemme ajan nukkunut, olivat nyt sitä mieltä että heillä oli nälkä ja keikkapaikalle on lähdettävä heti. V*ttu jes.

Noh, eikai siinä. Kamat niskaan ja roudaan!
Keikkapaikka oli cooli rokkibaari Poznanin keskustassa, jonne oli mukava roudata. 2 kerrosta rappusia, ja kamaahan kahdella bändillä riitti.
Yksi mies joutui seisomaan kokoajan autolla vahdissa ettei tule sakkoja, koska parkkeerauksemme tielle oli kielletty siihen kellonaikaan. Näin ollen roudausvahvuudesta oli poissa yksi henkilö taas.
Naisväki kun ei roudaa. Ei siinä, kamat sisään ja lavan kasaaminen alkoi.

Henkilökunta oli erittäin mukavaa ja olo mestaan oli heti tervetullut. Meille puhuttiin ennen sisälle menoa että omistaja diggaa bailata rokkibändien kanssa, että meidän pitää olla varovainen koska ko. tyyppi heittää ilmaista viinaa reilulla kädellä.
En todellakaan tiedä millainen on juomakulttuuri Puolassa, mutta kun joka jätkän käteen lätkäistiin 3kpl juomalippuja, oli pakko kysyä ääneen että tietääköhän toi v*ttu että me ollaan Suomesta?

Ei meinannut mitään. Tässä vaiheessa kellekään ei tuntunut juotava maistumaan joten henk.koht palkitsin itseni appelsiinimehulla. Paikalle saapui myös ruoaksi meille isoin pizza mitä olen nähnyt. Yli metrin halkasijalta oleva pepperoni pizza kotiinkuljetuksella maksoi huimat 9€.

Äänentoistokamojen taso oli juuri sitä mitä voitte kuvitella. Lassin lauluääni olisi kuulostanut paremmalta jopa Pringles purkkiin huutaessa. Sen verran oli kamat vanhoja ja kuluneita.

Keikka alkoi  jo niinkin aikaisin kun klo 20.20, koska baariporukka halusi himaan.
Vedettiin keikat alta pois ja aloitettiin purkamaan kamoja, sillä välin kun Peter lähti hakemaan keikkaliksaa omistajalta.

Arvatkaas paljonko liksaa kahdelle bändille tuli? 0€. Ei pesoakaan. Nothing, nada.
Peter oli sopinut omistajan kanssa jo helmikuussa, että saamme kaikki lipputulot, ja baari maksaa teknikon palkat yms.
Kyseinen omistajaherra ei vaan ollut vaivautunut ilmoittamaan meille että hän oli muuttanut huhtikuussa sopimusta niin, että meidän tulee maksaa kaikki juoksevat kulut, jonka jälkeen saamme loput tulot itselle. Jäipä taas ihan helvetisti niiden jälkeen meille. Ukko sanoi että jos meillä on näyttää sopimus missä lukee että baari maksaa kulut, niin silloin olisimme liksaa saaneet. Noh, eipä ollut sopparia näyttää joten jäi luu käteen. Nice. Onneksi kuitenkin olimme säästänet sen about 80€ edellisenä päivänä skippaamalla hotellin ja olemalla autossa yön yli.

Päätettiin meidän porukalla että heti kun kamat on autossa, tulee meille lähtö nukkuun.
Roudattiin kamat pihalle ja jolloin meidät vapautettiin auton pakkaamisesta joten lähdettiin talsiin hostellille. Matka oli alta kilometrin verran, mutta siinäkin kesti aikansa, kun SS-ryhmän (Samu & Simo) oli pakko pysähtyä ottamaan valokuva jokaisesta asiasta mitä he huomasivat. Ja oikeasti tarkoitan joka ikisestä paikasta mitä näkyy. Näille jannuille on juurtunut kamera käteen, ja kuvien ottamista on harjoiteltu aikalailla tarpeeksi tähän mennessä (kirjoitan tätä matkalla Berliinistä Prahaan, ja noi on jatkuvasti Canonit kourassa. Toinen huutaa että kato, ja molempien kamerat räpsähtää. Koko ajan.)

Nälkä alkoi hieman vaivata myös, joten pikainen poikkeaminen markettiin ja joka jätkälle paketti makkaraa ja sipsipussi mukaan.
Hostelliin, vaatteiden kahleista vapautuminen ja pitkälleen. J-E-S! Kuinka hienoa! 40 tuntia hereillä, yli 15h autossa ja vihdoin Amendfoilin porukka on vaakatasossa, on peitto, tyyny ja patja.
Snovonnen porukka päätti jäädä samanmoisen valvomisen ja reissaamisen jälkeen vielä keikkapaikalle juomaan menetetyt keikkaliksat takaisin. Ja siinä oli melkoisesti hommaa kun kalja baarissa maksoi sen 50cnt.

Oltiin juuri nukahtamassa kun Simo (niille jotka eivät tiedä, kyseessä on siis bassotaitelija Ville joka paremmin tunnetaan Simona) aloitti oman monologinsa. Kaikki luulivat että kaveri on hereillä ja jotain on hätänä, mutta kaikkien hämmästykseksi ukko oli täydessä unessa. Sama paasaus jatkui läpi koko yön, eli tais olla jotain sydämen päällä.
Aamulla Snovonnen jengi jäi nukkumaan krapuloitaan pois ja me päätettiin lähteä katsoon keskustaa ja shoppaileen, ennen kun piti tehdä siirtymä Berliiniin. Oikeastaan vasta tässä vaiheessa tuli ensimmäistä kertaa kunnolla sellainen ”JES!” fiilis siitä että ollaan ulkomailla. Tai sitten puhun vain omasta puolestani.

