Amenfoil European tour 2013 ja ensimmäinen etappi:

Amenfoil European tour 2013 ja ensimmäinen etappi:

08.00. Herätyskello pärähtää huutaan vieressä ja pomppaan pystyyn täysin taisteluvalmiina, kamat pakattuna.

Noh, ketä sellainen kiinnostaa, mennään suoraan asiaan ja itse reissuun.

Kävelimme siistissä parijonossa linja-autoasemalla Juho ”Pelti-Pentti” Pelttarin kanssa tapaamaan rytmiryhmää Samua & Simoa, jotka tunnemme paremmin taisteluparina, SS-joukkona.

Yhtään tietenkään emme olleet turhan ajoissa asemalla, kun bussin lähtöön oli arviolta 4min aikaa, emmekä tienneet edes mikä bussimme on, saatika miten lippusysteemi toimii.

”Lassi ja hammasharja uupuu” kuului SS-ryhmän vasemman puoliskon suusta kun Juho paineli tulevan bussinkuljettajamme Hartke Sportin juttusille kyselemään miten systeemi ja asiat toimii (kuten päätellä saatatte, emme ihan turhia ole reissanneet, joten kaikki oli meille uutta ja hienoa).

Juho huikkasi bussin nurkalta jotta ajoneuvoon nouseminen voi alkaa, joten siirryimme tomerasti kohtia bussia ja varasimme välittömästi koko peräpenkkirivin hyvinvointiamme ajatellen.

Matka kohti Helsinki-Vantaata starttasi erittäin hilpein mielin, kun Juho totesi tarvitsevansa ”SODIUM NATRIAATTIA!”  joka on siis suolaa, ja kuten huomata saattaa, niin Juhon kielitaito ei ole parasta mahdollista luokkaa) , sekä keskustellen mm. siitä mitä kaikkia yhdyssanoja voit sanasta ”väli” keksiä (kommentoikaa kaikki kyseiset yhdyssanat kommenttikenttään koska tarvitsemme niitä vielä).

Kuskimme juonsi perinteiset ”tervetuloa Express bussiin” litaniat niin nopeasti ja tamperelaisesti että puolet meni ohi, ja keskityimme enemmän kuskin oman nimen kertomiseen, josta emme saaneet selvää pätkän vertaa, vaan kuulimme, sekä ristimme kuulemamme mukaan kuskin ”Hartke Sportiksi”.

Tämä arviolta 45v hermeettinen Hartke Sport jyräytti auton Hämeenlinnan bussiasemalle. Nousimme autosta nauttimaan kiireiset maalaissavut koska aikaa oli arviolta 4min.

Tupakat sytytettyämme Hartke Sport heitti oman nortin huuleen, ja alkoi heittelemään seuraavien kyytiläisten kamoja liukuhihnatyylillä auton perään. Yhtäkkiä Hartke nousi bussiin ja käynnisti bussin ja nytkäytti bussin liikkeelle. Hämmästelimme hetken jotta mitähän perkelettä, kuski jätti meidät asemalle?

Ehei, Hartke-poika päätti siirtää autoa kaikki ovet ja bussin luukut auki. Auton liikahtaessa Hartke huusi meille vahvalla tampereen murteella ”tulkaa kolmoslaiturille niin voitte vetää röökit rauhassa!”. Hienosti ajateltu Mr. Sport.

Saavuimme Hki-Vantaa kentälle arviolta 15.30, koska päätimme olla ajoissa sikäli mikäli jotain säätöä tulee. Lentohan lähti vasta 19.50. Noh, vituiksihan sekin ajoissa oleminen meni, kun tyhjien matkalaukkujen haltija Lassi tuli paikalle likimain viime tingassa. ”Minä olin ajoissa, te muut olitte liian aikaisessa”, totesi Lassi samalla kun hän röyhisti rintaansa Ukkometson soidinmenoja mukaillen.

Aloimme järjettömän säädön matkalaukkujen pakkaamisessa, koska halusimme mahdollisimman halvalla kaikki tavarat mukaan, mahdollisimman pieneen tilaan.

Tämän säädön jälkeen huomasimme että check-in tiskeillä ei ollut enää ketään muuta kuin oma ryhmämme ja check-in työntekijät selvästi jo odottivat meitä.

Hirveä säätö alkoi välittömästi kun menimme tiskille. Joka jätkä höpötti samaan aikaan kassaneidille, joka meni itsekin sekaisin kun piti saada soittimet lentokoneeseen sisään. Tietysti ostimme soittimille oman penkin koneesta, koska ruumaan niitä ei laiteta. Kyseinen kassaneiti ei ilmeisesti ennen ollut koskaan käsitellyt kyseistä varaustilannetta, koska loppuviimein check-innimme hoitamiseen tarvittiin 3 työntekijää ja n.20-30min aikaa.

