…Saimme kuitenkin pikaisesti selville, että kyseessä oli kuin olikin Puola.
Matkaa piti olla jäljellä enää parisen tuntia, mutta jälleen kerran ajoimme pitkin pieniä maalaiskylien kinttupolkuja.
Nopeusrajoituksen ollessa 50-60km/h, oli etenemisvauhti äärettömän tuskallinen.
Asiaa ei helpottanut ollenkaan se että edessä ajoi kokoajan maanteiden hirmu, ainoastaan peltotöihin soveltuva kone jota traktoriksi kutsutaan.
Mutkaista tietä helevetin pitkään, ja aina kun ohitit yhden traktorin, oli edessä heti uusi.
Traktori, mutka, hidastelu, vasemmalla kirkko, oikealla maissipelto. Ohitus, traktori, lisää mutkia kapeilla teillä, oikealla kirkko ja vasemmalla maissipelto. Nämä maissipellot tuntuivat ihan loputtomilta, eikä hermostuskäyräämme yhtään auttanut se, että joka kerta kun näimme kirkon tai maissipellon (n.3sek välein), oli jonkun pakko mainita asiasta.
Ja ihan kuin tämä ei olisi riittänyt, rupesimme huomaamaan myös hienoja metsiä jossa olisi mahdollisesti hienoa LARPata! Tämäkin oli pakko mainita. Muutaman tunnin kun kuuntelet valvomisesta juopuneita ihmisiä hokemassa ”kattokaa, maissia!”, ”onpa hieno metsä missä voisi larpata!”, tai ”ja kirkko taas, kattokaa!”, alkaa jokaisella itseään kunnioittavalla ihmisellä ns. keittää yli.
Ja näin kävi. Pelti-Pentti näytti jälleen taas todelliset hampaansa ja antoi herra Mäki-Kalalle hieman rakentavaa palautetta siitä, kuinka jo taas alkaa riittämään. Yleensä ammattikyborgi Pelttar 2.0 on itse herra rauhallisuus, mutta jo toista kertaa kaverilla kiehahti. Oih ja voih. Noh, fuck it.
Poznan! Kyltti tuli vihdoin vastaan, ja huokaisimme kaikki helpotuksesta. Tässä vaiheessa olimme istuneet vaivaiselta tuntuvan 15h autossa polvet suussa. Nukuttu oli viimeksi yli vuorokausi sitten.
Pääsimme vihdoin hostellillemme, joka oli erittäin tasokas ja siisti nuorten suosima mesta ihan vanhan Poznanin keskustassa. Nyt meitä ei kuitenkaan voinut vähempää kiinnostaa millaiseen paikkaan olimme tulleet. Pitkälleen pääsemisen tunne oli jotain niin hienoa, että sitä on vaikea kuvailla.
Samoin myös se kun sai ottaa kengät jalastaan pois. Voitte varmaankin arvata millainen tuoksu lähtee kun 8 ihmistä ottaa kengät pois jalastaan yhdessä huoneessa vuorokauden jälkeen. MMMmmmm, Nam!
Meillä oli tässä vaiheessa aikaa nukkua 4h, kunnes piti lähteä soundcheckiin.
Jostain ihmeen syystä jopa Peter (kuski), päätti oikaista itsensä vaaka-asentoon ja hetken uinua. Tämä oli meille jotain mitä emme uskoneet tapahtuvan.
Itse yritin myös nukkua, mutta yliväsymyksen takia ei siitä tullut mitään.
Sama vaivasi myös Juhoa, Lassia ja Samua joten päätimme yksissä tuumin lähteä syömään.
3kpl porsaan ulkofilepihviä, keitetyt kasvikset ja Samulle grillattua lohta ja pastasta tehty pihvi + juomat yhteensä alta kolmekymppiä. Ei paha. Ruoan valmistumisessa meni käytännössä katsottuna ikuisuus, ja huomasimme että meillä on 1,5h aikaa vielä kerätä voimia ennen ensimmäistä(!) keikkaa ulkomailla.
Emme tietenkään saaneet levätä tätä loppua aikaa, koska muu porukka joka oli syömisemme ajan nukkunut, olivat nyt sitä mieltä että heillä oli nälkä ja keikkapaikalle on lähdettävä heti. V*ttu jes.