Lähdettiin pyöriin kaupungille etsiin Samulle kenkiä mutta päädyttiinkin jostain syystä paikalliseen musaliikkeeseen josta Lassi lunasti itselleen Orangen vahvarin, koska se sattui olemaan 50€ halvempi kuin Suomessa.

Tästä kerättiin jengi kasaan ja alkoi kollektiivimme siirto kohti Berliiniä. 300km matka tuntui erittäin iisiltä, ja kohta jo oltiinkin perillä. Keikkapaikka oli vähintäänkin jännittävä. ”Dunker tanssi & konserttisali”.
Paikka oli vanha punatiilinen hevostalli ja ulkoa tuli sellainen mielikuva että paikallinen marttakerho pitää humppailtamia ja tupperwarekutsuja siellä, mutta noup.

Sisälle mentiin pimeään luolaan, joka oli suoraan kauhuelokuvasta. Goottiluola. Seinät synkkiä ja joka paikassa mitä erikoisempia taideteoksia. Metallinen lepakko, teatterinaamalla varustettu hämähäkki, vääristyneitä kasvoja jne yms. Pistän kuvia myöhemmin tekstin sekaan jahka päästään kotiin, niin näette kaikki omin silmin.

Lava oli järkyttävän pieni. Sen verran pieni että lavalle ei otettu mikkiständejä eikä Simoa. Kaikki nämä saivat jäädä lattialle pyöriin.

Amendfoilin keikka alkoi vähän jälkeen yhdentoista, jolloin yleisössä oli about 10 ihmistä jotka eivät ekan biisin jälkeen edes taputtaneet kunnolla. Pikkuhiljaa kuitenkin jengiä alkoi valua mestoille, ja porukka rupesi ymmärtään että mistä on kysymys. Setin puolessa välissä tupa alkoi olemaan täynnä, ja lavan edessä oli jo moshpittiä ja headbangin kisaa meneillään. Awesome!

Bändiä ei päästetty lavalta ollenkaan, vaan pojat joutuivat soittamaan setin uudestaan ja uudestaan. Olut virtasi kultaisena suihkuna ja naiset olivat kauniimpia kuin koskaan.

Snovonnen aikana meno jatkui samana ja Amendfoilin ensimmäiset levyt ja paidat oli myyty ulkomailla.
Muu meidän porukka siirtyi terassille kaljalle, ja SS-ryhmä pistettiin myymään paitoja. ”Tehkää mitä tahansa, mutta porukka on saatava ostamaan levyä ja paitaa”. Pojat teki työtä käskettyä.

Istuttiin pihalla kun paikallinen nilkki alkoi v*ittuilun kaikesta mitä keksi, ja varmaan 90% porukasta poltti pilveä. Jaa että tämmönen meno,  noh, ok. Eikai siinä.
Porukka oli varsin kiinnostunut jutteleen bändille joten seuraa riitti, niinpä päätin itse mennä katsoon miten SS-ryhmä suoriutuu paitamyynnistä.

Jätkien paitamyyntityyli oli saanut jengin kiinnostuksen saman verran kuin kiinnostus keikkoihin oli.
Takahuoneesta löytynyt taskulamppu toimi strobona kun hikinen duo jorasi meneen diskopallojen välkkeessä, välillä ilman paitaa.
Pääosin tyyli oli sitä, että näytä parhaat tanssimuuvit, ota intensiivinen katse ihmiseen, viito sormella henkilöä tulemaan paikalle ja hoe samalla ”kui kui kui kui”.
Disco on taitolaji mutta pojat eivät siitä välittäneet. 

 Homma toimi hyvin joten takaisin pihalle istumaan.

Discotanssi sai baarin teknikon oleen vakuuttunut siitä että SS-joukko polttaa pilveä, ja kohta Benjamin tulikin kyseleen pojilta että ”You guys smoke weed, right?”, Samulta ja Simolta tuli välitön vastaus tähän että ”no we dont but Mr. Manager”.
Pihalle pääsemisestäni kului ehkä 3sek, kun kyseinen herramies käveli luokseni ja kertoi että mulle kuulemma maistuu pilvi. Öö, kiitos mutta ei kiitos ja puheenaiheen vaihdos Suomen ilmastoon ja sen sortin asioihin.

Nukkumapaikkana toimi bäkkärin yläkertaan rakennettu parvi, jossa oli 3 peittoa, 6 patjaa ja mahtua piti 9 ihmistä. Not going to happen.
Snovonnen porukka teki joviaalinen teon (epäilen että Peter oli visioinut tämän asian koska hän on varsin perkeleen hieno mies!) ja luovutti kaikki patjat ja peitot meille koska heillä oli makuupussit. Lassin kanssa kiivettin parvelle patjoille kun Juho ja SS-joukko jäi alakerran 2m x 1,5m toimiston lattialle omille patjoille.

Baarissa oli siis täysi remakka käynnissä aina aamun tunneille asti, ja alakerran ukkojen nukkuminen jäi melko vähäiseksi kun kokoajan jonkun työntekijän oli rampattava toimistolla.
Yöllä tuli jopa parvelle aivan järkyttävän kylmä, joten alakerran jengi siirtyi keikkalavan eteen patjoinensa lisätilan saamikseksi, ja kylmyyttä estääkseen porukan peitoksi otettiin vielä Amendfoilin taustalakana.
Taustalakanan reuna oli Samun kurkun päällä, ja aina kun Simo käänsi kylkeä, viilsi lakanan terävä reuna Samun henkitorvea. Sekin auttoi jo valmiiksi vähien yöunien vähentymiseen vielä entisestään.