Loppuviimein pääsimme koneeseen ja olimme innosta pinkeänä odottamassa koneen nousua.

Ryhmän eläin, Samu, oli eritoten varsin innoissaan koska hän oli lentänyt viimeksi silloin, kun koneessa näytettiin uutuuselokuvana Riku Rikas.

Kone oli valmiina rullaamaan kiitotielle, kun yhtäkkiä perältä siirrettiin n. kymmenhenkinen jättiläismäisiä painijoita täynnä oleva ryhmä koneen etutilaan perältä. ”WTF” mietimme, kun lentoemo rauhoitteli että konetta pitää vain tasapainottaa ja siksi heidät siirretään eteen. Anteeksi että mitä laatua? Minkälaisella helvetin rotiskolla me lennämme, jos koneessa pitää ihmiset sijoittaa painon mukaan istumaan?

Kyseessä oli kuitenkin jumbojet, ja tämä herrasmieslauma ei kuitenkaan ollut mikään morbidly obese painonvartija porukka.

Anyways. Kone kiisi ja nousi taivaalle ja meille tuli nälkä.

Eikai siinä, joka jannulle kanaleipä, cokistölkki, sekä ”Savagely salted” sipsejä paketti. Eikä maksanut kuin 13€ laaki.

Laskeuduimme Budapestiin, noukimme kamat ja siirryimme ulos odottamaan. Tässä välissä oli meitä ehtinyt jo jonkinsortin roisto kyselemään pimeään taksiinsa. Emme kuitenkaan nousseet koska olemme fiksuja, filmaattisia ja vielä varsin komeitakin nuoria miehiä.

About 20min odottelun jälkeen saimme viestin, että toveribändimme Snovonne oli tulossa hakemaan meitä.

Bändin kitaristi Samuli, sekä bändin rumpali Tuky, ilmeistyivät kuin tyhjästä ja huusivat että nyt on kiire, tulkaa ja äkkiä!

Siirryimme mahdollisimman nopeasti parkkipaikalle jossa kiertuebussimme odotti. Emme oikeastaan edes ehtineet esitellä itseämme kenellekään, kun kokoajan meitä hoputettiin että ”äkkiä äkkiä, nyt on kiire, kamat autoon ja jätkät autoon!”.

Noh, toimimme kuten käskettiin ja siirsimme itsemme autoon. Ehdin välissä jo kysymään että mitä pahaa Snovonnen porukka on tehnyt kun kerran niin pirullinen kiire oli. Syy selvisi kentän parkkipaikan puomilla.

Parkkilipukkeen haettua, sinulla on alta 10min aikaa poistua parkkipaikalta, ennen kuin maksu rupeaa pyörimään. Mehän emme sitä 50cnt:tä tai euroa halunneet maksaa koska olemme ns. ”low budget” rundilla.

Pääsimme vihdoin matkaan, kun takapenkillä alkoi heti sellainen puheenporina ja ilonpito, että luulin autossa olevan 9kpl henkilöitä jotka ovat tunteneet toisensa jo vuosia. Ryhmämme ainoa naishenkilö (Snovonnen laulajatar) Sno tarjoili heti meidän porukalle tervetulomaljaksi paikallista perinteistä  yrttiviinaa, jonka oli omin kätösin tislannut kuskimme Peterin (Snovonne yhtyeen basisti, joka toimii aikalailla rundilla kuskina, kiertueen managerina, säätäjänä, ja kaikkena mahdollisena. Voi reppanaa) äiti.

Suunnitelmana oli ajaa Tshekkein hotelliin, koska majoittuminen siellä oli suhteellisen lähellä ensimmäistä keikkapaikkaa Puolassa, sekä erittäin halpaa. Kyseessä oli paikallinen majatalo jossa yön hinta 9hlö porukalta on about 80€.

Matka alkoi. 

”Kuinka kauan menee päästä känniin Unkarissa?” kuului kysymys. Oikea vastaus oli 100km.

Sen verran olimme ehtineet ajaa kun bussissa oli täysi metakka ja juhlat käynnissä.

N. klo 01.00 paikallista aikaa pysähdyimme huoltoasemalle hakemaan ruokaa, bensaa ja tupakkaa. Ihan ensimmäisenä hämmästelimme kuinka pirun halpaa kaikki oli.  Kui hianoo! Kalja maksaa vain 50cnt 0.5l tölkki! Aijaijai!

Ilonpito loppui kuitenkin kuin v*ttu vattaan, kun Peter tuli ilmoittamaan porukalle, että hän oli soittanut Tshekkeihin hotelliin että myöhästymme n. tunnin alkuperäisestä sovitusta saapumisajasta.

Majatalon pitäjä ilmoitti kuitenkin että hän ei todellakaan ala meitä odottamaan siellä.