Noh, eikai siinä. Kamat niskaan ja roudaan!
Keikkapaikka oli cooli rokkibaari Poznanin keskustassa, jonne oli mukava roudata. 2 kerrosta rappusia, ja kamaahan kahdella bändillä riitti.
Yksi mies joutui seisomaan kokoajan autolla vahdissa ettei tule sakkoja, koska parkkeerauksemme tielle oli kielletty siihen kellonaikaan. Näin ollen roudausvahvuudesta oli poissa yksi henkilö taas.
Naisväki kun ei roudaa. Ei siinä, kamat sisään ja lavan kasaaminen alkoi.
Henkilökunta oli erittäin mukavaa ja olo mestaan oli heti tervetullut. Meille puhuttiin ennen sisälle menoa että omistaja diggaa bailata rokkibändien kanssa, että meidän pitää olla varovainen koska ko. tyyppi heittää ilmaista viinaa reilulla kädellä.
En todellakaan tiedä millainen on juomakulttuuri Puolassa, mutta kun joka jätkän käteen lätkäistiin 3kpl juomalippuja, oli pakko kysyä ääneen että tietääköhän toi v*ttu että me ollaan Suomesta?
Ei meinannut mitään. Tässä vaiheessa kellekään ei tuntunut juotava maistumaan joten henk.koht palkitsin itseni appelsiinimehulla. Paikalle saapui myös ruoaksi meille isoin pizza mitä olen nähnyt. Yli metrin halkasijalta oleva pepperoni pizza kotiinkuljetuksella maksoi huimat 9€.
Äänentoistokamojen taso oli juuri sitä mitä voitte kuvitella. Lassin lauluääni olisi kuulostanut paremmalta jopa Pringles purkkiin huutaessa. Sen verran oli kamat vanhoja ja kuluneita.
Keikka alkoi jo niinkin aikaisin kun klo 20.20, koska baariporukka halusi himaan.
Vedettiin keikat alta pois ja aloitettiin purkamaan kamoja, sillä välin kun Peter lähti hakemaan keikkaliksaa omistajalta.
Arvatkaas paljonko liksaa kahdelle bändille tuli? 0€. Ei pesoakaan. Nothing, nada.
Peter oli sopinut omistajan kanssa jo helmikuussa, että saamme kaikki lipputulot, ja baari maksaa teknikon palkat yms.
Kyseinen omistajaherra ei vaan ollut vaivautunut ilmoittamaan meille että hän oli muuttanut huhtikuussa sopimusta niin, että meidän tulee maksaa kaikki juoksevat kulut, jonka jälkeen saamme loput tulot itselle. Jäipä taas ihan helvetisti niiden jälkeen meille. Ukko sanoi että jos meillä on näyttää sopimus missä lukee että baari maksaa kulut, niin silloin olisimme liksaa saaneet. Noh, eipä ollut sopparia näyttää joten jäi luu käteen. Nice. Onneksi kuitenkin olimme säästänet sen about 80€ edellisenä päivänä skippaamalla hotellin ja olemalla autossa yön yli.
Päätettiin meidän porukalla että heti kun kamat on autossa, tulee meille lähtö nukkuun.
Roudattiin kamat pihalle ja jolloin meidät vapautettiin auton pakkaamisesta joten lähdettiin talsiin hostellille. Matka oli alta kilometrin verran, mutta siinäkin kesti aikansa, kun SS-ryhmän (Samu & Simo) oli pakko pysähtyä ottamaan valokuva jokaisesta asiasta mitä he huomasivat. Ja oikeasti tarkoitan joka ikisestä paikasta mitä näkyy. Näille jannuille on juurtunut kamera käteen, ja kuvien ottamista on harjoiteltu aikalailla tarpeeksi tähän mennessä (kirjoitan tätä matkalla Berliinistä Prahaan, ja noi on jatkuvasti Canonit kourassa. Toinen huutaa että kato, ja molempien kamerat räpsähtää. Koko ajan.)
Nälkä alkoi hieman vaivata myös, joten pikainen poikkeaminen markettiin ja joka jätkälle paketti makkaraa ja sipsipussi mukaan.