Aamulla ylös about kympin aikaan ja suihkun kautta aamupalalle parin korttelin päähän.
Suihku oli taas melko erikoismeininkiä. Naisten vessan peilien ja lavuaarien viereen oli viritetty puutarhaletku johon oli kytketty sumutinpää. Ja jotta kaikki olisi täydellistä, suihkun vieressä oli ”Weird Fishes juliste”.
Vettä tuli niin hellästi ”suihkusta” että pelkkä hiuksien kastelu vei aikaa arviolta kolme kuukautta.

Aamupala oli todella asiallinen. Sämpylöitä, mehua, levitteitä, mansikoita, suklaata, rypäleitä, keksiä ja arviolta kymmentä eri juustoa. Hieman poikkesi siitä mitä odotettiin.

Berliinissä oli jotain mystisintä mitä ollaan nähty aikoihin. Monen korttelin matkalla, oli jalkakäytävät täysin  öljyssä tai bensassa. Eikä kyseessä siis ollut mikään pieni läntti mitä olisi kaatunut kanisterista, vaan oikeasti kadut näytti siltä että ne hikoilevat bensaa tms. Joku siivousporukka oli paikalla levittämässä kalkkia kaduille, ja kysyin että mitä ihmettä on tapahtunut, niin kukaan ei tiennyt.

Oh well, ei muuta ku Prahaa kohti, ja nyt se järjetön säätömomentti iski taas päälle.
Oltiin ajettu kolmisen varttia, kun Peterille tuli tunne, että auton paperit ei ole autossa (selvennykseksi sen verran, että auton paperit on oltava mukana mahdollisia rajatarkastuksia ja poliisien random pysäytyksiä varten).
Pysähdyttiin huoltoasemalle ettiin papereita, joita ei löytynyt mistään.
Purettiin jopa peräosan soittokamat ja katsottiin niistä mutta ehei. Yli tunti etittiin huoltoasemalla ja yritettiin soittaa Puolan keikkamestaan ja Berliinin keikkamestaan mutta vastausta ei kuulunut. Tässä vaiheessa aikaa päästä Prahaan oli alta 3h, ja ajomatkaa taitettavana kuitenkin 3,5h. Ei muuten mitään ongelmaa, mutta Prahassa 2 muuta bändiä odotti meitä, koska käytössä kaikilla bändeillä oli meidän backline (vahvarit, rummut, etc).

Ei muuta kun nokka takaisin kohti Dunker Clubia hirveetä kyytiä.
Saavuttuamme Dunkerille, huomasimme että ovet paikalla oli lukossa joten eihän me sinne sisälle päästä.
Muistin että näin aamupalakahviossa saman naisen, joka edellisenä iltana oli ollut paikalla kun saavuttiin keikkamestaan, eli lähdettiin juokseen (öljyisillä kaduilla pikemminkin luistellen) Peterin kanssa kahvioon, josta löysimme henkilön joka ystävällisesti käveli kanssamme baarille ja päästi meidät sisään.

Vaan eipä ollut sielläkään missään kyseiset dokumentit. Pakko oli lähteä painaan Prahaa kohti ja ottaa riski siitä että sakot tulee ja ollaan kusessa. Snovonnen rumpali Tuky oli koko matkan puhelimessa joka paikkaan ja koitti selventää Prahan keikkamestaan että nyt ollaan myöhässä, sori,  ei oo tahallinen teko, sitten puhelu poliisille että saadaanko uudet paperit, ja sitten vielä lähetystöön koodit.

Aikaa ei ollut pysähtyä edes vessaan, joten Prahaan päästyämme Lassi meinasi käytämmössä kuolla kusihätään. Asiaa ei helpottanut se että kadut ovat mukulakiveä.
Noh, ei ole aikaa pysähtyä, joten pidätellä piti vain.

Saavuttiin keikkamestalle, jossa kahden muun bändin promoottori venaili meitä ja ilmoitti että ei mitään kiirettä, bändeillä on kaikki omat kamat mukana ja ekan bändin keikka on alkanut ajallaan ja kaikki hyvin.

Kiitti v*tusti. Ette sitten voineet sanoa meille että asiat on ok, kun teidän kanssa oli puhuttu puhelimessa 1000x, ja yhtä monta kertaa olitte jo ehtineet meitä hoputtaan paikalle.
Keikkapaikka oli samainen mesta missä Apulantakin soitti pari viikkoa sitten. Sisustukseltaan hieno harmahtava rokkimesta, jossa pyöri 37” plasmatelkkarilta VHS-videolta taltiointia jostain festareista.

Keikalle lippu maksoi 10€, joka oli mielestämme pöyristyttävä summa tuntemattomista bändeistä maassa jossa hintataso on jo alun alkaen halpa.
Venattiin ruokia ja saatiin 2 juomalippua per naama. Eipä meinannut mitään koska ilmainen ruoka ja juotava kelpaa aina. Harmi vaan että lipuilla sai pelkkää kaljaa, ja limpparit oli maksullisia. Ei onneks ollut hirveen kallista kun kalja 1€ ja limppari 50cnt.

Käytiin kysymässä paikalliselta bändiltä että nyt kun kerran heillä on kamat lavalla, voitaisko niitä lainata että saadaan Snovonne ja Amendfoil ajoissa lavalle.

Ei onnistu.
Ei onnistu koska bändien pitää heti pakata kamat ja lähteä muualle kun show on loppu.
Eikai siinä, kyllä me pärjätään. Onhan meillä Peter messissä.