Well, fuck you then. Tuli selväksi että meillä ei ole paikkaa missä nukkua ensimmäistä yötä.

Hienoa. Hetikö se jumalaton säätäminen ja asioiden vituiksi meneminen alkoi???

No totta kai alkoi.

Päätimme lähteä Bratislavaan ja kirjautua ensimmäiseen hotelliin mikä vastaan tulee.

Noin 3-4 hotellia kierrettyämme kyselemässä, ja saman verran ovelta käännyttämisiä kokeneena päätimme pysähtyä tupakalle miettimään että mitä me nyt teemme.

Pysähtymispaikkana toimi pimeä umpikuja Bratislavalaisen lastentarhan vieressä.

 What the fuck – tilanteet olivat alkaneet.

Tulimme tulokseen, että lähdemme ajamaan suoraan kohti Puolaa ja mahdollisesti nukumme autossa pari tuntia kun siihen tarve tulee.

700km edessä, ja tässä vaiheessa vielä meno oli erittäin  hauska ja tunnelma varsin hilpeä.

Otimme Samun kanssa yhden drinkit Slovakilaista vodkaa, joka maistui jopa blandiksen jälkeen pontikalle. Tuky varoitteli etupenkiltä että nyt ei kyseessä ole mikään perinteinen Kossu, vaikka voltteja löytyy saman verran. Tämä huomattin liki heti, koska ensimmäinen juoma hyppäsi kypärään kuin Nykänen Jyväskylässä muinoin.  Mun juomiset loppui siihen.

Matkaa jatkettiin ja porukka alkoi selvästi tuntemaan pitkän matkustamisen oireet, kun yksitellen alkoi miestä tippumaan valveilta. Juho nukahti viereeni, joten päätin tokaista että hän Pelti-Pentti on huono robotti. ”MIKÄ V*TUN ROBOTTI!?!” oli Juhon vastaus hyvin ärtyneenä.

 Jep, jaa että liki vuorokausi hereillä ja helvetin pitkä ajomatka ei ota hermon päälle.

Läppä alkoi huonontua, ja vitutuskäyrä kasvaa taivaallisiin lukemiin.

Ajoimme vielä tunnin-pari Puolaa kohti, kun kuski ilmoitti että seuraavaksi pysähdymme ja hänen pitää nukkua ainakin pari tuntia. Nousimme erittäin v*ttuuntuneina autosta huoltoaseman pihassa ja siirryimme viereiseen metsäkköön puiden juurelle tekemään ihmiselle tarpeellisia nesteen tyhjennystoimenpiteitä.

Vaan emmepä huomanneet, että koko alue oli juuri lannoitettu p*skalla.

Menimme bussin viereen tupakalle miettimään seuraavaa siirtoamme kun huomasimme että jokaisen kengätpohjat olivat täynnä juuri sitä itseään. P*skaa.

En sano että tämä oli viimeinen pisara, koska viimeinen pisara oli pudonnut jo aikapäiviä sitten.

Homma oli mennyt niin överiksi että kukaan ei pystynyt muuta kuin nauraa. 

En tiedä mistä Peter repi  lisää voimia ja päätti että hän ajaa ainakin siihen asti vielä, että meillä on levon jälkeen enää  400km matkaa Puolaan.

Kun navigaattorimme näytti että matkaa on enää 400km jäljellä, Peter ajoi bussin huoltoaseman lepopaikalle ja heitti silmät umpeen.

Kävimme muut välissä kahvilla ettemme häiritse Peterin lepoa. Kokeilimme mm. Lassin kanssa nukkua lusikassa bussin vieressä pihalla, mutta maa oli aivan liian kylmä sellaiseen hölmöilyyn.

Aikaa tappaaksemme aloimme järjestelemään bussin perää.

About 10min jälkeen Peter kuitenkin heräsi ja totesi että ei hän pysty nukkumaan ollenkaan, matka jatkuu.

Täytyy myöntää että olimme helpottuneita siitä, että pääsemme nopeammin perille ja nukkumaan, sen sijaan että nukumme polvet suussa pari tuntia Shellin pihalla.

400km matkan oli tarkoitus taittua jossain 4-5h ajassa, mutta miten kävi.

Koko matka oli maantietä jossa nopeusrajoitus oli 40-60km /h.

Jatkoimme useamman tunnin vielä ajamista, ja hereillä oli enää minä ja Peter, joka sai tässä vaiheessa kuljettajan taitojensa takia itselleen myös nimen Hartke Sport.

Osan porukkaa nukkuessa vaivuin itse ajatuksiini, kunnes havahduin auton takapenkillä pimeydessä pää, olkapää, peppu,  polvet ja varpaat hellänä, siihen kun kuskimme ilmoitti vakavalla äänellä että olemme nyt rajalla, mutta hän ei vain tiedä että mikä maa on kyseessä...