Hostelliin, vaatteiden kahleista vapautuminen ja pitkälleen. J-E-S! Kuinka hienoa! 40 tuntia hereillä, yli 15h autossa ja vihdoin Amendfoilin porukka on vaakatasossa, on peitto, tyyny ja patja.
Snovonnen porukka päätti jäädä samanmoisen valvomisen ja reissaamisen jälkeen vielä keikkapaikalle juomaan menetetyt keikkaliksat takaisin. Ja siinä oli melkoisesti hommaa kun kalja baarissa maksoi sen 50cnt.
Oltiin juuri nukahtamassa kun Simo (niille jotka eivät tiedä, kyseessä on siis bassotaitelija Ville joka paremmin tunnetaan Simona) aloitti oman monologinsa. Kaikki luulivat että kaveri on hereillä ja jotain on hätänä, mutta kaikkien hämmästykseksi ukko oli täydessä unessa. Sama paasaus jatkui läpi koko yön, eli tais olla jotain sydämen päällä.
Aamulla Snovonnen jengi jäi nukkumaan krapuloitaan pois ja me päätettiin lähteä katsoon keskustaa ja shoppaileen, ennen kun piti tehdä siirtymä Berliiniin. Oikeastaan vasta tässä vaiheessa tuli ensimmäistä kertaa kunnolla sellainen ”JES!” fiilis siitä että ollaan ulkomailla. Tai sitten puhun vain omasta puolestani.
Lähdettiin pyöriin kaupungille etsiin Samulle kenkiä mutta päädyttiinkin jostain syystä paikalliseen musaliikkeeseen josta Lassi lunasti itselleen Orangen vahvarin, koska se sattui olemaan 50€ halvempi kuin Suomessa.
Tästä kerättiin jengi kasaan ja alkoi kollektiivimme siirto kohti Berliiniä. 300km matka tuntui erittäin iisiltä, ja kohta jo oltiinkin perillä. Keikkapaikka oli vähintäänkin jännittävä. ”Dunker tanssi & konserttisali”.
Paikka oli vanha punatiilinen hevostalli ja ulkoa tuli sellainen mielikuva että paikallinen marttakerho pitää humppailtamia ja tupperwarekutsuja siellä, mutta noup.
Sisälle mentiin pimeään luolaan, joka oli suoraan kauhuelokuvasta. Goottiluola. Seinät synkkiä ja joka paikassa mitä erikoisempia taideteoksia. Metallinen lepakko, teatterinaamalla varustettu hämähäkki, vääristyneitä kasvoja jne yms. Pistän kuvia myöhemmin tekstin sekaan jahka päästään kotiin, niin näette kaikki omin silmin.
Lava oli järkyttävän pieni. Sen verran pieni että lavalle ei otettu mikkiständejä eikä Simoa. Kaikki nämä saivat jäädä lattialle pyöriin.
Amendfoilin keikka alkoi vähän jälkeen yhdentoista, jolloin yleisössä oli about 10 ihmistä jotka eivät ekan biisin jälkeen edes taputtaneet kunnolla. Pikkuhiljaa kuitenkin jengiä alkoi valua mestoille, ja porukka rupesi ymmärtään että mistä on kysymys. Setin puolessa välissä tupa alkoi olemaan täynnä, ja lavan edessä oli jo moshpittiä ja headbangin kisaa meneillään. Awesome!
Bändiä ei päästetty lavalta ollenkaan, vaan pojat joutuivat soittamaan setin uudestaan ja uudestaan. Olut virtasi kultaisena suihkuna ja naiset olivat kauniimpia kuin koskaan.
Snovonnen aikana meno jatkui samana ja Amendfoilin ensimmäiset levyt ja paidat oli myyty ulkomailla.
Muu meidän porukka siirtyi terassille kaljalle, ja SS-ryhmä pistettiin myymään paitoja. ”Tehkää mitä tahansa, mutta porukka on saatava ostamaan levyä ja paitaa”. Pojat teki työtä käskettyä.
Istuttiin pihalla kun paikallinen nilkki alkoi v*ittuilun kaikesta mitä keksi, ja varmaan 90% porukasta poltti pilveä. Jaa että tämmönen meno, noh, ok. Eikai siinä.