Bäkkärinä toimi ravintolan ison tilan sivu, joka oli jaettu kolmella liian pienellä verholla muusta tilasta. Jes, jätetään kamat sinne verhojen taakse turvaan ja vaihdetaan vaatteet siinä koko baarin keskellä.
Samua ei tää kiinnostanut vaan vaatteet vaihtui siinä kaikkien nähtävissä.

Amendfoil oli pikkuhiljaa ready meneen  lavalle kun tuli ilmoitus että Amendfoilin ja Snovonne soittoaikoja oli vaihdettava päikseen, koska porukka jo odottaa illan pääesiintyjää Snovonnea lavalle. Jaa että niin mitä laatua taas?!
Mikä helvetin tapa se on, että lämppärin ja pääesiintyjän slotit vaihdetaan koska yleisö jo odottaa pääesiintyjää lavalle.
Täytyy kokeilla tää käytäntö jossain omassa tapahtumassa. Ihan sama pidetäänkö jengi keikkamestassa mahd kauan sisällä ja kasvatetaan esim juomamyyntiä. Tshekeissä asiat on toisin.

Snovonne lauteille ja yleisössä oli ihan kivasti porukkaa. Hämmästykseksemme Snovonnen encoretaputuksien aikaan yleisö huusi ”lisää maitoo”. Tai ainakin siltä se mun ja Samun korvaan kuulosti. Hihitys alkoi.

Snovonnen keikan jälkeen otettiin lipunmyynti pois ja Amendfoil päästettiin lavalle. Ei hirveästi  lipunhinnan pois ottaminen auttanut tässä vaiheessa kun baarista oli jo jengi lähtenyt suurimmaksi osaksi meneen. Lukuunottamatta tietenkin kyseistä paikallista bändiä, joka sanoi että ei voi lainata kamoja koska heidän pitää heti lähteä pois, ja jotka jättivät mm. rumpunsa meidän säilytystilan viereen. Joo-o  Tshekeissä asiat on toisin.
Keikan katsomaan tullut yleisö oli kuitenkin messissä, ja heti ensimmäisen biisin aikana eturivissä oli jo kunnon moshpit ja jälleen headbangin kisat käynnissä.

Suomen ulkopuolella yleisö on todella paljon vapautuneempaa kuin Suomessa. Keikalla ei tarvi olla kuin 2 ihmistä, ja se jo riittää moshpittiin ja kunnon meininkiin. Eikä ihmiset vain istu pöydissä ja taputa jalalla lattiaa, vaan siihen tullaan lavan eteen joraan! Suomessa voisi porukka ottaa mallia siitä myös.

Keikan jälkeen alkoi taas purku mahd pian, koska haluttiin mennä hotelliin nukkuun as soon as possible.

Purkamisen aikana joku paikallinen mimmi jäi hengaileen bussin viereen, ja Snovonnen tyypit päätti pyytää plikan meidän mukaan bileisiin hotelliin. Oli mimmillä pienoinen pettymys kun mitään bileitä ei ollutkaan vaan meidän remmi meni suoraan yhteen huoneeseen ja ovi kiinni.

Kerroin matkalla Prahaan jätkille kauhutarinan meidän viime Euroopankiertueen hotellista Prahassa, jossa meidän 2 pikkubussia hajotettiin, lakanoissa oli ruskeita läikkiä, suihkut homeessa ja vessa + suihkut täynnä hämähäkkejä. No kuinkas sattuikaan! Sama saatanan hotelli. Ja kaiken lisäksi sama huone vielä missä nukuin 5v sitten. Ja suihkussa edelleen hämähäkkejä! Jes!

Suihkun kautta sänkyyn, ja heti Juho huomasi lakanoissa epäilyttäviä läikkiä, ja samaisia läikkiä oli myös Samun pyyhkeessä. Haluttiin päästä uploadaamaan tää teksti nettiin, mutta hotellin 24/7 infoline ei vastannut  useista soittoyrityksistä huolimatta, eikä respassa tietenkään ollut ketään paikalla. Jäi wi-fi salasanat saamatta.
Pää kostean kylmään tyynyyn ja valot pois. Alta 5min ja huoneessa alkoi tasainen kuorsaus by Mr. Mäki-Kala.
Hetken laskeskelin seuraavan päivän aikatauluja, kunnes pikkuhiljaa huomasinkin vajoavani Lassin kuorsauksen tahdissa hellään uneen…

Amenfoil European tour 2013 ja ensimmäinen etappi:

Amenfoil European tour 2013 ja ensimmäinen etappi:

08.00. Herätyskello pärähtää huutaan vieressä ja pomppaan pystyyn täysin taisteluvalmiina, kamat pakattuna.

Noh, ketä sellainen kiinnostaa, mennään suoraan asiaan ja itse reissuun.

Kävelimme siistissä parijonossa linja-autoasemalla Juho ”Pelti-Pentti” Pelttarin kanssa tapaamaan rytmiryhmää Samua & Simoa, jotka tunnemme paremmin taisteluparina, SS-joukkona.

Yhtään tietenkään emme olleet turhan ajoissa asemalla, kun bussin lähtöön oli arviolta 4min aikaa, emmekä tienneet edes mikä bussimme on, saatika miten lippusysteemi toimii.

”Lassi ja hammasharja uupuu” kuului SS-ryhmän vasemman puoliskon suusta kun Juho paineli tulevan bussinkuljettajamme Hartke Sportin juttusille kyselemään miten systeemi ja asiat toimii (kuten päätellä saatatte, emme ihan turhia ole reissanneet, joten kaikki oli meille uutta ja hienoa).

Juho huikkasi bussin nurkalta jotta ajoneuvoon nouseminen voi alkaa, joten siirryimme tomerasti kohtia bussia ja varasimme välittömästi koko peräpenkkirivin hyvinvointiamme ajatellen.

Matka kohti Helsinki-Vantaata starttasi erittäin hilpein mielin, kun Juho totesi tarvitsevansa ”SODIUM NATRIAATTIA!”  joka on siis suolaa, ja kuten huomata saattaa, niin Juhon kielitaito ei ole parasta mahdollista luokkaa) , sekä keskustellen mm. siitä mitä kaikkia yhdyssanoja voit sanasta ”väli” keksiä (kommentoikaa kaikki kyseiset yhdyssanat kommenttikenttään koska tarvitsemme niitä vielä).

Kuskimme juonsi perinteiset ”tervetuloa Express bussiin” litaniat niin nopeasti ja tamperelaisesti että puolet meni ohi, ja keskityimme enemmän kuskin oman nimen kertomiseen, josta emme saaneet selvää pätkän vertaa, vaan kuulimme, sekä ristimme kuulemamme mukaan kuskin ”Hartke Sportiksi”.

Tämä arviolta 45v hermeettinen Hartke Sport jyräytti auton Hämeenlinnan bussiasemalle. Nousimme autosta nauttimaan kiireiset maalaissavut koska aikaa oli arviolta 4min.

Tupakat sytytettyämme Hartke Sport heitti oman nortin huuleen, ja alkoi heittelemään seuraavien kyytiläisten kamoja liukuhihnatyylillä auton perään. Yhtäkkiä Hartke nousi bussiin ja käynnisti bussin ja nytkäytti bussin liikkeelle. Hämmästelimme hetken jotta mitähän perkelettä, kuski jätti meidät asemalle?

Ehei, Hartke-poika päätti siirtää autoa kaikki ovet ja bussin luukut auki. Auton liikahtaessa Hartke huusi meille vahvalla tampereen murteella ”tulkaa kolmoslaiturille niin voitte vetää röökit rauhassa!”. Hienosti ajateltu Mr. Sport.

Saavuimme Hki-Vantaa kentälle arviolta 15.30, koska päätimme olla ajoissa sikäli mikäli jotain säätöä tulee. Lentohan lähti vasta 19.50. Noh, vituiksihan sekin ajoissa oleminen meni, kun tyhjien matkalaukkujen haltija Lassi tuli paikalle likimain viime tingassa. ”Minä olin ajoissa, te muut olitte liian aikaisessa”, totesi Lassi samalla kun hän röyhisti rintaansa Ukkometson soidinmenoja mukaillen.

Aloimme järjettömän säädön matkalaukkujen pakkaamisessa, koska halusimme mahdollisimman halvalla kaikki tavarat mukaan, mahdollisimman pieneen tilaan.

Tämän säädön jälkeen huomasimme että check-in tiskeillä ei ollut enää ketään muuta kuin oma ryhmämme ja check-in työntekijät selvästi jo odottivat meitä.

Hirveä säätö alkoi välittömästi kun menimme tiskille. Joka jätkä höpötti samaan aikaan kassaneidille, joka meni itsekin sekaisin kun piti saada soittimet lentokoneeseen sisään. Tietysti ostimme soittimille oman penkin koneesta, koska ruumaan niitä ei laiteta. Kyseinen kassaneiti ei ilmeisesti ennen ollut koskaan käsitellyt kyseistä varaustilannetta, koska loppuviimein check-innimme hoitamiseen tarvittiin 3 työntekijää ja n.20-30min aikaa.

Loppuviimein pääsimme koneeseen ja olimme innosta pinkeänä odottamassa koneen nousua.

Ryhmän eläin, Samu, oli eritoten varsin innoissaan koska hän oli lentänyt viimeksi silloin, kun koneessa näytettiin uutuuselokuvana Riku Rikas.

Kone oli valmiina rullaamaan kiitotielle, kun yhtäkkiä perältä siirrettiin n. kymmenhenkinen jättiläismäisiä painijoita täynnä oleva ryhmä koneen etutilaan perältä. ”WTF” mietimme, kun lentoemo rauhoitteli että konetta pitää vain tasapainottaa ja siksi heidät siirretään eteen. Anteeksi että mitä laatua? Minkälaisella helvetin rotiskolla me lennämme, jos koneessa pitää ihmiset sijoittaa painon mukaan istumaan?

Kyseessä oli kuitenkin jumbojet, ja tämä herrasmieslauma ei kuitenkaan ollut mikään morbidly obese painonvartija porukka.

Anyways. Kone kiisi ja nousi taivaalle ja meille tuli nälkä.

Eikai siinä, joka jannulle kanaleipä, cokistölkki, sekä ”Savagely salted” sipsejä paketti. Eikä maksanut kuin 13€ laaki.

Laskeuduimme Budapestiin, noukimme kamat ja siirryimme ulos odottamaan. Tässä välissä oli meitä ehtinyt jo jonkinsortin roisto kyselemään pimeään taksiinsa. Emme kuitenkaan nousseet koska olemme fiksuja, filmaattisia ja vielä varsin komeitakin nuoria miehiä.

About 20min odottelun jälkeen saimme viestin, että toveribändimme Snovonne oli tulossa hakemaan meitä.

Bändin kitaristi Samuli, sekä bändin rumpali Tuky, ilmeistyivät kuin tyhjästä ja huusivat että nyt on kiire, tulkaa ja äkkiä!

Siirryimme mahdollisimman nopeasti parkkipaikalle jossa kiertuebussimme odotti. Emme oikeastaan edes ehtineet esitellä itseämme kenellekään, kun kokoajan meitä hoputettiin että ”äkkiä äkkiä, nyt on kiire, kamat autoon ja jätkät autoon!”.