Porukka oli varsin kiinnostunut jutteleen bändille joten seuraa riitti, niinpä päätin itse mennä katsoon miten SS-ryhmä suoriutuu paitamyynnistä.
Jätkien paitamyyntityyli oli saanut jengin kiinnostuksen saman verran kuin kiinnostus keikkoihin oli.
Takahuoneesta löytynyt taskulamppu toimi strobona kun hikinen duo jorasi meneen diskopallojen välkkeessä, välillä ilman paitaa.
Pääosin tyyli oli sitä, että näytä parhaat tanssimuuvit, ota intensiivinen katse ihmiseen, viito sormella henkilöä tulemaan paikalle ja hoe samalla ”kui kui kui kui”.
Disco on taitolaji mutta pojat eivät siitä välittäneet.
Homma toimi hyvin joten takaisin pihalle istumaan.
Discotanssi sai baarin teknikon oleen vakuuttunut siitä että SS-joukko polttaa pilveä, ja kohta Benjamin tulikin kyseleen pojilta että ”You guys smoke weed, right?”, Samulta ja Simolta tuli välitön vastaus tähän että ”no we dont but Mr. Manager”.
Pihalle pääsemisestäni kului ehkä 3sek, kun kyseinen herramies käveli luokseni ja kertoi että mulle kuulemma maistuu pilvi. Öö, kiitos mutta ei kiitos ja puheenaiheen vaihdos Suomen ilmastoon ja sen sortin asioihin.
Nukkumapaikkana toimi bäkkärin yläkertaan rakennettu parvi, jossa oli 3 peittoa, 6 patjaa ja mahtua piti 9 ihmistä. Not going to happen.
Snovonnen porukka teki joviaalinen teon (epäilen että Peter oli visioinut tämän asian koska hän on varsin perkeleen hieno mies!) ja luovutti kaikki patjat ja peitot meille koska heillä oli makuupussit. Lassin kanssa kiivettin parvelle patjoille kun Juho ja SS-joukko jäi alakerran 2m x 1,5m toimiston lattialle omille patjoille.
Baarissa oli siis täysi remakka käynnissä aina aamun tunneille asti, ja alakerran ukkojen nukkuminen jäi melko vähäiseksi kun kokoajan jonkun työntekijän oli rampattava toimistolla.
Yöllä tuli jopa parvelle aivan järkyttävän kylmä, joten alakerran jengi siirtyi keikkalavan eteen patjoinensa lisätilan saamikseksi, ja kylmyyttä estääkseen porukan peitoksi otettiin vielä Amendfoilin taustalakana.
Taustalakanan reuna oli Samun kurkun päällä, ja aina kun Simo käänsi kylkeä, viilsi lakanan terävä reuna Samun henkitorvea. Sekin auttoi jo valmiiksi vähien yöunien vähentymiseen vielä entisestään.
Aamulla ylös about kympin aikaan ja suihkun kautta aamupalalle parin korttelin päähän.
Suihku oli taas melko erikoismeininkiä. Naisten vessan peilien ja lavuaarien viereen oli viritetty puutarhaletku johon oli kytketty sumutinpää. Ja jotta kaikki olisi täydellistä, suihkun vieressä oli ”Weird Fishes juliste”.
Vettä tuli niin hellästi ”suihkusta” että pelkkä hiuksien kastelu vei aikaa arviolta kolme kuukautta.
Aamupala oli todella asiallinen. Sämpylöitä, mehua, levitteitä, mansikoita, suklaata, rypäleitä, keksiä ja arviolta kymmentä eri juustoa. Hieman poikkesi siitä mitä odotettiin.
Berliinissä oli jotain mystisintä mitä ollaan nähty aikoihin. Monen korttelin matkalla, oli jalkakäytävät täysin öljyssä tai bensassa. Eikä kyseessä siis ollut mikään pieni läntti mitä olisi kaatunut kanisterista, vaan oikeasti kadut näytti siltä että ne hikoilevat bensaa tms. Joku siivousporukka oli paikalla levittämässä kalkkia kaduille, ja kysyin että mitä ihmettä on tapahtunut, niin kukaan ei tiennyt.
Oh well, ei muuta ku Prahaa kohti, ja nyt se järjetön säätömomentti iski taas päälle.