Noh, toimimme kuten käskettiin ja siirsimme itsemme autoon. Ehdin välissä jo kysymään että mitä pahaa Snovonnen porukka on tehnyt kun kerran niin pirullinen kiire oli. Syy selvisi kentän parkkipaikan puomilla.

Parkkilipukkeen haettua, sinulla on alta 10min aikaa poistua parkkipaikalta, ennen kuin maksu rupeaa pyörimään. Mehän emme sitä 50cnt:tä tai euroa halunneet maksaa koska olemme ns. ”low budget” rundilla.

Pääsimme vihdoin matkaan, kun takapenkillä alkoi heti sellainen puheenporina ja ilonpito, että luulin autossa olevan 9kpl henkilöitä jotka ovat tunteneet toisensa jo vuosia. Ryhmämme ainoa naishenkilö (Snovonnen laulajatar) Sno tarjoili heti meidän porukalle tervetulomaljaksi paikallista perinteistä  yrttiviinaa, jonka oli omin kätösin tislannut kuskimme Peterin (Snovonne yhtyeen basisti, joka toimii aikalailla rundilla kuskina, kiertueen managerina, säätäjänä, ja kaikkena mahdollisena. Voi reppanaa) äiti.

Suunnitelmana oli ajaa Tshekkein hotelliin, koska majoittuminen siellä oli suhteellisen lähellä ensimmäistä keikkapaikkaa Puolassa, sekä erittäin halpaa. Kyseessä oli paikallinen majatalo jossa yön hinta 9hlö porukalta on about 80€.

Matka alkoi. 

”Kuinka kauan menee päästä känniin Unkarissa?” kuului kysymys. Oikea vastaus oli 100km.

Sen verran olimme ehtineet ajaa kun bussissa oli täysi metakka ja juhlat käynnissä.

N. klo 01.00 paikallista aikaa pysähdyimme huoltoasemalle hakemaan ruokaa, bensaa ja tupakkaa. Ihan ensimmäisenä hämmästelimme kuinka pirun halpaa kaikki oli.  Kui hianoo! Kalja maksaa vain 50cnt 0.5l tölkki! Aijaijai!

Ilonpito loppui kuitenkin kuin v*ttu vattaan, kun Peter tuli ilmoittamaan porukalle, että hän oli soittanut Tshekkeihin hotelliin että myöhästymme n. tunnin alkuperäisestä sovitusta saapumisajasta.

Majatalon pitäjä ilmoitti kuitenkin että hän ei todellakaan ala meitä odottamaan siellä.

Well, fuck you then. Tuli selväksi että meillä ei ole paikkaa missä nukkua ensimmäistä yötä.

Hienoa. Hetikö se jumalaton säätäminen ja asioiden vituiksi meneminen alkoi???

No totta kai alkoi.

Päätimme lähteä Bratislavaan ja kirjautua ensimmäiseen hotelliin mikä vastaan tulee.

Noin 3-4 hotellia kierrettyämme kyselemässä, ja saman verran ovelta käännyttämisiä kokeneena päätimme pysähtyä tupakalle miettimään että mitä me nyt teemme.

Pysähtymispaikkana toimi pimeä umpikuja Bratislavalaisen lastentarhan vieressä.

 What the fuck – tilanteet olivat alkaneet.

Tulimme tulokseen, että lähdemme ajamaan suoraan kohti Puolaa ja mahdollisesti nukumme autossa pari tuntia kun siihen tarve tulee.

700km edessä, ja tässä vaiheessa vielä meno oli erittäin  hauska ja tunnelma varsin hilpeä.

Otimme Samun kanssa yhden drinkit Slovakilaista vodkaa, joka maistui jopa blandiksen jälkeen pontikalle. Tuky varoitteli etupenkiltä että nyt ei kyseessä ole mikään perinteinen Kossu, vaikka voltteja löytyy saman verran. Tämä huomattin liki heti, koska ensimmäinen juoma hyppäsi kypärään kuin Nykänen Jyväskylässä muinoin.  Mun juomiset loppui siihen.

Matkaa jatkettiin ja porukka alkoi selvästi tuntemaan pitkän matkustamisen oireet, kun yksitellen alkoi miestä tippumaan valveilta. Juho nukahti viereeni, joten päätin tokaista että hän Pelti-Pentti on huono robotti. ”MIKÄ V*TUN ROBOTTI!?!” oli Juhon vastaus hyvin ärtyneenä.

 Jep, jaa että liki vuorokausi hereillä ja helvetin pitkä ajomatka ei ota hermon päälle.

Läppä alkoi huonontua, ja vitutuskäyrä kasvaa taivaallisiin lukemiin.

Ajoimme vielä tunnin-pari Puolaa kohti, kun kuski ilmoitti että seuraavaksi pysähdymme ja hänen pitää nukkua ainakin pari tuntia. Nousimme erittäin v*ttuuntuneina autosta huoltoaseman pihassa ja siirryimme viereiseen metsäkköön puiden juurelle tekemään ihmiselle tarpeellisia nesteen tyhjennystoimenpiteitä.

Vaan emmepä huomanneet, että koko alue oli juuri lannoitettu p*skalla.

Menimme bussin viereen tupakalle miettimään seuraavaa siirtoamme kun huomasimme että jokaisen kengätpohjat olivat täynnä juuri sitä itseään. P*skaa.

En sano että tämä oli viimeinen pisara, koska viimeinen pisara oli pudonnut jo aikapäiviä sitten.

Homma oli mennyt niin överiksi että kukaan ei pystynyt muuta kuin nauraa. 

En tiedä mistä Peter repi  lisää voimia ja päätti että hän ajaa ainakin siihen asti vielä, että meillä on levon jälkeen enää  400km matkaa Puolaan.

Kun navigaattorimme näytti että matkaa on enää 400km jäljellä, Peter ajoi bussin huoltoaseman lepopaikalle ja heitti silmät umpeen.

Kävimme muut välissä kahvilla ettemme häiritse Peterin lepoa. Kokeilimme mm. Lassin kanssa nukkua lusikassa bussin vieressä pihalla, mutta maa oli aivan liian kylmä sellaiseen hölmöilyyn.

Aikaa tappaaksemme aloimme järjestelemään bussin perää.

About 10min jälkeen Peter kuitenkin heräsi ja totesi että ei hän pysty nukkumaan ollenkaan, matka jatkuu.

Täytyy myöntää että olimme helpottuneita siitä, että pääsemme nopeammin perille ja nukkumaan, sen sijaan että nukumme polvet suussa pari tuntia Shellin pihalla.

400km matkan oli tarkoitus taittua jossain 4-5h ajassa, mutta miten kävi.

Koko matka oli maantietä jossa nopeusrajoitus oli 40-60km /h.

Jatkoimme useamman tunnin vielä ajamista, ja hereillä oli enää minä ja Peter, joka sai tässä vaiheessa kuljettajan taitojensa takia itselleen myös nimen Hartke Sport.

Osan porukkaa nukkuessa vaivuin itse ajatuksiini, kunnes havahduin auton takapenkillä pimeydessä pää, olkapää, peppu,  polvet ja varpaat hellänä, siihen kun kuskimme ilmoitti vakavalla äänellä että olemme nyt rajalla, mutta hän ei vain tiedä että mikä maa on kyseessä...

IM BACK! ...at least I will try...

Hellurei te kaikki, jotka hukkaatte aikaanne täällä lukiessanne päättömyksiäni.

Viimeiseen vuoteen en ole kirjoitellut mitään typeryyksiä, johtuen siitä että en ole mielestäni kai ihan hirveitä tolloillut entiseen tapaan.

Onneksi on nyt pari kappaletta typeryyksiä tullut tehtyä, ja palautteita laitettua sinne sun tänne.
Odottelen siis vastauksia ja sitä, että saan aikaa kirjoittaa palautteeni loppuun.
Muistakaa että väärydet on korjattava! Ja samalla ehkä aiheuttaa palautteen saajissa hilpeyttä.

Anyways, me lähdetään nyt tiistaina Amendfoilin kanssa 11 päivää kestävälle Euroopan kiertueelle, ja ajattelin että jos vain teknologia jne antaa periksi, niin kirjoitan itselleni sopivaan tyyliin kiertueesta kiertuepäiväkirjaa / lisään videopäiväkirjaa.
Ryhmämme tuntien, uskon että tän ja ensvuoden toilailut tulee tehtyä kaikki samalla reissulla.

Mikäli teille tulee mieleen jotain tyhmyyksiä / tohelointeja mitä oon tehnyt, niin muistuttakaa mua vaikka fb:ssä tms!

Pitää löytää kadonnut inspiraatio, varsinkin kun oon löytänyt uutta iloa urheilusta ton ainaisen baarissa ramppaamisen (ja samalla itseni loukkaantumisille ja kertomuksille altistamisen).
Juokseminen on helevetin pop ja Combat Hapkido on yyber cool! Hassua että mieleiseni taistelulajin ensimmäiset kirjaimet on samalla nimikirjaimeni... Uuuuu. Mystistä.

Ei tämmöstä liibalaabaa jaksa kukaan lukea. Jatkossa en enää päivittele turhuuksia vaan kirjoitan asiaa!

Ollaan kuulolla ja antakaa palautetta jne!

Rökkänröll,

El Capitan Christopher.

P.S: Aloitan lokakuussa uuden lavaesiintymiseen liittyvän harrastuksen, että ette varmasti pääse pakoon juttujani mihinkään. Tha tha!

Paunu PERKELE!

Pyysitte kirjoittamaan palautteen alle lyhyesti ja ytimekkäästi. Valitettavasti toimintatapanne on niin järjetön että en siihen pysty.

Toivon vastausta kirjallisesti (sähköposti sopii), sekä hyvitystä kohtaamastani vääryydestä.

Noh, sitten aloitetaan!

Arvon Paunulaiset. Elämmekö me jossain riistovaltakunnassa?
Haluaisin selvennyksen seuraavaan täysin päättömään toimintaperiaatteeseenne:

Matkustin ensimmäistä kertaa tänään välin Tampere (Hatanpään puistokuja) - Pirkkalan keskusta. Omistan Tampereen kaupungin liikennelaitoksen ns. "älykortin". Omistin 5€ rahaa. Tarkoitukseni oli mennä treenaamahan ja hiomaan taistelutaitojani Pirkkalan Siwalla olevaan judosaliin (tiedän, aika erikoista että SIWAn luona taisteltaisi tai harjoiteltaisi sitä).

Hyppäsin linjuri-autoonne, ja kysyin kuljettajalta että voinko maksaa Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen matkakortilla matkani Tampere/Pirkkala rajalle asti, ja sen jälkeen maksaa tuon loppusumman käteisellä, mitä en voi Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen matkakortilla teille suorittaa vaikka niin haluaisin.

Vastauksena sain jyrkän EI vastauksen (no ok, ei se ollut ilkeästi vastattu, mutta hämmästykseni kieltävästä vastauksesta, sai vastauksen nousemaan silmieni eteen kuin Berliinin muuri huippuvuosinaan, ja hämmästykseni taso lähenteli Burj Khalifan korkeuden tasoa).