Oltiin ajettu kolmisen varttia, kun Peterille tuli tunne, että auton paperit ei ole autossa (selvennykseksi sen verran, että auton paperit on oltava mukana mahdollisia rajatarkastuksia ja poliisien random pysäytyksiä varten).
Pysähdyttiin huoltoasemalle ettiin papereita, joita ei löytynyt mistään.
Purettiin jopa peräosan soittokamat ja katsottiin niistä mutta ehei. Yli tunti etittiin huoltoasemalla ja yritettiin soittaa Puolan keikkamestaan ja Berliinin keikkamestaan mutta vastausta ei kuulunut. Tässä vaiheessa aikaa päästä Prahaan oli alta 3h, ja ajomatkaa taitettavana kuitenkin 3,5h. Ei muuten mitään ongelmaa, mutta Prahassa 2 muuta bändiä odotti meitä, koska käytössä kaikilla bändeillä oli meidän backline (vahvarit, rummut, etc).
Ei muuta kun nokka takaisin kohti Dunker Clubia hirveetä kyytiä.
Saavuttuamme Dunkerille, huomasimme että ovet paikalla oli lukossa joten eihän me sinne sisälle päästä.
Muistin että näin aamupalakahviossa saman naisen, joka edellisenä iltana oli ollut paikalla kun saavuttiin keikkamestaan, eli lähdettiin juokseen (öljyisillä kaduilla pikemminkin luistellen) Peterin kanssa kahvioon, josta löysimme henkilön joka ystävällisesti käveli kanssamme baarille ja päästi meidät sisään.
Vaan eipä ollut sielläkään missään kyseiset dokumentit. Pakko oli lähteä painaan Prahaa kohti ja ottaa riski siitä että sakot tulee ja ollaan kusessa. Snovonnen rumpali Tuky oli koko matkan puhelimessa joka paikkaan ja koitti selventää Prahan keikkamestaan että nyt ollaan myöhässä, sori, ei oo tahallinen teko, sitten puhelu poliisille että saadaanko uudet paperit, ja sitten vielä lähetystöön koodit.
Aikaa ei ollut pysähtyä edes vessaan, joten Prahaan päästyämme Lassi meinasi käytämmössä kuolla kusihätään. Asiaa ei helpottanut se että kadut ovat mukulakiveä.
Noh, ei ole aikaa pysähtyä, joten pidätellä piti vain.
Saavuttiin keikkamestalle, jossa kahden muun bändin promoottori venaili meitä ja ilmoitti että ei mitään kiirettä, bändeillä on kaikki omat kamat mukana ja ekan bändin keikka on alkanut ajallaan ja kaikki hyvin.
Kiitti v*tusti. Ette sitten voineet sanoa meille että asiat on ok, kun teidän kanssa oli puhuttu puhelimessa 1000x, ja yhtä monta kertaa olitte jo ehtineet meitä hoputtaan paikalle.
Keikkapaikka oli samainen mesta missä Apulantakin soitti pari viikkoa sitten. Sisustukseltaan hieno harmahtava rokkimesta, jossa pyöri 37” plasmatelkkarilta VHS-videolta taltiointia jostain festareista.
Keikalle lippu maksoi 10€, joka oli mielestämme pöyristyttävä summa tuntemattomista bändeistä maassa jossa hintataso on jo alun alkaen halpa.
Venattiin ruokia ja saatiin 2 juomalippua per naama. Eipä meinannut mitään koska ilmainen ruoka ja juotava kelpaa aina. Harmi vaan että lipuilla sai pelkkää kaljaa, ja limpparit oli maksullisia. Ei onneks ollut hirveen kallista kun kalja 1€ ja limppari 50cnt.
Käytiin kysymässä paikalliselta bändiltä että nyt kun kerran heillä on kamat lavalla, voitaisko niitä lainata että saadaan Snovonne ja Amendfoil ajoissa lavalle.
Ei onnistu.
Ei onnistu koska bändien pitää heti pakata kamat ja lähteä muualle kun show on loppu.
Eikai siinä, kyllä me pärjätään. Onhan meillä Peter messissä.
Bäkkärinä toimi ravintolan ison tilan sivu, joka oli jaettu kolmella liian pienellä verholla muusta tilasta. Jes, jätetään kamat sinne verhojen taakse turvaan ja vaihdetaan vaatteet siinä koko baarin keskellä.