Koska olen sen verran Suomalainen, en osannut ja uskaltanut avata suutani vaatiakseni selitystä tästä käytännöstä (olen hieman ujohkon puoleinen, n. 150cm pitkä ja n.45kg painava sinisilmäinen nuori herrasmies). Edellisen selityksen perusteella ymmärtänette varmasti miksi hion taistelutaitoja ja opettelen puolustamaan itseäni. Koulukiusaaminen on jättänyt arpensa, ja ne arvet menevät syvään sisälle.

Noh, takaisin aiheeseen.

Miksi en voi maksaa Tampereen Kaupungin Matkakortilla matkaani Pirkkalan Rajalle, ja siitä maksaa määränpään ja rajan erotusta?

Miksi se ei sovi, että maksan matkani Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen Matkakortilla rajalle asti, hyppään pois bussista, ja ennen kuin bussi lähtee liikkeelle, astun etuovesta sisään ja maksan lopun matkani käteisellä perille asti? Miksi tämä käytäntö ei sovi?

Mikäli olisin ollut epärehellinen (niinkuin joku sellainen ganksteri), olisin voinut vain matkata Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen Matkakortilla ns."pummilla" perille asti, koska linja-autossa oli paljon väkeä, eikä kuljettaja varmasti olisi huomannut minua ulkomaalaisen naisen burkan ja lastenrattaiden takaa.

Noh, pääsin turvallisesti taisteluharjoituksiini, mutta kun piti koti apäin lähteä, niin eihän minulla enää ollut varaa linja-autoonne tämän järjettömän ideologian takia, enkä voinut Pirkkalasta maksaa matkaani takaisin kotiini Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen matkakortilla. Jouduin 1,5h treenauksen päätteeksi KÄVELEMÄÄN yli 7km, enkä näin ollen nähnyt suosikkisarjani Big Brotherin alkua.

Muistan parin viikon takaa kun ystäväni matkusti linja-autollanne Tampereen ulkopuolelle, maksoi normaalin 2,5€ maksun mikä Tampereen sisällä maksaa ja kävi istumaan.
Hän matkasi ensimmäistä kertaa kyydissänne, eikä tiennyt että kuljettajillenne pitää ilmoittaa tomerasti matkan määränpää jonka jälkeen hinta tulee ilmi. Hän istui perille asti kyydissä, kunnes kuljettaja huomasi hänet ja alkoi huutamaan että ystäväni on vilpillisesti harhauttanut kuljettajaa, joten hän kutsuu poliisit paikalle. Ystäväni pahoitteli tilannetta ja lupasi maksaa erotuksen koska ei tiennyt toimintaperiaatettanne ja yritti selittää, mutta kuski ei kuunnellut vaan jatkoi huutamista ja haukkumista siitä kuinka ystäväni on epärehellinen. Noh, kuljettaja sai uupuvan summan ja ystäväni lopetti palvelujenne käyttämisen siihen. Ystäväni nimi on Aapo.

Olisiko minunkin siis pitänyt menetellä samalla tavalla? Olisiko minun pitänyt maksaa matkani Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen Matkakortilla Pirkkalan rajalle asti, hypätä bussista ulos ja juosta jälleen etuovelle ja maksaa pelkkä Pirkkalan raja- Pirkkalan keskusta maksu? Olisiko minun pitänyt hypätä bussista ulos ja odottaa seuraavaa bussia mikäli olisin maksanut Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen matkakortilla matkani Pirkkalan rajalle? Onko busseissanne jonkin sortin sääntö, että jos maksat kerran, ja poistut bussista, niin samaan autoon et saa enää samalta pysäkiltä samalla hetkellä nousta? Mikäli kyllä, niin tiedän että teidän kyydissänne en koskaan auta esim.naisia lastenrattaissa nostamaan rattaita kyydistänne ulos.

Lukeeko nämä teidän toimintaperiaatteenne kultaiset säännöt jossain esim. internetissä mistä kaikki kansa ne voisi lukea ennakkoon ja näin ollen varautua mahdollisiin vastaaviin tilanteisiin, eikä joutua tällaisen tilanteen eteen epätietoisuudessa?

Annatteko minulle (ja koko kansalle) selvennyksen tähän asiaan luettavaksi, sekä hyvityksen saamastani vääryydestä, vai pitääkö palvelujenne käyttäminen lopettaa kokonaan? Voin tietty myös jatkossa olla epärehellinen ja matkustaa ns."pummilla" tuon loppupätkän.

Oikeasti en ole n.150cm pitkä, en sinisilmäinen, enkä n.45 kiloa painava. Se oli vain hämäys jotta kuljettajanne ei osaa epäillä minua jatkossa jos päädyn pummilla matkustamisen saloihin.

Kysynkin vielä loppuun: Ette kai halua kannustaa minua toimimaan typerästi, vaan jatkamaan perin rehellistä, molempia osapuolia tyydyttävää toimintaa?

Kiitos jo etukäteen selventävästä ja tyhjentävästä vastauksestanne.

Päätän tämän kirjelmäni mielestäni tilanteeseen sopivalla kappaleella:

TYÖN ORJAT SORRON YÖSTÄ NOUSKAA

Kunnioittavin, hämmästelevin ja ihmettelevin terveisin,

Christopher.

P.S: Käytin kyseisessä palautteessa "Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen Matkakortti" termiä 8 (kahdeksan) kertaa. Tarkistakaa mikäli ette usko.

P.P.S: Laskitko oikeesti montako kertaa käytin, ja jos laskit niin huomasitko tuon yllä olevan "Tampereen Kaupungin Liikennelaitoksen Matkakortti" tekstin?