Samua ei tää kiinnostanut vaan vaatteet vaihtui siinä kaikkien nähtävissä.
Amendfoil oli pikkuhiljaa ready meneen lavalle kun tuli ilmoitus että Amendfoilin ja Snovonne soittoaikoja oli vaihdettava päikseen, koska porukka jo odottaa illan pääesiintyjää Snovonnea lavalle. Jaa että niin mitä laatua taas?!
Mikä helvetin tapa se on, että lämppärin ja pääesiintyjän slotit vaihdetaan koska yleisö jo odottaa pääesiintyjää lavalle.
Täytyy kokeilla tää käytäntö jossain omassa tapahtumassa. Ihan sama pidetäänkö jengi keikkamestassa mahd kauan sisällä ja kasvatetaan esim juomamyyntiä. Tshekeissä asiat on toisin.
Snovonne lauteille ja yleisössä oli ihan kivasti porukkaa. Hämmästykseksemme Snovonnen encoretaputuksien aikaan yleisö huusi ”lisää maitoo”. Tai ainakin siltä se mun ja Samun korvaan kuulosti. Hihitys alkoi.
Snovonnen keikan jälkeen otettiin lipunmyynti pois ja Amendfoil päästettiin lavalle. Ei hirveästi lipunhinnan pois ottaminen auttanut tässä vaiheessa kun baarista oli jo jengi lähtenyt suurimmaksi osaksi meneen. Lukuunottamatta tietenkin kyseistä paikallista bändiä, joka sanoi että ei voi lainata kamoja koska heidän pitää heti lähteä pois, ja jotka jättivät mm. rumpunsa meidän säilytystilan viereen. Joo-o Tshekeissä asiat on toisin.
Keikan katsomaan tullut yleisö oli kuitenkin messissä, ja heti ensimmäisen biisin aikana eturivissä oli jo kunnon moshpit ja jälleen headbangin kisat käynnissä.
Suomen ulkopuolella yleisö on todella paljon vapautuneempaa kuin Suomessa. Keikalla ei tarvi olla kuin 2 ihmistä, ja se jo riittää moshpittiin ja kunnon meininkiin. Eikä ihmiset vain istu pöydissä ja taputa jalalla lattiaa, vaan siihen tullaan lavan eteen joraan! Suomessa voisi porukka ottaa mallia siitä myös.
Keikan jälkeen alkoi taas purku mahd pian, koska haluttiin mennä hotelliin nukkuun as soon as possible.
Purkamisen aikana joku paikallinen mimmi jäi hengaileen bussin viereen, ja Snovonnen tyypit päätti pyytää plikan meidän mukaan bileisiin hotelliin. Oli mimmillä pienoinen pettymys kun mitään bileitä ei ollutkaan vaan meidän remmi meni suoraan yhteen huoneeseen ja ovi kiinni.
Kerroin matkalla Prahaan jätkille kauhutarinan meidän viime Euroopankiertueen hotellista Prahassa, jossa meidän 2 pikkubussia hajotettiin, lakanoissa oli ruskeita läikkiä, suihkut homeessa ja vessa + suihkut täynnä hämähäkkejä. No kuinkas sattuikaan! Sama saatanan hotelli. Ja kaiken lisäksi sama huone vielä missä nukuin 5v sitten. Ja suihkussa edelleen hämähäkkejä! Jes!
Suihkun kautta sänkyyn, ja heti Juho huomasi lakanoissa epäilyttäviä läikkiä, ja samaisia läikkiä oli myös Samun pyyhkeessä. Haluttiin päästä uploadaamaan tää teksti nettiin, mutta hotellin 24/7 infoline ei vastannut useista soittoyrityksistä huolimatta, eikä respassa tietenkään ollut ketään paikalla. Jäi wi-fi salasanat saamatta.
Pää kostean kylmään tyynyyn ja valot pois. Alta 5min ja huoneessa alkoi tasainen kuorsaus by Mr. Mäki-Kala.
Hetken laskeskelin seuraavan päivän aikatauluja, kunnes pikkuhiljaa huomasinkin vajoavani Lassin kuorsauksen tahdissa hellään uneen…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti